Arvostelu

Mass Effect 2

Galaksin kohtalo on vaakalaudalla, mutta entistä ehompi Shepard saapuu entistä ehommalla kipollaan pelastamaan päivän.
Jyri Jokinen
Uutinen

Ei Opera-nettiselainta 3DS:lle, sen sijaan NetFront

3DS:n nettiselain julkaistaan vasta kesän paikkeilla, mutta nyt jo on tiedossa, että kyseessä ei ole Nintendon laitteista entuudestaan tuttu Opera-selain. Nintendon uusi, kohta julkaisunsa saava käsikonsoli tulee saamaan Access-kehittäjän NetFront-selaimen.
Petri Kataja
Uutinen

Killzone 3 brittilistan kärkeen

PlayStation 3:n Killzone 3 ampaisi suoraan Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärkeen. Ykkössijasta huolimatta pelin ensimmäisen viikon myynti ei yltänyt kaksi vuotta sitten ilmestyneen Killzone 2:n tasolle.

Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle julkaistu Bulletstorm-räiskintäpläjäys ylsi toiselle sijalle

Pelilista kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 8:
Oliver
Uutinen

Bungielta ei enää lisäsisältöä Reachiin

Bungie ei kehitä enää lisäsisältöä Halo: Reachiin. Vastuu sisällöntuottamisesta on siirtynyt 343 Industriesille, mutta Bungie vastaa edelleen pelin yhteisötoiminnoista ja tilastoista.

Maaliskuussa julkaistavan Defiant Map Packin kasasi Certain Affinity, joka koostuu pitkälti entisistä Bungie-työntekijöistä. Myös 343 Industriesilla työskentelee monia entisiä bungielaisia.
Paavo Niskala
Arvostelu

Kirby's Epic Yarn

Pitkästä aikaa Kirby palaa kotikonsolille, mutta pysyvätkö kaikki langat käsissä?
Zanis Dust
Uutinen

3DS sai massat liikkeelle Japanissa

Nintendon 3DS-käsikonsoli julkaistiin Japanissa lauantaina ja odotetusti uusi laite keräsi massoittain väkeä jonottamaan kauppojen edustalle.

Tokion suosituimpien liikkeiden, kuten Akihabaran teknologiatyyssijassa sijaitsevan Yodobashi Cameran edessä omaa konsoliaan odotti jopa tuhat ihmistä. Yodobashissa ilmoitettiinkin laitteen myyneen loppuun jo yhdeksään mennessä, eikä Nintendon seuraavasta toimituksesta ole vielä tietoa.

Suomeen 3DS on luvassa maaliskuun 25. päivä ja hinta on noin 270 - 280 euroa.
Oliver
Uutinen

Bizarre Creationsin raunioista uusi studio

Bizarre Creationsin entiset työntekijät ovat perustaneet uuden studion, Liverpool Daily Post kertoo. Lucid Gamesin toivotaan työllistävän pian jo 50 henkilöä vanhalta studiolta.

Lucid Games starttaa Bizarren johtoportaassa toimineen Pete Wallacen johdolla. Studion tavoitteena on solmia sopimuksia pelien kehittämisestä, jotta se pääsee kasvamaan nopeasti ja estämään lahjakkaita ihmisiä karkaamasta Liverpoolista esimerkiksi Kanadaan.

– Ideana on ottaa Bizarre Creationsin henki ja kokeilla, jos voimme petrata siitä, Wallace visioi.
Paavo Niskala
Uutinen

Örkeille huutia konsoleilla ja PC:llä

Ensemble Studiosin entisten työntekijöiden perustama Robot Entertainment julkisti hiljattain ensimmäisen oman pelinsä. Studio kehittää Orcs Must Die! -toimintastrategiaa Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle.

Orcs Must Die!:n kerrotaan yhdistelevän humoristista fantasiaa toiminnalliseen strategiaan. Pelaajien tehtävänä on käyttää aseita ja ansoja viheliäisten örkkien ja näiden liittolaisten kurittamiseen.
Paavo Niskala
Uutinen

Call of Duty: Modern Warfare 3 esille ensi viikolla? (Päivitetty)

That VideoGame Blog kertoo saaneensa Activisionilta käsiinsä pari tunnuslaattaa, joista löytyi linkki osoitteeseen findmakarov.com. Selain löytää osoitteesta tutunvihreän laskurin, joka päättyy ensi keskiviikkona.

Sivun muidenkin vihjeiden perusteella on syytä olettaa, että ensi viikolla saamme uutta tietoa Call of Duty: Modern Warfare -pelisarjan jatkosta.
Oliver
Uutinen

3DS:n Steel Diveriin vuoropohjaista moninpeliä

Nintendon 3DS-käsikonsolin Steel Diver -sukellusvenepeli tulee sisältämään vuoropohjaisen moninpelimuodon. Tämä moninpeli tukee Download Play -ominaisuutta, eli kahden pelaajan torpeedotaisteluun ei tarvita kuin yksi pelikasetti.
Petri Kataja
Uutinen

Wiille ja PS3:lle on luvassa bilepeli aikuisille

Wiille ja PS3:lle on julkistettu Ubisoft-pelistudion kehittämä uusi partypeli. Peli on suunniteltu aikuisempaan makuun, mutta luvassa ei ole väkivaltaa, vaan jotain aivan muuta.

We Dare -niminen bilepeli sisältää mainostekstin perusteella 40 hauskaa ja flirttailevaa peliä sekä tuttua musiikkia niin radion kuin elokuvienkin puolelta. Valittavana on lisäksi viisi eri mielialaa, mm. lumoava, tuhma ja seikkailunhaluinen, jotka vaikuttavat pelaamiseen.
Petri Kataja
Uutinen

Kauhuseikkailua kärkeen Japanissa

Media Createn kokoaman Japanin pelilistan kärkeen ampaisi Catherine-kauhuseikkailun PS3-versio ja Xbox 360 -painos ylsi sijalle seitsemän.

PS3:n Marvel Vs. Capcom 3: Fate of Two Worlds nousi toiseksi ja X360:lla peli möi kahdeksannen sijan edestä. Kuudentena debytoi PS3:n Two Worlds II -roolipeli, jonka X360-versio jäi sijalle 15. Kärkikymmenikön viimeinen uutuus oli Hakuouki: Zuisouroku DS -seikkailu.
Oliver
Uutinen

BIT.TRIP FLUX sekä jalokiviä Nintendon latauspalveluihin

DSiWare ja WiiWare ovat tälläkin viikolla saaneet lisäsisältöä pelikirjastoihinsa. Yksi viikon uutuuksista WiiWaren puolella on BIT.TRIP -sarjan viimeinen osa, BIT.TRIP FLUX, jonka saa ladattua itselleen 800 pisteellä. Euroopan DSiWarelle julkaistaan viimein Bejeweled Twist -puzzlepeli, joka julkaistiin Amerikassa jo vuoden 2009 joulukuussa.
Petri Kataja
Uutinen

The Dishwasher palaa Live Arcadeen 3D:nä

Vuonna 2009 Live Arcadessa julkaistu The Dishwasher: Dead Samurai saa jatkoa. The Dishwasher: Vampire Smile saapuu latauspalveluun kuluvan vuoden aikana 3D-tuen kera.

James Silvan tuottama jatko-osa sisältää kampanjan sekä yhteistyötilan. Taitojaan pääsee lisäksi koettelemaan 50 haasteessa.

Pelille ei vielä annettu hintaa tai tarkempaa julkaisuaikataulua.
Paavo Niskala
Uutinen

Halo: Reachiin ja Fable III:een lisäsisältöä maaliskuussa

Microsoft julkaisee sekä Halo: Reachiin että Fable III:een ladattavaa lisäsisältöä maaliskuussa. Lisäksi molemmista pelisarjoista tuodaan sisältöä Windows Phone 7:lle.

Halo: Reachin Defiant Map Pack ilmestyy Xbox Liveen 15. maaliskuuta. 800 Microsoft-pisteen hintainen paketti pitää sisällään kaksi kilpailulliseen moninpeliin tarkoitettua karttaa ja yhden Firefight-taistelukentän.
Paavo Niskala
Uutinen

Gears of War 3:n moninpelibeta huhtikuussa

Gears of War 3:n moninpelibeta alkaa huhutikuun puolivälissä. Tieto paljasttiin Microsoftin San Franciscossa järjestämän mediatapahtuman lomassa.

Beta sisältää neljä uutta karttaa ja kolme pelimuotoa. Karttavalintoihin pääsee vaikuttamaan äänestämällä pelin virallisella Facebook-sivulla.

Testiversioon pääsevät ensimmäisenä käsiksi Bulletstorm Epic Editionin ostajat.
Paavo Niskala
Uutinen

Naisia mukana Supremacy MMA:ssa

Pelijulkaisija 505 Games ja kehittäjä Kung Fu Factory ilmoittavat ylpeänä, että ensimmäisenä vapaaottelupelinä Supremacy MMA sisältää pelattavia naishahmoja.

Peliin on mallinnettu tosielämän MMA-ottelijat Felice “Lil Dog” Herrig ja Michele “Diablita” Gutierrez. Michelen jutustelua ja pelikuvaa voit ihastella KonsoliFIN Median videopätkässä.
Oliver
Uutinen

Pelikuvaa The Elder Scrolls V: Skyrimistä

Bethesda on julkaissut ensimmäisen pelikuvaa sisältävän trailerin The Elder Scrolls V: Skyrimistä. Videon voi käydä katsomassa pelisarjan kotisivuilta tai YouTubesta.

Trailerissa saadaan maistiaisia Skyrimin taisteluista ja maisemista. Videon taustalla pauhaa sarjan tunnussävelmään pohjautuva teemamusiikki.
Paavo Niskala
Uutinen

3D-ominaisuus lisättiin 3DS:lle myöhäisessä kehitysvaiheessa

3D-ominaisuus ei ollut ensimmäisenä listalla, kun mietittiin DS:n seuraajan ominaisuuksia. Näin kertoo Nintendogs + cats -pelin tuottaja Hideki Konno Famitsu-lehden haastattelussa. Hänen mukaansa 3D ja liikkeentunnistus lisättiin laitteeseen vasta sen kehitystyön myöhäisessä vaiheessa.
Petri Kataja
Uutinen

3DS:n mukana tulevista sovelluksista lisätietoa

Nintendon 3DS-käsikonsolin mukana tulee valmiiksiasennettuja pelejä ja sovelluksia, jotka käyttävät hyödyksi pelin kameroita. Laitteen etukäteen saanut taho raportoi Wired-sivustolle peleistä, joita kuvailtiin termillä augmented reality. Termin voisi suomentaa vapaasti vaikka lisätyksi todellisuudeksi. Nämä pelit ja sovellukset lisäävät kameroiden kautta kuvatun kuvan päälle pelisisältöä, esimerkiksi maalitauluja tai pelihahmoja.
Petri Kataja
Artikkeli

Kivenkovaa rekyyliä

Suomalaisten laatupelien hyöky ei ota laantuakseen. Seuraavaksi PSN-kauppaan saapuu Recoil Gamesin avaruusseikkailu Rochard.

Jyri Jokinen
Uutinen

Dragon Age 2 ja Yakuza 4 demoina PS3:n Storeen

Tällä viikolla PS3:n Storen demovalikoimaan tulivat Dragon Age 2 ja Yakuza 4, jotka molemmat on tarkoitettu yli 18-vuotiaille. Nuoremmallekin väelle soveltuu puolestaan LEGO Star Wars III: The Clone Wars, josta siitäkin ilmestyi kokeiluversio.
Oliver
Uutinen

Lisää Bejewelediä Live Arcadessa

Live Arcaden House Party -kampanja jatkui tänään Bejeweled Blitzin voimin. Pulmapelin voi noutaa latauspalvelusta 800 Microsoft-pistettä vastaan.

Eilen pelaajien päivää piristettiin Dragon Age II:n demolla, joka tarjoaa lähes kahden gigatavun edestä maistiaisia BioWaren uudistuneesta roolipelistä.
Paavo Niskala
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

Gears of War 3 julkaistaan 20. syyskuuta

Microsoft ja Epic Games vahvistavat Gears of War 3:n maailmanlaajuiseksi julkaisupäiväksi 20. syyskuuta. Pelistä vahvistettiin ja toistettiin ilmoituksen yhteydessä myös joitakin yksityiskohtia.

Trilogian päätösosan tapahtumat vyöryvät liikkeelle 18 kuukautta Gears of War 2:n lopun jälkeen. Tarinassa Marcus Fenix taistelee tovereineen niin locust-hirvityksiä kuin muitakin planeetan sisuksista puskevia kammotuksia vastaan.
Paavo Niskala
Uutinen

Test Drive -kuskeille lohdutukseksi ilmaista sisältöä

Test Drive Unlimited 2:n kehitystiimi ilmoittaa saaneensa pelin korjaussarjan jo valmiiksi ja PC-versio on jo jakelussa. PS3:n ja X360:n korjaukset ovat luvassa heti, kunhan ne ovat käyneet läpi Sonyn ja Microsoftin hyväksynnän.

Peliä vaivanneita verkko-ongelmia on saatu vähennettyä ja verkkokokoemusta muutenkin parannettua. Pelitallennusten ei enää pitäisi korruptoitua ja jo hajonneidenkin tiedostojen luvataan useissa tapauksissa korjaantuvan.
Oliver
Uutinen

Faktoja PS3:n tietoturvasta – hakkerit eivät voi bannata konsoleita

Muutamat pelimediat ovat uutisoineet näkyvästi PS3-hakkereiden mahdollisuudesta sulkea eli bannata viattomien PS3-käyttäjien konsoleita ja estää niiden verkkotoiminnallisuuksien käyttämisen.

Tämä tieto on kuitenkin virheellistä, eikä väitteiden tueksi ole esitetty minkäänlaisia faktoja. Hakkereilla ei ole suoria keinoja sulkea konsoleita verkosta tai poistaa konsolia sulkulistalta. Tämä mahdollisuus on vain Sonylla.
hartzu
Uutinen

Nintendolla ei aikeita siirtyä pelkkään verkkojakeluun

Nintendolla ei ole aikeita siirtyä fyysisestä pelimediasta pelkästään verkkojakeluun. Nintendo Europen Laurent Fischer kertoo yhtiön jatkavan fyysisen pelimedian tukemista, koska suurin osa myynneistä tulee hänen mukaansa jatkossakin tapahtumaan tämän kautta.

"Emme ole koskaan nähneet minkäänlaista yhteyttä mobiilipelibisneksen kasvun ja normaalin ohjelmiston myyntien laskussa. Ne ovat kaksi erillistä markkina-aluetta, kaksi eri puheenaihetta. Emme ole löytäneet todisteita näiden kahden olevan yhteydessä toisiinsa."
Petri Kataja
Podcast

KonsoliFIN Podcast 004: Vuonna 2010

jryi, maagiset, Paavi ja uusi kasvo feldon kokoontuvat muistelemaan vanhoja ja ennakoimaan tulevia. KonsoliFIN-foorumilaisten valinnat vuoden peleiksi 2010 paljastetaan vihdoin!
Uutinen

Päivitys vihjailee uudesta Mass Effect 2 -laajennuksesta

Tuorein päivitys Mass Effect 2:n PlayStation 3 -versioon toi mukanaan kolme uutta pokaalia, jotka viittaavat vielä julkistamattomaan laajennukseen. Lisäosan nimeksi kerrotaan Arrival.

Neuvokkaat Mass Effect -fanit ovat osanneet jo yhdistää trophy-kuvaukset Cerberus Networkin viimeiseen uutispäivitykseen. Artikkelissa tuotiin esille epäilyksiä galaksia kansoittavan muinaisen teknologian iästä.
Paavo Niskala
Artikkeli

Soundbar X290 -tilaäänijärjestelmä

Pelit ja elokuvat tarvitsevat televisioiden kaiuttimet korvaavan äänentoistolaitteen. Yltääkö Soundbar X290 aidon surround-äänijärjestelmän tasolle?
Kojo
Uutinen

The Legend of Zelda täyttää 25 vuotta

Nintendon The Legend of Zelda -pelisarja on tänään saavuttanut kunniakkaan 25 vuoden iän. On kulunut neljännesvuosisata siitä, kun sarjan ensimmäinen peli, myös nimeltään The Legend of Zelda, näki päivänvalon. Pelejä on tämän jälkeen julkaistu lähemmäs 20 erilaista eri konsoleille ja sarjan päähenkilö Link on myös vieraillut muissa julkaisuissa pienemmissä cameo-rooleissa sekä myös pelattavana hahmona Super Smash Bros. -tappelupeleissä.
Petri Kataja
Uutinen

Risen saa jatkoa piraattiteeman kera

Piranha Bytes kehittää parhaillaan jatkoa Risen-roolipelilleen. Jatko-osa saa piraattiteemansa mukaisesti lisänimen Dark Waters. Peliä työstetään PC:lle ja konsoleille, mutta aikataulusta ei vielä hiiskuttu mitään.

Risen 2: Dark Watersissa titaanit ovat vallanneet maailman ja hirvitykset ajaneet ihmiset pois vesiltä. Pelin sankari lähetetään hakemaan oppia merirosvoilta hirviöiden kukistamiseksi.
Paavo Niskala