Uutinen

Sony esittelee uutta ohjaintaan GDC-tapahtumassa

9. - 13. maaliskuuta järjestetään San Franciscossa jälleen Game Developers Conference (GDC), jonne alan ammattilaiset kokoontuvat kuuntelemaan luentoja ja vaihtamaan kuulumisia. Perinteisesti tapahtumasta on tihkunut tietoa tulevista peleistä ja vempaimista myös tavallisille kuolevaisille.

CVG-sivusto on löytänyt tapahtuman virallisilta sivuilta lukuisten eri luentosessioiden joukosta torstaina 11.3. järjestettävän tunnin mittaisen tilaisuuden, jossa Sony esittelee tulevaa liikkeentunnistusohjaintaan.

Nähtäväksi jää, selviääkö jo tuolloin ohjaimen virallinen nimi. Mediassa nimeksi on jo lähes vakiintunut "Wand" ja eri lähteet ovat kertoneet sen nimeksi "Gem" tai "Arc", mutta Sonyn mukaan ne ovat olleet vain työnimiä.
TGS 09: Uutta liikkeentunnistusta myös vanhoihin PS3-peleihin

Mahtaako olla mukana uusia ominaisuuksia pitkän esittelytauon jälkeen vai onko kyseessä yhä sama kapula?

Jos tunnin esittelevät niin kaiketi on paljonkin pelejä näytillä. Jokin piirtely ohjelmakin olisi kiva kun siihenkin jo aikaisessa demonstraatiossa pystyi.

Smirre, kuinka osasitkin etsiä ;D
Se että tässä nyt nähdään fallosta, mutta kesällä taas makkaraa menee kitusiin metreittäin eikä samaa herjaa kuulu, kertoo jo aika paljon. Toisaalta alkoholi saattaa poistaa nekin estot :P

Tämähän aukaisee markkinat todellisille aikuisten peleille. Saadaan naisetkin pelaamaan. Onko tuossa muuten vibra, eiku tärry? Odotan jo japanin markkinoille tulevaa. Super super fun fun: Pleasing your wife-peliä

J00, tuon etsiminen vaati tuntien työn ja laajamittaisen alan tietotaidon. Nyt setä smirre paljastaa sinulle miten löydät kyseisen alamaailman tuotteen. Kirjoita ensin sana wand ja sitten lisäät perään sanan vibrator.

Jos et näe asiassa mitään huumoria, se on voi voi. Onnea kuitenkin valitsemallasi henkilökohtaisen hyökkäyksen linjalla.

p.s sinä olit se joka vertasi tätä miehiseen meisseliin, en minä.

Mahewcoro: En usko, että laitteeseen mitään radikaaleja uusia ominaisuuksia on tullut. Korkeintaan esittelevät lopultakin laitteen sen näköisenä kuin se kauppoihin tulee päätymään. Tähän asti nähdyt vempeleet ovat olleet enemmän ja vähemmän prototyyppejä.

spineshank: Tärinät löytyy kyllä, mutta ne tuskin ulottuvat tuohon palloon asti. Rez Vibratoria (http://www.gamegirladvance.com/archives/2002/10/26/sex_in_games_rezvibr… -- kevyesti ei-työturvallinen!) se ei siis korvaa, sori.