Dragon Quest III HD-2D -uusioversio saapuu marraskuussa – Dragon Quest I ja II seuraavat perässä samanlaisen käsittelyn voimin ensi vuonna
Erdrick-trilogia saapuu kokonaisuudessaan nykypelaajien saataville upean ulkoasun kera.
Erdrick-trilogia saapuu kokonaisuudessaan nykypelaajien saataville upean ulkoasun kera.
Pitkä Epic Games Store -yksinoikeus päättyy!
Square Enix kertoo dokumenttisarjassaan Final Fantasy VII Rebirthin kehitystyöstä.
Inside Final Fantasy VII Rebirth -nimellä kulkevan sarjan ensimmäinen osa keskittyy ympäristöihin, pelin taidepuoleen ja musiikkiin, siinä missä toisessa osassa kerrataan tarinaa ja hahmoja. Kolmannessa jaksossa käydään läpi uusia hahmoja sekä vihollisia ja viimeisessä puolestaan haastatellaan hahmot henkiinherättäviä ääninäyttelijöitä.
Hurmoksella odoteltu Final Fantasy VII Rebirth on saanut julkaisutrailerinsa.
Final Fantasy VII Rebirth jatkaa liki neljä vuotta sitten ilmestyneen Final Fantasy VII Remaken kolme peliä kattavaa tarinaa. Tämä juonikuvio puolestaan muokkaa uusiksi kulttiklassikko Final Fantasy VII:n kolmen cd-levyn mittaisen tarinan vuodelta 1997.
Sony on esitellyt viime yön State of Play -lähetyksessään odotettua Final Fantasy VII Rebirthiä.
Final Fantasy VII Rebirth saa ihan oman State of Play -lähetyksensä ensi viikolla.
Final Fantasy XVI on tekemässä tuloaan Xbox Series S|X:lle, mikäli tuoreisiin huhuihin on uskominen.
Square Enix on julkaissut uuden Final Fantasy VII Rebirth -trailerin, nimeltään Destined for Rebirth.
Final Fantasy VII Rebirth jatkaa keväällä 2020 ilmestyneen Final Fantasy VII Remaken päivitettyä tarinaa. Trilogiaksi uumoillun spektaakkelin ensimmäinen osahan remppasi ropellusklassikko Final Fantasy VII:n alkupuolta uusiksi astetta rankemmalla kädellä, ja jatkoa on vielä tulossa näillä näkymin parin osan verran. Final Fantasy VII Rebirthin uuden ja entistäkin eeppisemmän trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.