Tomb Raider: Legacy of Atlantis viivästyy ensi vuoteen
Lara viivyttelee aina ensi vuoteen saakka.
Lara viivyttelee aina ensi vuoteen saakka.
Eilisessä The Game Awards -showssa paljastettin kaksi erillistä Lara Croftin seikkailua. Ensi vuonna nähdään Tomb Raider: Legacy of Atlantis ja vuodelle 2027 lupaillaan Tomb Raider: Catalystia.
Omituinen höpöttäjä palaa nykyaikaan vanhan trilogiansa voimin.
Onni on tarkkasilmäiset fanit.
Amazonin Tomb Raider -sarjaprojekti etenee mukavaa tahtia kuvausten starttaillessa mahdollisesti jo ensi vuoden alkupuolella.
Xbox Game Showcasessa nähtiin pitkä siivu odotettua Perfect Dark -pelikuvaa.
Perfect Dark -sarjan uutukaista työstää Xbox-studio The Initiative Crystal Dynamicsin suosiollisella avustuksella – myös alkuperäispelin kehittänyt Rare on antanut pelille kuuleman mukaan siunauksensa. Ensikiusoittelut pelistä nähtiin jo vuonna 2020, mutta sittemmin projektin ympärillä on ollut jopa huolestuttavan hiljaista.
Tomb Raider suuntaa tulevaisuudessa Amazon Prime -suoratoistopalveluun televisiosarjan muodossa.
Oikein näyttelijöin toteutetusta Tomb Raider -sarjasta huhuiltiin ensimmäistä kertaa jo vuoden 2023 alussa, mutta nyt projekti on nytkähtänyt astetta konkreettisempaan suuntaan. Fleabag-sarjasta ja tuoreimmasta Indiana Jones -elokuvasta tuttu Phoebe Waller-Bridge on vahvistunut käsikirjoittajaksi ja tuottajaksi, kuten aiemminkin oli jo puhetta.
Xbox kaipailisi pikkuhiljaa jo hyviäkin uutisia. Potentiaalia siihen on!
Tomb Raider -sarja ja hyvin todennäköisesti myös Lara Croft ovat tulossa takaisin Crystal Dynamicsin toimesta.