Uutinen

PlayStation 2 edelleen pelatuin konsoli

Esa Linna
Markkinatutkimuksia tekevän Nielsenin tilastot viime vuoden tammi-lokakuun ajalta kertovat mielenkiintoisia seikkoja konsoleiden käyttöasteesta. Ykkösenä on edelleen PlayStation 2, jonka käyttöaste on 31,7 prosenttia kaikkien konsoleiden käyttöminuuteista. Kakkosena tulee Xbox 360 reilulla 17 prosentilla ja kolmantena Wii reilulla 13 prosentilla.

Neljäs on yllättävästi Xbox, jonka käyttöminuuteista laskettu prosentti hipoo kymmentä. PlayStation 3 on viidentenä reilulla seitsemällä prosentillaan ja GameCubeakin vielä muistetaan noin neljän ja puolen prosentin verran. Muista konsoleista lasketut minuutit on ympätty yhteen (16,2 prosenttia),
Uusi PlayStation 2 käy kaupaksi
Esa Linna

Esa "Kastle" Linna liittyi KonsoliFINin ylläpitoon vuoden 2008 alussa. Ensikosketus digitaaliseen pelaamiseen alkoi yli 30 vuotta sitten. Aktiivipelaamiseen palasi innostus, kun Kastle näki valon Wiin myötä. KonsoliFINin uran hauskin hetki on ollut saada haastattelu Michael Pachterilta.

Jaa vanha Xbox vie käyttöminuuteilla PS3:n, selvä se. Vaikka kyse on Jenkkilästä, niin en jaksa uskoa.

E: Niin tosiaan Mediaominaisuudet, joita en ajatellutkaan - silti.

Oma Xbox on vuodesta toiseen ollut ylivoimainen ykkönen käyttöminuuteissa. Syypää moiseen on XBMC.

Vuoden vanha tutkimus...

"Vuoden vanha tutkimus.."

Niin johan tätä vuotta on vuorokausi eletty. ;)

Eihän tuo ihme, PS2 on hyvä ja luotettava kone tämän päivän elektroniikan mittapuulla ajatellen. Ja pelejä piisaa. Ja uudempi vielä pieni/edullinen. Tottakai grafiikasta itkijöitä riittää aina, itseä kiinnostaa sisältö enempi kuin graafinen realismi.