Uutinen

Microsoftin Don Mattrick siirtyy Zyngalle

Jaakko Herranen
Microsoftin Interactive Entertainment Business -osaston johtajana ja Xboxin näkyvimpänä puhemiehenä viime vuosina toiminut Don Mattrick siirtyy Zyngan toimitusjohtajaksi.

Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer kiittelee lausunnossaan Mattrickia viime vuosista ja toivottaa tälle onnea menestystä myös jatkossa. Ballmerin mukaan Mattrickin johdossa Xbox 360:n myynnit ovat kasvaneet kiitettävästi kuudesta 48 miljoonaan. Tänä aikana Microsoft esitteli myös Kinectin, joka myi kokonaiset 24 miljoonaa kappaletta.

Lukuisista Facebook-peleistään (Farmville, Words With Friends, Mafia Wars) tuttu Zynga on ollut viime aikoina uutisissa lähinnä talousvaikeuksien vuoksi, joten Don Mattrickin odotettaneen parantavan firman tilannetta taloudellisesti. Zyngan entinen toimitusjohtaja Mark Pincus luovuttaa roolinsa firmassa Mattrickille luottavaisin mielin, eikä siirtoon liity suurta dramatiikkaa.

Don Mattrick aloittaa Zyngan toimitusjohtajana ensi viikon aikana.
Microsoftin Don Mattrick siirtyy Zyngalle
Microsoftin Don Mattrick siirtyy Zyngalle
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Siis tämäkö oli se jannu, joka sanoi ilman nettiä olevien voivan jatkaa edelleenkin Xbox360-masiinalla?

No eikait hän valehtelemaan ala etteikö Xbonella voi normisti offlinella pelata? Tai vaikka mainostamaan nintendon tai sonyn laitetta?

Joo kuka siirtyy isolta MS:n postilta johonkin nevöhööd Zyngalle vapaaehtoisesti? Ei kukaan vaan tämä koko Xbone sähläys laitettiin jannun syyksi(jota se varmaan aika paljon olikin) ja kaverille kerrottiin, että etsii uuden duunin ettei cv:seen tartte merkitä potkuja.

Don Mattrickin viimeisiä Xbox-lausuntoja tulevat olemaan myös mm.

"Taaksepäin yhteensopivuus on takaperoista!"
http://www.destructoid.com/microsoft-backwards-compatibility-is-backwar…

"Xbox One on tuhansien dollarien arvoinen!"
http://www.gameinformer.com/b/news/archive/2013/06/17/xbox-one-offers-t…

"En osaa kuvitella, millaista on elää sukellusveneessä ilman internettiä."
http://www.oxm.co.uk/56241/don-mattrick-can-empathise-with-nuclear-sub-…

Mahew'lta osuvia lainauksia. Ei mikään ihme, että jannu sai lähteä. Miehen lausunnot puhdasta myrkkyä X1:n PR:lle.