Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Slenderman pelottelee myös konsoleilla

Kotitietokoneiden indie-puolella väristyksiä herättänyt Slenderman pelottelee jatkossa myös kotikonsoleilla.

Slender: The Arrival tuo pitkän ja hintelän miehen monitoreilta myös suurille näytöille. Alkuperäisen pelottelun lisäksi konsoliversio sisältää kaksi kampanjan jälkeen avautuvaa takaumaosiota. Nämä tarinaa syventävät takaumat sijoittuvat aikaan ennen varsinaista kampanjaa heittämällä pelaajat Slendermanin aiempien uhrien saappaisiin.
Jaakko Herranen
Uutinen

Sega tuo hapokkaat xenomorfit takaisin (päivitetty)

Päivitys: Kuten veikkailtiin, pelistä saatiin julkaisutraileri yllättävänkin pian. Myös ennakkoon vuotaneet tiedot tuntuvat pitävän paikkansa sellaisenaan. Trailerin perusteella julkaisu tapahtuu kuluvan vuooden loppupuolella ja alustoista mainitaan ainakin Xbox One. Tunnelmallinen traileri löytyy Xbox UK:n Youtube-kanavalta.



Jaakko Herranen
Uutinen

Xbox One myynyt yli 3 miljoonaa kappaletta

Microsoftilla on syytä olla tyytyväinen Xbox Onen myynteihin. Larry "Major Nelson" Hryb kertoileekin blogissaan ylpeänä konsolin viimeisimpiä myyntilukuja.

Xbox-puolen virallisen puhemiehen Major Nelsonin mukaan Xbox Onea on liikkunut kaupoista koteihin yli 3 miljoonaa kappaletta sitten marraskuisen julkaisunsa. Microsoft pyrkii vastaamaan kiivaaseen kysyntään toimittamalla uusia konsoleita jälleenmyyjille mitä pikimmiten vuoden alussa. Nopeinta Xbox Onen myynti on luonnollisesti Pohjois-Amerikassa.
Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFIN Podcast kurvaa kilparadoille

KonsoliFIN Podcastissa ei yleensä kamalasti autopeleistä puhuta. Joulun alla tähän aukesi kuitenkin tilaisuus, kun vieraaksi saatiin kaksi ylläpidon entistä, nykyisin autoihin keskittyvää Ajakaamme-verkkosivua toimittavaa jäsentä. Autoista mitään tietämätön Paavi yrittää pysyä kyydissä, kun designed ja Lastsoul päästetään puhumaan autoista ja niihin liittyvistä peleistä.
Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFIN viikkokatsaus 52/2013

KonsoliFINin ylläpito vietti vuoden viimeisellä kokonaisella viikolla suhteellisen rauhallista joulunaikaa. Joulukalenterin kaksi viimeistä luukkua saatiin kaikesta huolimatta avattua kunnialla ja myös KonsoliFIN Podcast jatkoi tutuksi tulleella ehdottoman laadukkaalla linjallaan.

Artikkelit:

Luukku 23: Vuoden kovimmat paketit - KonsoliFINin ylläpito muistelee viime vuoden kohokohtia pelirintamalla.
Jaakko Herranen
Uutinen

Luukku 24: Joulurauhan julistus

KonsoliFINin oma joulukalenteri on tarponut päättäväisesti kohti joulua peräti 23:n luukun voimin. Nyt on aika avata viimeinen – mutta ei suinkaan vähäisin – luukku. Vaikka Joulupukki tonttuinensa on jo matkalla kilttien lasten luo, ehtii legendaarinen Paavi julistaa itse kullekin säädylle joulurauhan.
Jaakko Herranen
Uutinen

Lataa The Wolf Among Us Episode 1 ilmaiseksi

Telltale Gamesin uusin episodipohjainen pelisarja The Wolf Among Us käynnistyi vastikään ensimmäisellä osallaan. Nyt tämä kehuja kerännyt ensimmäinen episodi on ladattavissa ilmaiseksi Xbox Liven kauppapaikalla.

Bill Willinghamin Fables-sarjakuvaan pohjautuva The Wolf Among Us heittää pelaajan satuhahmoja vilisevään noir-henkiseen dekkarimaailmaan, jossa pelaaja ohjaa isona pahana sutenakin tunnettua Bigby Wolf -sheriffiä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Luukku 20: Ylläpidon odotukset vuodelle 2014

Kun vuosi 2013 alkaa olla uudenvuodenrientoja lukuunottamatta taputeltu, on aika kääntää katse tulevaan. Aina vuoteen 2014 saakka. Mitä KonsoliFINin arvovaltainen ja hämmentävän asiantunteva ylläpito odottaa ensi vuodelta pelirintamalla? Vai odottaako mitään?

Luukku 20 on luettavissa täällä. Alati päivittyvää joulukalenteri-ketjua seuraamalla voi sukeltaa edelleen myös aiempien luukkujen sisältöön.
Jaakko Herranen