Elokuvat ja tv-sarjat

Uutinen

Sega ja Comedy Central työstävät vähintäänkin legendaariseen Golden Axe -mätkintään perustuvaa animaatiosarjaa

Sega kaivelee urakalla naftaliinistaan vanhoja pelisarjoja, nyt vuorossa on uuden pelisovituksenkin saava Golden Axe.

Vuonna 1989 käynnistynyt Golden Axe taipuu tällä kertaa animaatiosarjaksi, vieläpä Comedy Centralin toimesta. Luvassa on "hulvaton ja rakkaudella tehty kunnianosoitus" vähintäänkin legendaariseksi luettavalle pelisarjalle. Kymmenen jaksoa kattavan kokonaisuuden showrunnerina toimii American Dadinkin parissa hääräillyt Joe Chandler.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ikoninen Matrix-leffasarja ei osoita luovuttamisen merkkejä – uusi osa työn alla The Cabin in the Woods -ohjaajalta

The Matrix -elokuvasarja näyttäisi jatkuvan vielä ainakin kertaalleen, kertoo Deadline.

Deadlinen mukaan seuraavan Matrix-rainan vetovastuu olisi Drew Goddardilla, jonka meriittilistalta voi bongailla niin The Martianin kaltaisia käsikirjoituksia kuin The Cabin in the Woodsin ohjauspestejäkin. Goddard hoitaisi tulevan Matrixin tapauksessa niin käsikirjoittajan kuin ohjaajankin tehtävät.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kolmannen Sonic-leffan kuvaukset on saatu päätökseensä

Kolmas Sonic-leffa on saatu kuvaustensa osalta päätökseensä, kertoo ohjaaja Jeff Fowler X-palvelussa.

Vaikka Sonic the Hedgehog 3:n (Suomessa todennäköisesti Sonic the Movie 3) kuvaukset ovatkin paketissa, ottavat visuaalisia tehosteita vaativat jälkityöt luonnollisesti vielä oman aikansa. Ensi-ilta tuntuisi kuitenkin tapahtuvan ajallaan joulukuun 20. päivä kuluvaa vuotta.

Jaakko Herranen