Uutinen

Pachter ennustaa Wii U:n myyntimäärän

Esa Linna
Pelialan kuuluisin analyytikko Michael Pachter ennustaa Wii U:n elinikäisen myyntimäärän jäävän 45 miljoonaan kappaleeseen. Pachterin vieläkin pessimistisemmän arvion mukaan Wii U:ta saatetaan myydä vain 25 miljoonaa kappaletta. Syyksi hän mainitsee Sonyn ja Microsoftin tulevat konsolit, jotka ovat luultavasti samassa hintaluokassa Nintendon uusimman laitteen kanssa.

Pachter kertoi myös väsyneensä Wii U:lla pelaamiseen, koska joutui jatkuvasti tarkentamaan katsettaan käsissään olevalta GamePadilta kauempana sijainneeseen televisioon.

Pachter on pariin kertaan antanut haastattelun myös KonsoliFINille.

- Kun Nintendo saa selvitettyä tulevaisuuden konsolinsa, on sen verkkopelaamissysteemit liian jälkijunassa, jotta yhtiö voisi napata osuuksia kilpailijoiltaan, ennusti Pachter vuonna 2010, ennen kuin Wii U:ta oli julkistettu.
Haastattelussa analyytikko Michael Pachter
Esa Linna

Esa "Kastle" Linna liittyi KonsoliFINin ylläpitoon vuoden 2008 alussa. Ensikosketus digitaaliseen pelaamiseen alkoi yli 30 vuotta sitten. Aktiivipelaamiseen palasi innostus, kun Kastle näki valon Wiin myötä. KonsoliFINin uran hauskin hetki on ollut saada haastattelu Michael Pachterilta.

Wii U alkaa siis tänä vuonna myydä erinomaisesti. Tämä on hyvä tietää, vaikka konsolilla meneekin nyt vähän hiljaisesti.

Munkin mielestä on ärsyttävää kun ei tiedä kumpaa ruutua katsoa.

Siinä valossa, mitä Pachter (ja muut analyytikot) ennusti vanhemman Wiin menestyksestä, tämän kaltaisten ennustusten arvo on tasan pyöreä nolla. NEXT!