Sony haluaa sittenkin panostaa toden teolla eri alustojen väliseen ristiinpelaamiseen
Sony haluaa jatkossa enenevissä määrin eri alustojen välistä ristiinpelaamista, toisin kuin aiemmin on vaikuttanut.
Sony haluaa jatkossa enenevissä määrin eri alustojen välistä ristiinpelaamista, toisin kuin aiemmin on vaikuttanut.
Sony jatkaa kotona pysymiseen kannustavaa Play at Home -kampanjaansa.
Tällä kertaa tarjolla ei olekaan ilmaista pelattavaa, vaan roppakaupalla valuuttaa pelien sisällä käytettäväksi. Mielenkiintoisimmasta päästä lienevät Call of Duty: Warzonen viisi tuplakokemukseen oikeuttavaa polettia (20.5.) ja Rocket Leaguen erilaisia ehostuksia tarjoava PlayStation Plus Pack (17.5.). Kaikki muukin ilmaissälä Warzonen tuplaexpoja lukuun ottamatta pärähtää linjoille samaisena päivänä, 17. toukokuuta.
Moni sai viime vuonna uuden CoDin, mutta toki myös paljon muutakin.
Yleisradio näyttää Rocket Leaguen suomenmestaruuskisat suorana lähetyksenä sekä YLE Areenalla että Twitchissä.
Huominen päivitys valmistelee Rocket Leagueta siirtymää varten.
Rocket Leaguesta tulee ilmainen myöhemmin tänä kesänä.
Entinen ammattilaisjalkapalloilija David Beckham on sijoittanut Guild Esports -järjestöön.
Ensimmäinen TikTok-urheiluturnaus käynnistyy tänä viikonloppuna.
Pitkä kuuma kesä, haamujen metsästystä ja Ritari ässä tähdittävät uutta Rocket Leaguen päivitystä.
Psyonix on paljastanut PlayStation Blog -sivustolla Rocket Leaguen saaneen tänään tuen alustojen väliselle moninpelille.
Ristiinpelaamista testaillaan PlayStation 4:llä vielä toistaiseksi beetan muodossa, mutta tästä huolimatta kaikki innokkaat pääsevät mukaan konsolialustasta riippumattomiin karkeloihin. Jatkossa siis suositun autopalloilun kaikki pelimuodot ovat tahkottavissa ristiin PlayStation 4:llä, Switchillä, Xbox Onella ja PC:llä pelaavien kesken. Aivan lähitulevaisuudessa tarjolle heitetään vielä jonkinmoinen alustojen välillä toimiva party-järjestelmä.
Yllätyslaatikot ovat olleet mukana pelissä syyskuusta 2016 lähtien.
Hurjan suosittu Rocket League -autojalkapalloilu löytyy nyt Xbox Game Pass -pelipalvelusta.
Steam-pelaajat ja Xboxin Gold-jäsenet pääsevät autopalloilemaan ilmaiseksi tänä viikonloppuna.
Psyonixen autopalloilu Rocket League saa supersankarihenkistä lisämateriaalia maaliskuussa.
Supersuosittu autopalloilu Rocket League on saavuttanut yhteensä jo yli 40 miljoonaa pelaajaa, kertoo kehittäjä ylpeänä Twitter-viestissään.
Vajaat kolme vuotta sitten PlayStation 4:llä kulkuaan aloitellut Rocket League on sittemmin julkaistu muillekin tärkeille alustoille, viimeisimpänä Nintendo Switchille viime vuonna. Lisäksi kehittäjä Psyonix on pitänyt verkkokahinat tuoreina laajentamalla peliään jatkuvasti uusia ominaisuuksia tuovilla päivityksillä.
Oletko joskus miettinyt, miltä hitiksi osoittautunut Rocket League -peli olisi näyttänyt, jos se olisi julkaistu jo vuonna 1998? Tuskin olet, mutta onneksi Youtubeen ihmeelliseen maailmaan ladattu video kertoo.
Psyonixin kehittämä autopallopeli Rocket League saapuu myös Switchille.
Pari vuotta sitten kulkuaan aloitellut Rocket League on saavuttanut 30 miljoonan rekisteröityneen käyttäjän rajapyykin. Hulppealta kuulostaviin lukemiin on laskettu mukaan kaikki palloilua tahkonneet eri käyttäjätilit.
Autopallopeli Rocket Leaguen viime vuoden kesäkuussa julkaistu fyysinen painos on yltänyt miljoonan kappaleen myynteihin.
British Academy Games Awards on BAFTA-järjestön jokavuotinen palkintoseremonia, joka järjestettiin tänä vuonna torstaina 6. huhtikuuta.
The Fast and the Furious -elokuvasaagan seuraavassa osassa nähtävällä Ice Charger -menopelillä pääsee kaahailemaan Rocket Leaguessa.
Rocket League saa uuden pelimuodon ensi viikolla.
Suurmenestykseen kohonnut Rocket League -autopalloilu on kelvannut kuluttajille jo yli 10 miljoonan kopion verran. Asian paljasti Kinda Funny Games -kanavalle jutustellut Jeremy Dunham Psyonixelta.
Xbox One -omistajille on tarjolla monenmoista ilmaispelattavaa tulevana viikonloppuna.
Ilmaispelattavaksi heitetään Psyonixen supersuosittu autopalloilu Rocket League sekä 2K:n realistinen koripallonäkemys NBA 2K17. Niin edellä mainittujen kuin kaikkien muidenkin pelien verkkokahinoihin osallistuminen luonnistuu torstaista aina sunnuntai-iltaan saakka poikkeuksellisesti myös ilman Xbox Liven kultajäsenyyttä.
Rocket League -peli saa jälleen kerran lisää ajokkeja. Tällä kertaa luvassa on kaksi kappaletta Hot Wheels -autoja.