Suomen myydyimmät PS3- ja PSP-pelit viikoilta 13 - 14
PS3-listan kärjessä jatkoi Star Wars III: Clone Wars ja Shift 2 Unleashed ylsi uutena sijalle kahdeksan. PSP-listan kärjessä jatkoi puolestaan Dissidia 012: Final Fantasy.
PS3:
Tätä on tullut pelattua kaksinpelinä ja yksinpelinä läpi. Peli saa kyllä loistavat tyylipisteet. Todella häröjä ja mielikuvituksellisia kenttiä ja hahmoja tulee vastaan. Ja tämä vasta levyllä tulevissa kentissä. Tiedä sitten mitä pelaajayhteisö saa kehitettyä ajan saatossa.
Tuli pelattua kampanja läpi jaetun ruudun kaksinpelinä. Menoa ja melskettä riittää eikä taistellessa iske tylsyys. Peli on sopivan pituinen – ei lopu ennen aikojaan mutta toisaalta ei tule tunnetta että loppuis jo. Juoni on kummallinen, hahmot puhuvat jotain militäärislangia eikä siinä pysy kärryillä että mistä nuo puhuvat. Juonen sekavuudesta tulee mieleen japanilaiset roolipelit. Juoniselostusta tulee myös kesken pelin eikä taistellessa ole aikaa kuunnella mitä muut puhuvat eikä taistelun aikaisia puheita ole tekstitetty vaikka tekstitykset olisi säädetty päälle.
Pistetäänpä nyt arvostelua. Ensinnäkin julkaisuta on kulunut yli puoli vuotta ja olen ehtinyt testaamaan jo kaikkea perinpohjaisesti. Ensiksi pisti silmään luistelun hitaus ja uusi syöttö tekniikka. Aluksi nämä uudistukset tuntuivat vain hidastavan peliä liikaa ja se alkaisi muistuttamaan enemmän futista kuin lätkää. No nyt kun tähän on tottunut pelinopeus näyttää oikeasti aidolta ja syöttöjen kanssa pitää olla tarkkana ettei lähde liian kovaa syöttöä lähellä olevalle pelaajalle ja toisinpäin.