Gamescom: Medal of Honorissa haetaan taistelupareja
Gamescom: Keskiviikon aiheissa Black Ops 2:n lisäksi Metal Gearia, kaahailua ja paljon muuta
KonsoliFIN Podcastia nyt myös videolla
Pelkkään puhujien pärstien katsomiseen ei tarvitse tyytyä, sillä keskustelumateriaalin lomaan on ujutettu kuvia ja videota messuilta sekä podcast-possen edesottamuksista Kölnissä.
Gamescom: Koreat cosplay-tytöt
Näyttävästi pukeutuneita naisia pystyi bongaamaan ympäri messualuetta, joten hereillä oli oltava jatkuvasti. Cosplaylle oli toki omistettuna myös kokonaan oma hallinsa, joten varsinkin tällä alueella kameran oli oltava koko ajan kuvausvalmiudessa, jotta kova panostus pystyttiin välittämään KonsoliFINin käyttäjille asti.
Kuusi pelidemoa PS3:n Storeen
Sony sulkee Studio Liverpoolin
Laihana lohtuna Sony kertoo tiedotteessaan, että Liverpoolin mittavissa tiloissa jatkavat toimintaansa yhtiön monet muut tärkeät osastot. Henkilöstöä pyritään sijoittamaan muihin studiohin, mutta vähennyksiltä ei Sonyn mukaan kuitenkaan vältytä.
State of Decay heräsi kuolleista
Max Payne 3 mustavalkoisena
Yksinpeliä ehostetaan uudella Noir Modella, joka muuttaa pelin ulkoasun film noirin hengessä mustavalkoiseksi. Pisteiden keruuseen keskittynyt Score Attack -pelimuoto saa myös osansa, sillä uudistusten mukana on ainakin räjähtävät ammukset sekä aggressiivisempi tekoäly.
Moninpelaajille on tarjolla New Jerseyhin sijoittuva Hoboken Rooftops -kartta.
Xbox Liven uutuudet viikolle 34
Hieman tyyriimpää pelaamista edustaa 1 600 pistettä maksava JoJo's Bizarre Adventuren HD -versio.
KonsoliFIN testasi NHL 13 -demon
Videolla käydään läpi nopeasti pelin näkyvimpiä uudistuksia ja pelaillaan siinä sivussa pari erää kiekkoa. Pelistä voi lukea myös tekstimuodossa.
Gamescom: Ensikosketukset Black Ops 2:n moninpeliin
Gamescom: EA:n kolmen A:n pelit
Gamescom: Raiden vs. Deadpool – ninjojen kaksintaisto
Gamescom: Messuaiheinen podcast, Fifa 13 ja Guardians of Middle-Earth
KonsoliFIN Podcast 074: Tulin, näin, Kölnin
Ensimmäistä kertaa koskaan KonsoliFINin podcast-posse avasi nauhoitustilan ovet yleisölle. Turvallinen paikka tähän oli Gamescom-messujen kotipitäjä Saksan Kölnissä. Hikisen iltapäivän lopputuloksena syntyi vajaa kolmetuntinen paketti löysää rupattelua ja tiukkaa tietoa messuista, peleistä, saksalaisesta ravintolakulttuurista ja hotellihuoneissa harrastettavasta yllätysvapaapainista.
Gamescom: Guardians of Middle-Earth
Gamescom: Vilkaus Fifa 13:een
Gamescom: Criterion Games tekee Most Wantedista timanttia
Gamescom: Artikkeleissa käsiteltävänä NHL 13, Lost Planet 3 ja Remember Me
Gamescom: Esittelyssä parhaat booth babet
Suuren yleisön toivomuksesta näytille on laitettu toinen erä messujen kuumimmista kissoista. Pääosaa esittävät näytteilleasettajien osastoja rikastuttavat booth babet. Jatkoa seuraa mm. upeimpien cosplay-tyttöjen muodossa . Hyvä herrasväki, olkaapa hyvät.
Pro Evolution Soccer 2013:ssa 150 lisensoitua joukkuetta
Sleeping Dogs brittilistan kärkeen
3DS:n New Super Mario Bros. 2 oli alustoittain eroteltuna viime viikon myydyin peli, mutta vain yhdelle alustalle julkaistuna oli sen tyytyminen toiseen sijaan yhteenlasketulla listalla.
Pelilista kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 33:
Insanely Twisted Shadow Planet (XBLA)
Oikein tunnelmallinen luolastolentely. Pelissä riittää vaihtelua kun täytyy soveltaa erilaisia työkaluja ja erinäköisiä maisemia ja vihuja tulee vastaan. Vaikeustaso on juuri sopiva. Täytyy useamman kerran yrittää että voittaa vaikeudet ja pääsee nopeasti yrittämään uudelleen jos kuolee. Eikä menetä mitään esineitä jos kuolee. Ei mitään erityistä valituksen aihetta. Ihan hyvä peli.
Gamescom: Messureissun tilinpäätös
Gamescom: Lost Planet 3 ja Remember Me
Gamescom: PS Vitan heikkojen myyntilukujen syy markkinoinnissa
Bassendowskin antamassa haastattelussa selviää myös Vitan tämänhetkiset myyntiluvut. Maailmanlaajuisesti PS Vita on myynnyt vain 2,2 miljoonaa kappaletta.
Gamescom: FIFA Manager 13 ja The Sims 3:n lisälevyt
Gamescom: Cybertronilla soditaan
Gamescom: Lauantai-illan uutishuuma
Kannattaa myös jatkaa sosiaalisen median seuraamista, sillä KonsoliFINin Facebook- ja Twitter-sivuilla on mahdollista saada hauskojen tilannekuvien ohella Kinectille suunniteltuja ilkeämielisiä slogan-ehdotuksia.
Gamescom: The Walking Dead ei ota loppuakseen
Zombit elävät juuri nyt uutta kukoistuskauttaan. Robert Kirkmanin suursuosion saavuttanut The Walking Dead -sarja paistattelee yleisösuosikkina niin sarjakuvana, televisiosarjana kuin Telltale Gamesin episodipelinä, ja uutena yrittäjänä tunkiolle saapuu Activisionin oma samanniminen teos.
Gamescom: Maistiainen seksikkäistä messutytöistä
Tässä muutama maistiainen KonsoliFINin iskuryhmän saaliista. Kuvia tulee vielä paljon lisää, joten pysykää rauhassa linjoilla - vessalukeminen ei ihan tähän lopu.
Zelda-pelisarjan syntyä ja historiaa valottava opus myös Eurooppaan
Gamescom: The Witcher 2: Assassins of Kingsin PlayStation 3 -käännöksen kohtalo auki
- Pelistudion resurssit ovat hajautettu nykyisiin projekteihin tällä hetkellä siten, että pelin ilmestyminen Sonyn pelikonsolille olisi haasteellista.
Gamescom: Tekken Tag Tournament 2 saa oman maksullisen tilastopalvelun
Gamescom: Activisionin Deadpool tehdään faneilta faneille
Driver: San Francisco
Driver San Francisco
Kuultuani nimen Driver San Francisco en odottanut paljon mitään peliltä. Vaikka pleikkari ykkösellä hakkasin tohkeissani Driver ykköstä ja kakkosta niin sen jälkeen pelisarja ei ole minua kiinnostanut. Kolmososa oli jotain käsittämätöntä minulle. Odotin innoissani sitä, mutta se mitä sieltä tuli oli kuin huonompi versio GTA-peleistä. Paraller Lineskään ei kiinnostanut. Eli odotukseni tästä uudesta osasta olivat ruohonjuuritasolla. Kuitenkin kulutin neljäkymppiä ja pistin tilaukseen Ahvenanmaalta.

