Fight Night Round 3 myös Xbox 360:lle
Pugilistien märkä uni on ilmestyvä Microsoftin valkealle laatikolle 31. maaliskuuta 2006 mennessä.
Pugilistien märkä uni on ilmestyvä Microsoftin valkealle laatikolle 31. maaliskuuta 2006 mennessä.
Alla on kuvista muutama ja loput voi katsastaa Xboxydestä.
Guide muistuttaa osin vanhaa dashboardia, mutta sisältää monia uusia ominaisuuksia. Musiikkia voi paitsi kopioida CD-levyltä myös toistaa suoraan esimerkiksi Applen iPodilta. Konsoli toimii yhteistyössä myös Windows Media Center PC:n kanssa. Guide on muokattavissa persoonallisemmaksi mm. profiilikuvien avulla.
State of Emergency 2 on tarkoitus julkaista PlayStation 2:lle vielä tänä vuonna.
Seuraavaksi uutta tietoa PlayStation 3:sta on lupa odottaa ensi kuun 16. - 18. päivä Tokyo Game Shown yhteydessä.
Päätöksen myötä Ubisoft jatkaa firman koko elinkaaren aikana noudattettua linjaa julkaista pelejä kaikille tarjolla oleville pelialustoille. Täten myös PlayStation 3:n ja Xbox 360:n omistajat pääsevät nauttimaan ranskalaispelitalon tuotoksista.
Microsoft paljasti eilen, että Xbox 360 -konsolista ilmestyy sekä kiintolevytön 319 euron että kiintolevyllinen 419 euron malli.
PGR 3 on suoraviivaisista edeltäjistään perusteellisesti muuttunut kaahailupeli. Tällä kertaa lähes kaikki on heti pelin alusta alkaen avattuna eikä mukana ole lainkaan tavallisia henkilöautoja, kuten VW Golf.