Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Turok taistelee dinoja vastaan myös Xbox Onella

Nintendo 64:llä metsästyshommiaan aloitellut Turok saapuu päivitettynä Xbox Onelle, kertoo kehittäjä Night Dive Studios.

Vuonna 1997 julkaistu alkuperäinen Turok: Dinosaur Hunter remasteroitiin PC:lle jo viime vuoden lopussa. Seikkailu sisälsi päivitetyn ulkoasun lisäksi uudistettuja pelimekaanisia elementtejä sekä astetta modernimpaa kenttäsuunnittelua. Jatko-osa Turok 2: Seeds of Evil saa vastaavan käsittelyn. Molemmat pelit julkaistaneen digitaalisesti Xbox Onen kauppapaikalla.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kolmas Resident Evil -animaatio työn alla

Capcomin Resident Evil -pelisarja taipuu animaatioelokuvaksi jo kolmannen kerran.

Resident Evil: Vendetta seurailee pelisarjastakin tutun Leon S. Kennedyn edesottamuksia zombien kansoittamassa maailmassa. Ilmeisesti Ducati on sankarille se mieluisin menopeli, sillä elokuva paljastettiin Tokyo Motorcycle Show -näyttelyssä.

Ensi vuonna julkaistavan Resident Evil: Vendettan ohjaajan pallilla istuu Takanori Tsujimoto, käsikirjoituksen on kynäillyt Makoto Fukami.

Jaakko Herranen
Uutinen

NHL 16 liittyy EA Accessin pelivalikoimaan

Electronic Artsin Access-palvelua käyttävät saavat lisää pelattavaa, kun valikoimiin liittyy erityisesti jääkiekkoon hurahtaneita suomalaisia miellyttävä NHL 16.

EA Access -käyttäjät voivat pelata vapaasti lukuisia EA:n pelejä noin neljän euron kuukausimaksulla. Valikoimista löytyy tällä hetkellä esimerkiksi Madden 16, Battlefield Hardline, Dragon Age: Inquisition, Titanfall sekä FIFA 15.

Jaakko Herranen
Uutinen

Microsoftin keväinen alennuskampanja käynnistyi

Microsoft tarjoilee kevätalennustensa yhteydessä hurjan valikoiman pelejä alennetuin hinnoin. Kevään kunniaksi järjestettävän kampanjan lisäksi käynnissä on Spotlight Sale.

Yli 150 pelin lisäksi kampanja pyrkii haalimaan lisää kultajäseniä lähestulkoon nimellisellä yhden euron liittymissummalla. Halvemman hintalapun saaneista nimikkeistä mainittakoon Grand Theft Auto V, The Witcher 3: Wild Hunt, Call of Duty: Black Ops III, Halo 5: Guardians sekä FIFA 16.

Jaakko Herranen
Uutinen

Yakuza 0 julkaistaan Euroopassa ensi vuoden alussa

Japanissa jo reilu vuosi sitten julkaistu Yakuza 0 on saapumassa pitkän odottelun jälkeen myös Eurooppaan. Valitettavasti odottelua joudutaan harrastamaan vielä liki vuoden verran.

Yakuza-kaanonin alkulähteille sukeltavan Yakuza 0:n audioraitaa ei tulla kääntämään lainkaan englanniksi, vaan seikkailu tarjoillaan autenttisuuden vuoksi ainoastaan tekstitysten kera.

Jotta uutiset eivät olisi liiaksi fanien mieleen, joudutaan PlayStation 4:lle ilmestyvää Yakuza 0 -seikkailua odottelemaan aina vuoden 2017 alkupuolelle saakka.

Jaakko Herranen
Uutinen

Indie-seikkailu Below julkaistaan kesän aikana

Kolmisen vuotta sitten E3-messuilla esitelty Below alkaa olla vihdoin lähestulkoon julkaisukunnossa. Odotettu peli olisi tarkoitus saada kauppapaikoille kesän aikana.

Capybara Gamesin kehittämä luolastoseikkailu luo sokkelonsa jokaisella pelikerralla satunnaisesti. Suuren seikkailun tuntua luodaan myös kaukana taivaalla seurailevan kuvakulman keinoin.

Below julkaistaan kesän aikana Steamissa sekä Xbox Onen kauppapaikalla. Tarkempi ilmestymispäivä paljastettaneen lähitulevaisuudessa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sodan rattaat pyörähtelevät jälleen huhtikuussa

The Coalitionin kehittämää Gears of War 4 -räiskintää päästään kokeilemaan beetatestin muodossa jo tulevan huhtikuun aikana.

Early Access -vaiheeseen päästään käsiksi jo ennen varsinaista beetavaihetta, 18. huhtikuuta. Vaatimukseksi on asetettu Gears of War: Ultimate Editionin pelaaminen PC:llä tai Xbox Onella 1.3. - 11.4. välisenä ajankohtana.

Viikon mittainen, kaikille avoin beetatesti käynnistyy 24. huhtikuuta. Vähintään 17-vuotiaan osallistujan täytyy olla Xbox Liven kultajäsen.

Jaakko Herranen
Uutinen

The Walking Dead: Michonne saa toisen episodinsa maaliskuun lopussa

Telltale on paljastanut The Walking Dead: Michonnen toisen episodin julkaisupäivän sijoittuvan maaliskuun loppuun.

Give No Shelteriksi nimetty toinen episodi jatkaa The Walking Dead -sarjakuvista ja tv-sarjasta tutun miekkasankarin tarinaa. Helmikuussa käynnistynyt seikkailu saadaan päätökseen pääsarjasta poiketen jo kolmen episodin aikana.

Michonnen kohtaloa ratkotaan jälleen maaliskuun 29. päivä iOS:lla, Androidilla, PC:llä, PlayStation Vitalla, PlayStation 3:lla, PlayStation 4:llä, Xbox 360:llä sekä Xbox Onella.

Jaakko Herranen
Uutinen

Fallout 4:n ensimmäinen lisäsisältö päivättiin

Fallout 4:n ensimmäinen lisäsisältöpaketti Automatron ehtii PC:n ja konsoleiden kauppapaikoille vielä maaliskuun puolella.

Kausipassin hintaan sisältyvä lisäosa päästää pelaajat metsästämään Mechanistiksi kutsutun hahmon kehittämiä robotteja. Tuhotuista kätyreistä on mahdollista kyhätä myös omia mekaanisia apureita. Omia robotteja voi varustaa upouusin asein ja lukuisin kustomointimahdollisuuksin.

Erikseen ostettuna noin 10 euron hintainen Fallout 4: Automatron julkaistaan maaliskuun 22. päivä PC:llä, Xbox Onella sekä PlayStation 4:llä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Conan O'Brien haastaa Conor McGregorin UFC 2:ssa

Clueless Gamer -osiossaan pelejä arvioiva Conan O'Brien on saanut tuoreimmassa jaksossa vieraakseen UFC-kehistä tutun supertähden. Hallitseva höyhensarjan mestari Conor McGregor testaa O'Brienin kanssa piakkoin ilmestyvää UFC 2 -peliä.

Kehittäjä EA Canada on kyhännyt peliin myös pitkänhuiskeaa O'Brieniä mukailevan kamppailijan, jolloin miehet voivat ottaa toisistaan mittää virtuaalikehässä. Irlannissa syntynyt kaksikko ehtii pelaamisen ohessa harjoitella myös muutamia tosielämän taisteluliikkeitä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Dead Island 2 palasi kuolleista

Zombitoiminta Dead Island 2 on saanut upouuden kehittäjän Yager-studion ja julkaisija Deep Silverin välirikon jälkeen.

Sittemmin konkurssiin ajautuneen Yagerin manttelin perii pelejä jo 2000-luvun alkuhämäristä tehtaillut Sumo Digital. Monipuolisen studion meriittilistalle mahtuvat esimerkiksi LittleBigPlanet 3, Sonic & Sega All-Stars Racing sekä lukuisat pelikäännökset eri alustoille.

Jaakko Herranen