Nintendo

Uutinen

Metroid Prime -sarjan huhuillaan ilmaantuvan Nintendo Switchille, vieläpä remasteroituna

Metroid Primen uusioversio saatetaan nähdä loppuvuodesta Nintendo Switchin valikoimissa, huhuilee aina yhtä kaikkitietävä Jeff Grubb.

Grubbin lähteiden mukaan ensimmäisen Metroid Primen ehostettu painos alkaa olla jo julkaisua vaille valmis. Ilmestymisajankohtaa Grubb arvuuttelee marraskuulle, 20 vuotta alkuperäisen pelin Pohjois-Amerikan julkaisun jälkeen. Myös kaksi jatko-osaa on kuuleman mukaan jo aikalailla valmiina, mutta nämä on tarkoitus julkaista myöhemmin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Splatoon 3 -karkelot käynnistyvät syyskuussa – uusi traileri esittelee Turf War -pelikuvaa

Splatoon 3 julkaistaan syyskuun 9. päivä, kertoo Nintendo.

Julkaisupäivätiedotteen ohella peliä odottavien ulottuville heitettiin uusi traileri. Kuten lähes neljän minuutin mittainen videopätkäkin kertoo, rakentuu 4 vastaan 4 -moodi Turf War niin uusista kuin vanhoistakin kentistä, joissa taistelutanner on tarkoitus roiskia mahdollisimman tehokkaasti oman tiimin väreillä. Räiskähtelevää meininkiä voi ihastella uutisen loppuun upotetulta trailerilta.

Splatoon 3 julkaistaan Nintendo Switchille.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Joskus käy näinkin iloisesti: Xenoblade Chronicles 3:n julkaisua aikaistettiin heinäkuun loppuun

Xenoblade Chronicles 3:n julkaisuajankohtaa on aikaistettu heinäkuun 29. päivälle.

Siinä missä lähes kaikkien viime aikaisten julkaisujen ilmestyminen on lykkääntynyt, käy Xenoblade Chronicles 3:lle päinvastoin. Alkujaan syyskuun julkaisuksi uumoillun roolipelieepoksen kimppuun päästäänkin nimittäin jo heinäkuun lopussa. Aiheen tiimoilta julkaistiin myös taistelusysteemiä ja pelin juonikuvioita esittelevä traileri, jonka voi katsastaa uutisen lopusta.

MONOLITHSOFT-studion kehittämä Xenoblade Chronicles 3 julkaistaan Nintendo Switchille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Metroid Dread sai juuri ilmestyneen ilmaispäivityksensä mukana Boss Rush -pelimoodin

Metroid Dread saa lisää pelattavaa juuri ilmestyneen päivityksensä myötä.

Nintendo on lupauksiensa mukaisesti tuonut Metroid Dreadiin Boss Rush -moodin. Tarjolla on perinteinen Boss Rush, joka päästää pelaajat kurmottamaan pomovastuksia toisensa perään ilman mitään muita hidasteita. Survival Rush ja Dread Rush taas lisäävät vaikeustasoa esimerkiksi aika- ja yhden osuman rajoitusten muodossa. Mikäli homma tuntuu liian haastavalta, voi taitojaan treenata Practice Mode -pelimuodossa.

Jaakko Herranen