Lukijan arvostelu

Your Shape: Fitness Evolved

Onnistunut kuntoilupeli. Ei erityisesti koukuta kuntoilemiseen vaan kyllä sen pitää joka tapauksessa lähteä ihmisestä itsestään. Mutta hyvin tukee tavoitteita. Kyllä tässä vähässä ajassa on jo lihasmassaakin puolisentoista kiloa tullut lisää. Painot vaan käteen ja huonekalut pois tieltä. Vaikka alkuvaiheessa vasta olenkin niin paljon tuntuisi olevan erilaisia harjoittelumuotoja. Välillä kinectin tunnistui ei tunnu toimivan vaikka liikkeen tekee täysin oikein. Joka tapauksessa annan viisi tähteä koska en heti keksi mitenkä pelin olisi voinut toteuttaa paremmin.

Symbolia
Lukijan arvostelu

Dead Space

Dead Space, mikä sen v***umaisempaa kuin necromoph hönkimässä niskaan kun juokset USG Ishimuran sokkeloissa. Pelistä sen verran että ohjaus on todella hyvä ja kuvakulma myös, mutta kuvakulmassa v***umaista on että näet vain oikealle mutta et vasemmalle puolelle. Panssarin kuntomittarin kanssa oli ongelmaa alussa kun ei tiennyt että missä PRKL:eessä se on. ''Näkymätön'' HUD on hieno keksintö ja napin painalluksella saat kartan, inventaarion, ja paljon muuta näkyviin ja onneksi se ei ole niinkuin esim.

fagge
Uutinen

Verkkoyhteistyötä nyt myös PS3:n Lara Croftille

Crystal Dynamics tweettaa Storesta ostettavan Lara Croft and the Guardian of Light -pelin PS3-version saaneen vihdoin päivityksen, joka mahdollistaa co-op-pelaamisen myös verkossa.

Xbox 360 -versiossa ominaisuus on ollut käytössä jo lähes kuukauden.
Oliver
Uutinen

Black Ops piti salamurhaajat ja kaahaajat takanaan brittilistalla

Call of Duty: Black Opsin myynti laski 85 prosenttia ennätyksiä murkanneelta avausviikolta, mutta siitä huolimatta peli piti kärkipaikkansa Chart-Trackin kokoamalla brittilistalla.

Assassin’s Creed: Brotherhood jäi toiseksi huolimatta pelisarjan tähän asti vahvimmasta avausviikosta. 55 prosenttia myynneistä meni Xbox 360:lle ja 45 prosenttia PlayStation 3:lle. Kolmanneksi ylsi kärkikymmenikän toinen uutuus Need for Speed: Hot Pursuit.
Oliver
Arvostelu

The Sims 3

Arkisen elämän simuloiminen saattaa kuulostaa jokseenkin tylsälle, mutta hieman yllättäen se ei ole sitä, konsolillakaan.
The Sims 3 on konsolisimuksi erittäin helposti lähestyttävä ja sen kanssa aika kuluu kuin siivillä.
Erot jo vuosi sitten julkaistuun PC-versioon ovat konsolipelaajien riemuksi lähes marginaaliset.

Huomattavin ero versioiden välillä on luonnollisesti ohjausmekaniikka, joka toimii padillakin kiitettävästi.
Simin ohjaaminen on helppoa, vaikka toiminnon peruminen onkin kätketty kahden napin taakse.
Vinnie
Uutinen

SNES täytti 20 vuotta

SNES eli Super Nintendo Entertainment System tuli Japanin markkinoille tasan kaksikymmentä vuotta sitten – 21. marraskuuta 1990. Aasiassa konsoli tosin tunnettiin Super Famicom -nimellä ja SNES nähtiin Euroopassa vasta huhtikuussa 1992.

Konsolin suunnittelija on alkuperäisen NESin suunnitellut Masayuki Uemura, jonka aivoituksista on saanut alkunsa myös NESin Zapper-lisälaite.
Esa Linna
Uutinen

Huijauskoodeja PlayStation 3:lle?

Japanilainen tarvikevalmistaja Cyber Gadget mainostaa sivuillaan PS3-versiota Code Freak -huijauskoodisysteemistään. Julkaisua luvataan tälle talvelle ja hintaa tuotteella on 7800 jeniä eli noin 68 euroa.

Koodeja luvataan yli 50 peliin kuten Final Fantasy XIII:een ja Demon's Soulsiin. Jatkossa lisää koodeja saa ladattua ilmaisen PC-sovelluksen avulla Cyber Gadgetin kotisivulta.
Oliver
Uutinen

Viikon 46 Xbox Live -tarjontaa

Kuluvalla viikolla Live Arcadessa julkaistiin Pac-Man Championship Edition DX sekä Alien Breed 3: Descent. Molemmat pelit maksavat 800 Microsoft-pistettä.

Pelidemojen osuudesta Xbox Livessä vastaa tällä viikolla CSI: Fatal Conspiracy. Peli tarjoaa Ubisoftin näkemyksen rikospaikkatutkijoiden arjesta, joskaan kannesta päätellen David Caruson aurinkolaseja siinä ei nähdä.
Paavo Niskala
Uutinen

Portal 2 viivästyy huhtikuulle

Portal 2 julkaistaan Euroopassa 22. huhtikuuta, Valve ilmoittaa. Pelin oli tarkoitus ilmestyä Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle jo helmikuussa.
Paavo Niskala
Uutinen

GT5-yömyynti Kampin Anttilassa tiistai-iltana

Paljon odotettu Gran Turismo 5 julkaistaan PlayStation 3:lle vihdoin keskiviikkona 24.11.

Suomalaiset pääsevät peliin käsiksi ensimmäisten joukossa Euroopassa ja hätäisimmät voivat kerääntyä Helsingin Kampin Anttilan edustalla tiistai-iltana kello 22 lähtien. Varsinainen myynti alkaa keskiyöllä kello 24.
Oliver
Uutinen

Entinen Sony-pomo povaa yhden konsolin tulevaisuutta

Sony Computer Entertainment Europen entinen johtaja ja nykyisin Capcom Europen operatiivisena johtajana toimiva David Reeves (kuvassa) uskoo konsolivalmistajien ryhtyvän tulevaisuudessa yhteistyöhön yhden alustan luomiseksi.

– Kun katsot tilannetta konsolivalmistajan puolelta, tajuat kuinka todella kallista uuden alustan kehittäminen on. Oli kyse sitten PS3:sta, Xbox 360:sta tai jopa Wiistä, niin puhutaan miljoonista. Ei ehkä miljardeista, mutta varmasti miljoonista, Reeves laskeskeli.
Oliver
Uutinen

Kingdom Under Fire II myös PS3:lle

Korealaisen NCsoftin soutaessa ja huovatessa konsolisuunnitelmiensa kanssa, vahvisti samasta maasta kotoisin oleva Blueside julkaisevansa Kingdom Under Fire II -pelinsä PC:n ja Xbox 360:n lisäksi PlayStation 3:lle.

Massiivimoninpelattavaksi toimintastrategiaroolipeliksi kuvailtu Kingdom Under Fire II on jo sarjan viides peli, mutta ensimmäinen varsinainen jatko-osa. PS3-versioon on tiedossa ekstrasisältöä, kuten hahmoja ja tehtäviä sekä PSN-verkkoa käyttäviä palveluita.
Oliver
Uutinen

SNES-pelin PSP-käännös kärkeen Japanissa

Alkujaan vuonna 1995 Super Nintendolle julkaistun Tactics Ogre: Let Us Cling Together -roolipelin PSP-käännös nousi suoraan Media Createn kokoaman Japanin pelilistan piikkipaikalle. Toisen sijan otti haltuun PS3:n Dragon Ball: Raging Blast 2 -taistelupeli.
Oliver
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

LittleBigPlanet 2 maistiaisia joulukuussa

Tammikuussa julkaistavaa LittleBigPlanet 2:ta odottelevat saavat hieman helpotusta jo ennen joulua kun pelin demo tulee tarjolle Playstation Storeen joulukuun 22. päivä.

Ennen demoa Storeen tulee kuitenkin tarjolle kokonaan uusi LittleBigPlanet-peli Sackboy's Pre-historic Moves. Kyseessä on co-op peli, jonka pelaaminen edellyttää vähintääkin yhtä Move-ohjainta. Yksinpeliä tässä 10 tasoa sisältävässä maistiaisessa ei ole.
hartzu
Uutinen

Uudessa Deus Ex -trailerissa pelikuvaa

Eidos ja emoyhtiönsä Square Enix Europe on päästänyt liikkeelle uuden trailerin Deus Ex: Human Revolution -toimintaroolipelistään, joka on suunnitelmissa julkaista Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle ensi vuoden alkukuukausina.

Videon voit vilkaista tietysti KonsoliFIN Media -osastolla, mutta ei kannata unohtaa myöskään oheisia uusia kuvia.
Oliver
Uutinen

SingStar-peleille uudet nettisivut

Sony on pistänyt SingStar-nettisivunsa kokonaan uusiksi ja varsinkin peliin tarjolla olevan sisällön selaaminen on aikaisempaa helpompaa.

Selattavissa on koko SingStoren ladattava sisältö ja joka biisistä löytyy lyhyt klippi, sekä yhteisön lataamia tähtiesityksiä. Myös julkaistujen SingStar-levyjen sisältö videoklippeineen on selattavissa.
Oliver
Uutinen

Uusi LEGO-peli tulossa: Pirates of Caribbean

LEGO-pelien menestyksekäs sarja saa jatkoa ensi keväänä kun Pirates of Caribbean -elokuvat saavat LEGO-käsittelyn.

LEGO Pirates of Caribbean -pelin kehittää sarjan muutkin osat tehnyt TT Games ja pelin julkaisu tapahtuu elokuvasarjan uusimman osan On Stranger Tides ensi-illan aikoihin toukokuussa 2011.

Pelin tarina kattaa kolmen ensimmäisen elokuvan tapahtumat ja sisältää yli 20 tasoa. Mukana on myös aiemmista osista tutut co-op- ja freeplay-pelimuodot.
hartzu
Uutinen

PlayStation Networkissa jälleen huoltokatkos

PlayStation Networkissa tehdään taas tänään huoltotöitä kello 18.05 ja 03.00 välisenä aikana. Katkoksen aikana PlayStation Store ja käyttäjätilien hallintatoiminnot ovat pois käytöstä.

Verkkopelaamisen kerrotaan toimivan, mikäli PSN-verkkoon on kirjauduttu ennen kello 18.05, mutta totuttuun tapaan erilaisiin häiriöihin on syytä varautua. Kerätyt trophyt päivittyvät palvelimille katkoksen jälkeen.
Oliver
Uutinen

Ensimmäinen Kinectiä hyödyntävä robotti valmis

Yhdysvaltalaisen teknologiayliopisto MIT:n Personal Robots Group:n jäsen Philipp Robbel on esitellyt ensimmäisen Kinect-kameraa hyödyntävän robotin.

Kinect-kameralle tuotettiin yhteisön toimesta avoimen lähdekoodin ajurit äskettäin, mikä mahdollistaa laitteen käytön myös muissa yhteyksissä kuin vain pelikonsoliin kytkettynä.
hartzu
Uutinen

Kuvia PSP2:n vanhasta kehitysversiosta?

VG247 kirjoittaa hankkineensa ensimmäiset kuvat PSP2-käsikonsolin kehitysyksiköstä. Epätarkoista kuvista pysyy erottamaan kaksi analogiohjainta, kaksi kameraa sekä laitteen takapinnasta löytyvän kosketusalustan.

VG247 on kuitenkin saanut tiedon, että kuvien PSPgo-konsolia muistuttava laitemalli on jo vanha ja tuoreemmassa versiossa on siirrytty vanhemman PSP:n tyyliin ilman näytön alta esiin liukuvia ohjaimia.
Oliver
Uutinen

Bizarre Creations kiinnostaa ostajaehdokkaita

Develop-sivuston mukaan Bizarre Creations -studion sisäiset lähteet kertovat studiolla olevan jo useita kiinnostuneita ostajaehdokkaita. Eilen Activisionin raportoitiin jo käytännössä sulkeneen studion, mutta pelijulkaisia ilmoitti vielä miettivänsä eri vaihtoehtoja, joista myynti oli yksi.
Oliver
Lukijan arvostelu

LEGO Harry Potter, Years 1-4

LEGO-pelit ovat nuoremmille suunnattujen pelien eliittiä pelattavuuden ja aihepiirin osalta. Erityisesti yhteyspelitila kaverien kanssa on hienosti toteutettu, sillä peliin pääsee mukaan missä vaiheessa tahansa, ja pelistä voi myös hypätä pois koska tahansa.

Teknisessä mielessä LEGO Harry Potter on parhaiten toteutettu ainakin PS3-versioista, ja tuo myös hieman uutta mukanaan kenttäeditorin muodossa.

hartzu
Uutinen

Prince of Persiaa, Red Factionia ja Crazy Taxia PS3:n Storeen

PS3:n Storeen ei tälläkään viikolla saatu lisää ilmaisia demoja, mutta ostettavia pelejä tarjoillaan laveasti.

PS2:lta HD- ja 3DTV-päivitetty Prince of Persia: The Sands of Time tuli ladattavaksi 14,95 euron hintaan. Segan kaahailuklassikko Crazy Taxi irtoaa puolestaan 9,95 eurolla. Viime vuonna ilmestyneen Red Faction: Guerrilla -räiskinnän saa kovalevynsä täytteeksi 19,95 eurolla ja Plus-jäsenillä on mahdollisuus kokeilla sitä ilmaiseksi.
Oliver