Uutinen

Metallica tekee sen itse

40-vuotiaiden rokkipappojen tätänykyä muodostama Metallica on antanut pitkään jatkuneille videopelihuhuille viimeinkin vahvistuksen. Yhtiön nimeä kantavaa virtuaaliseikkailua kehittelee lukuisista huonoista rävellyksistä tuttu Vivendi Universal, joten mitään kovin laadukasta tuskin on odotettavissa. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu enemmän kuin kerran päivässä, joten vain aika näyttää tulevan projektin kehityssuunnan.

Tuotos tulee olemaan kolmannen persoonan perspektiivistä kuvattu autoilu, jossa kärryihin on Twisted Metal -sarjan tyyliin kiinnitetty mitä moninaisempia kanuunoita.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Metal Gear Solid: The Twin Snakes -tietoja

GameSpot haastatteli E3-messuilla Metal Gear -sarjan luojaa Hideo Kojimaa, joka tulkkinsa Scott Dolphin välityksellä keskusteli tulevista peleistään, joihin lukeutuu PlayStation 2:n Metal Gear Solid 3: Snake Eater, Game Boy Advancen Boktai: The Sun is in Your Hand ja tietenkin GameCuben Metal Gear Solid: The Twin Snakes. Cube-kansaa eniten kiinnostanee jälkimmäisin, josta Kojima ei kuitenkaan paljastanut juurikaan uutta tietoa - mikäli pelin vaiheita on seurannut entuudestaan.
Guardian Viper
Arvostelu

Vexx

Vihdoin ja viimein hyvää tasoloikkaa Xboxille, jolle ei niitä ole liiakseen.
Unreal-Hawk
Uutinen

Buffy metsästää vampyyrejä myös GBA:lla

Xboxilla vampyyrejä lihoiksi pistänyt Buffy the Vampire Slayer tulee nyt myös Game Boy Advancelle. Uudesta taskukonsoliversiosta on kiittäminen Natsumea ja THQ:ta, jotka yhdessä työstävät noin 16 kentän mittaista toimintapeliä. Sivuttainrullaava kokonaisuus on yhtä mäiskettä alusta loppuun.

Aivot on siis syytä kääntää nolla-asentoon joskus syksyn aikana.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Kuvia ja tietoja - The Simpsons Road Rage

THQ:n ja Electronic Artsin yhteistyössä Game Boy Advancelle julkaisema The Simpsons Road Rage on viimeinkin vääntymässä konkreettiseen muotoon. Tekelettä työstää mm. Virtua Tenniksen GBA-inkarnaation tiimoilta itsensä tunnetuksi tehnyt Altron. Tuotos noudattaa kotikonsoliversioista tuttua taksihurjastelukaavaa - pelaaja poimii kyytiinsä Simpsons-universumin matkustajia ja vie näitä sitten eri paikkoihin ympäri Springfieldiä.

Grafiikkaa tehostetaan ehostetulla Mode 7 -moottorilla.

Esa Mäkijärvi
Arvostelu

Star Wars: The Clone Wars

Star Wars: The Clone Wars -pelissä taistellaan toinen toistaan muistuttavien kloonien kanssa. Täällä PS2FINissä puolestaan taistellaan näiden toinen toistaan muistuttavien pelien kanssa.
feldon
Uutinen

Uusi moninpelikartta Return to Castle Wolfensteiniin

Return to Castle Wolfesntein: Tides of War on saanut tänään yhden uuden moninpelikartan ladattavaksi Xbox Livestä. Melko pienikokoisen kartan nimi on Barn ja se on tarkoitettu 6-8 pelaajan nopeatempoisiin vääntöihin. Kartta tukee kaikkia Live-pelimuotoja.

Return to Castle Wolfesnteiniin on tulossa ainakin kaksi muuta moninpelikarttaa kesän aikana.

Hakkiz
Uutinen

Metallibändi biteiksi

Sanfranciscolainen hevipumppu Metallica seuraa mm. Iron Maidenin ja Kissin jalanjälkiä julkaisemalla nimikkopelin. Vivendi Universalin tuottama nimike ehtii kauppoihin vasta 2005, mutta pelistä saa esimakua Metallican tuoreen lätyn St. Angerin mukana tulevalla trailerilla.

Toimintapitoiseksi kaahailuksi kuvailtu peli hyödyntää bändiä musiikin ja ääninäyttelyn osalta. Metallica on myös luvannut äänittää biisin erityisesti vielä nimeämätöntä peliä ajatellen. Tarkempaa tietoa odotellessa pelin uskotaan ilmestyvän PC:lle ja/tai konsoleille.

saintbert
Uutinen

Cubistit jäävät ilman mafiosojaan

On jo pitkään huhuiltu, että Take Two Interactiven PC-hitti Mafia olisi kääntymässä kaikille kolmelle nykysukupolven konsolille. Näin ei ikävä kyllä ole asian laita, sillä Take Twon tytäryhtiö Gathering vahvisti kyseisen tuotoksen olevan tulossa vain PlayStation 2:lle ja Xboxille. Näin GameCube-pelaajat ovat ainoat, jotka jäävät ilman alamaailman välienselvittelyjä.

Mitään syitä GameCuben poissulkemisesta ei annettu, kuten ei myöskään tietoja ilmoitettujen versioiden julkaisuajankohdistakaan. Uutisoimme asiasta lisätietoja, mikäli sen tiimoilta paljastuu jotakin valaisevaa.

Guardian Viper
Uutinen

Spaceworld kuollut ja kuopattu?

Japanilaisten pelaajien tarpeita palveleva nettisivu Nintendo Dream raportoi, että Nintendo on peruuttanut pian järjestettäväksi aiotun Spaceworld-messunsa. Sama episodi nähtiin myös viime vuonna, kun kyotolaisyhtiö noudatti täsmälleen samaa kaavaa.

Yhtiön pr-osasto ei puhua pukahtanut suuntaan tai toiseen, mutta Tokion laitamilla perinteisesti organisoitava messutapahtuma on yleisesti ollut Nintendolle merkittävä kanava esitellä tuotteitaan nousevan auringon maan kuluttajille.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Norjan Nintendo vuotaa salaisuuksia

Nintendon norjalaissivuhaara on paljastanut julkaisulistassaan muutaman mielenkiintoisen nimikkeen.

Toinen näistä on E3-messuillakin lyhyesti nimimuodossa esitelty Paper Mario. Kyseessähän on loistava roolipeli, joka ilmestyi Nintendo 64:lle kyseisen koneen ollessa jo käytännöllisesti kuopattu.

Samaisella saitilla esiintyy myös mysteerinen nimike "Super Mario". Vallankumouksellinen nimi ei ainakaan lupaa paljoa, mutta uuden Mario-pelin kehittäminen on joka tapauksessa mainitsemisen arvoinen asia.

Esa Mäkijärvi
Arvostelu

Burnout 2: Point of Impact

Acclaimin kaahailuajopeli Burnout 2 on saanut lämpimät vastaanotot niin PS2-, kuin Cubeleirissäkin. Täydellisen katsastus selvittää, kruisaileeko mustan laatikon viritetty Burnout 2 oikeasti arcadeajopelien kuningaskaistalle vai kutsuuko kuoppainen korpitie.
Corca
Arvostelu

Ikaruga

Vaikka kaksiulotteisten räiskintöjen kulta-ajat ovat jo kaukana menneisyydessä, niin onneksi vielä joku jaksaa yrittää tämän legendaarisen genren parissa. Ikaruga yllättää erinomaisuudellaan.
Esa Mäkijärvi
Arvostelu

Crashed

Romuralli on peli-ideana kiehtova, mutta Rage on pelattavuudeltaan kelvottomalla tuotoksellaan onnistunut poistamaan hohdon koko lajista.
jeremy
Uutinen

Pikku-Xbox tulee, ei tule, vai tuleeko sittenkin?

Japanissa useat pelilehdet ovat raportoineet Microsoftin etenevän suunnitelmissaan tuoda normaalia Xboxia pienikokoisempi "Xbox 1.5" markkinoille, jota odoteltiin julkistettavaksi jo viimekuisilla E3-messuilla.

WAM-lehden mukaan uusi versio ilmestyisi Japanissa samoihin aikoihin MMORPG-peli True Fantasy Live Onlinen kanssa, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Kyseinen peli on yksi Microsoftin suurimmista toivoista kasvattaa Xboxin menekkiä Japanissa ja kompaktimpi Xbox-versio voisi merkittävästi auttaa näitä pyrkimyksiä.

Hakkiz
Uutinen

NHL 2004 – tietoa ja kuvia

EA Sportsin huippusuosittu NHL-sarja etenee tänä vuonna jo 12. osaansa NHL 2004:n myötä. Uudistusten joukosta löytyy myös meitä suomalaisia lämmittävä ominaisuus, pelissä esiintyy nimittäin kotoinen SM-Liiga kaikkine joukkueineen. Myös Ruotsin Elitserien ja Saksan DEL-Liiga ovat mukana. Vanhaan tuttuun tapaan pelissä on tieytisti täydellinen NHL-lisenssi, joka takaa aidot joukkueet, areenat, pelaajat ynnä muut sellaiset. Maajoukkueitakaan ei onneksi ole unohdettu.

Pari viimeisintä NHL-peliä ovat olleet monien mielestä laskusuunnassa pelattavuutensa osalta.

Hakkiz
Uutinen

Lisää The Matrix -pelejä

The Matrix kuumeen hallitessa maailmaa ja Enter the Matrix -pelin hallitessa myyntilistojen kärkitiloja ei liene tule kenellekkään yllätyksenä tieto siitä, että Atari (ex-Infogrames) vahvisti Shiny Entertainmentin kehittävän seuraavaa Matrix -peliä. Peliä ei kuitenkaan aiota puskea markkinoille hätäisesti Matrix: Revolutions -elokuvan kanssa samaan aikaan, vaan julkaisuajankohdaksi ilmoitetaan joulu 2004.

Atarilla on myös suunnitelmissa julkaista kolmaskin Shinyn kehittämä Matrix-peli, tämän julkaisu ajoittunee vuoden 2006 paikkeille.

Niko Martiskainen
Uutinen

Sony Haloa haastamaan

Sony on ollut vaitonainen Lost Boysin PlayStation 2:lle kehittämästä Kin-pelistä, mutta jakanut juuri sopivasti tiedon muruja, jotta hypemasiina ei ole hyytynyt. Hämmentävää kyllä, peli liikkuu tätä nykyä nimellä Kill Zone. Otsikko selviää viimeistään kun peli ilmestyy syksyllä 2004.
saintbert
Uutinen

BlowOut-pelille uusi kehittäjä

Peliprojektin ajelehtiessa vikasuuntaan, on helpompaa vaihtaa julkaisijaa kuin kehittäjää, mutta Majesco pitää kiinni nimikkeestään. BlowOut-räiskintää työstänyt ranskalaistiimi Kaos Kontrol on saanut pakata kamppeensa ja luovuttaa pelin amerikkalaispuljulle nimeltä Terminal Reality. Syytä siirrolle ei ole kerrottu.

BlowOut on 2D-hengessä toteutettu shoot 'em up, jonka oli tarkoitus ilmestyä vielä tänä vuonna, mutta viimeisimpien raporttien perusteella julkaisu mitä luultavammin myöhästyy. Peli on ilmoitettu PlayStation 2:lle, PC:lle ja Xboxille.

saintbert
Uutinen

Splinter Cellin demo-dvd Eurooppaan

Ubi Soft ja Nintendo julkaisevat Splinter Cell -pelistä ennakko-dvd:n, jossa on pelin traileri ja lopullisessakin versiossa esiintyvä Chinese Embassy 2 -kenttä. Demo kytkeytyy myös Game Boy Advanceen mahdollistaen täten lukuisat erikoisominaisuudet, kuten erikoiskartan jne.

Todellinen kuningasidea oli tietenkin se, että demo ilmoitettiin vasta kaksi päivää ennen lopullisen version julkaisua. Suomeen kyseisiä ennakkolevykkeitä tulee tietenkin vain todella rajoitettu määrä, eikä muuallakaan Euroopassa saatavuudesta ole takeita.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Mace Griffin myöhästyi Cuben ja PC:n osalta

Vivendi Universal on ilmoittanut myöhästyttäneensä Mace Griffin Bounty Hunter -räiskintäpelin GameCube- ja PC-versioita. PlayStation 2- ja Xbox-editiot ilmestyvät yhä kesän aikana, mutta kuutiomiehet ja tietokonehörhöt saavat odotella omaa versiotaan syyskuun alkuun. Tarkka ilmestymispäivä on toistaiseksi 2.9.2003.

Lykkäyssyytä ei kerrottu, mutta myöhempi julkaisuajankohta ei lupaa hyvää ainakaan myyntiluvuille.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Mario ja kumppanit tekevät Tiger Woodsit myös GBA:lla

The Magic Box -sivustolla kerrotaan Nintendon työskentelevän Mario Golf -sarjan Game Boy Advance -debyytin parissa. Mario Golf: Advance Tour -nimellä kulkeva peli julkaistaan Japanissa kesän aikana.

Advance Tourin voi kytkeä linkkikaapelin avulla GameCuben Mario Golf: Toadstool Tour -peliin. Kytköksen avulla pelihahmoja taitoja voidaan harjoittaa GBA:lla, jonka jälkeen tuloksista syntyvät tiedot voidaan siirtää takaisin GameCube-versioon. Lisäksi Cube-version hahmoja voidaan siirtää GBA-versioon.

Guardian Viper
Uutinen

PlayStation 2 pian nettiin Isossa-Britanniassa

Sony aloittaa PlayStation 2:n nettipalvelun Isossa-Britanniassa 11. päivä kesäkuuta eli reilun viikon päästä. Laajakaistayhteyden ja konsolin väliin liitettävälle verkkosovittimelle tulee hintaa 24,99 puntaa eli noin 35 euroa. Onnistuneiden testien jälkeen nettipalikoita siis kaupataan brittikuluttajille. Sonyn yhteistyökumppaneihin kuuluvat saarivaltakunnan tärkeimmät palveluntarjoajat British Telecomista lähtien.
saintbert
Uutinen

Mario Golfin Cube/GBA-kytkös paljastettu

The Magic Box -sivuston saamien tietojen mukaan GameCuben Mario Golf: Toadstool Tour -pelin voi linkittää Game Boy Advancelle kehitettävään Mario Golf -peliin.

Kytkemällä Cube-version tähän Mario Golf: Advance Tour -nimellä kulkevaan GBA-peliin, voidaan pelihahmojen taitoja harjoittaa taskukonsolilla ja siirtää tuloksista syntyvät tiedot takaisin GameCubeen. Lisäksi Cube-version hahmoja voidaan siirtää GBA-versioon.

Guardian Viper
Uutinen

Enter the Matrixin jatko-osa jo kehitteillä

GameCube Europe -sivusto raportoi internetissä pyörivästä tiedosta, jonka mukaan Atari on vahvistanut uuden The Matrix -pelin olevan kehitteillä.

Tietojen mukaan uutta peliä kehittää Enter the Matrix -peliäkin työstänyt Shiny Entertainment, mutta mitään muuta ei juurikaan tiedetä. Julkaisu tapahtunee samoihin aikoihin kuin elokuvatrilogian viimeinen osa, The Matrix Revolutions, iskeytyy valkokankaalle. Tämän tiedon nojalla pelin kehitys on jo pitkällä. Lisää asiasta, kun uutisoimisen aihetta ilmaantuu.

Guardian Viper
Uutinen

Final Fantasyn julkaisua lykättiin Japanissa

GameCube Europe -sivustolla kerrotaan Square Enixin lykänneen sen tulevan Final Fantasy: Crystal Chronicles -roolipelin Japanin julkaisua melkeinpä kuukaudella.

Square Enix ei ole ilmoittanut mitään varsinaista syytä lykkäykselle, mutta aiemmin ilmoitetun 18. heinäkuuta tapahtuvan julkaisun sijaan GameCube-fantasia näkeekin päivänvalon vasta 8. elokuuta. Jää nähtäväksi kuinka paljon tämä Japanin aikataulumuutos vaikuttaa myöhemmin tapahtuvaan Euroopan julkaisuun.

CubeFIN seuraa asian kehittymistä.

Guardian Viper
Arvostelu

Enter the Matrix

Enter the Matrixia ovat monet odottaneet kieli pitkällä ja kuola valuen, mutta valitettavasti Shiny Entertainmentin mahtipontinen tuotos tuntuu enemmänkin puolivalmiilta beta-versiolta kuin kaupalliseen levitykseen suunnatulta myyntiversiolta.
Hakkiz
Uutinen

SOCOMin omistajia kositaan nettitestaajiksi

Virallinen PlayStation-sivusto tiedottaa SOCOM: U.S. Navy SEALs -pelin omistajien mahdollisuudesta päästä testaamaan kyseistä ja monia muita PlayStation 2 -julkaisuja netissä ennen konsolin verkkosovittimen saapumista markkinoille. SOCOMin mukana saa koodin, joka on tarkoitettu ilmoitettavaksi PlayStation.comiin rekisteröidyttäessä. Jos flaksi käy, seuraa testikutsu perästä sähköpostitse.

Taktista sodankäyntiä tarjoava SOCOM: U.S. Navy SEALs ilmestyy pienoisen viivästyksen jälkeen Suomessa 11. kesäkuuta.

saintbert
Uutinen

Matrix-peliä pukkaa leffa-aikataululla

Shiny Entertainmentin tekemä Enter the Matrix -toimintaseikkailu saa Game Power Australian mukaan jatkoa, kunhan leffasarjan kolmas osa ehtii elokuvateattereihin. Keanu Reevesin ja kumppaneiden tähdittämän The Matrix Revolutionsin ensi-ilta on tämän vuoden marraskuussa, mikä tarkoittaa sitä että myös peliprojekti on pitkällä.

Ristiriitaisen vastaanoton saaneesta Enter the Matrixista on paljon opittavaa.

saintbert
Uutinen

Sony syytää huimia summia prosessoreihin

Sony suunnittelee käyttävänsä huikeita summia Cell-prosessorinsa kehitystyöhön. Konsolipomo Ken Kutaragi on ilmoittanut, että PlayStation 3:nkin tehoista tiettävästi vastaava Cell syö firman varoja 200 miljardin jenin edestä. Summa tekee euroissa reilut 1,4 miljardia. Taloustieteilijät pelkäävät, että uutinen tarkoittaa PlayStation 3:n myöhästymistä aikataulustaan. Konsolin hinta saattaa sekin nousta kilpailijoiden tarjousten yläpuolelle kehityskustannuksista johtuen.

PlayStation 3:lla ei näytä Sonyn viimeaikaisten tuoteilmoitusten valossa olevan kiire markkinoille.

saintbert
Uutinen

F-Zero GX:n nettisivu avautui

Uuden F-Zero-pelin virallinen nettisivu on avautunut. Juuri avatulta saitilta löytyy tietoa mm. pelin radoista, kuljettajista ja ajokeista. Lisäksi tarjolla on videota ja taustakuvaa. Mukana on myös kevyttä läppää tekijätiimissä häärineiltä kavereilta. Näistä mainittakoon Shigeru Miyamoto, Takaya Imamaura ja Toshihiro Nagoshi.

Vedä itse omat johtopäätöksesi ja vieraile sivustolla klikkaamalla tästä.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Famicomin ja Super Nintendon valmistus lopetettiin

Nintendo on kertonut lopettaneensa Famicomin ja Super Famicomin valmistuksen. Kyseiset konsolithan tunnetaan näin länsimaisittain lyhenteillä NES ja SNES. Samaan hengenvetoon firma hyllytti lopullisesti vuonna 1986 ilmestyneen Famicom Disk Systemin.

Originaali Famicom julkaistiin vuonna 1983, joten konsoli viettää 20-vuotissyntymäpäiviään. Pienissä erissä valmistettuna konsolia on veistetty tähän päivään asti.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Malicelle etsitään uutta julkaisijaa

Vivendi Universalin päätös tiputtaa Malice-tasohyppely julkaisulistoiltaan on jättänyt peliä väsänneen Argonaut-tiimin tyhjän päälle. Kun vielä brittitekijän viimeisin konsolipeli, Xboxin Kung Fu Chaos on osoittautunut taloudelliseksi pettymykseksi eikä Microsoft kosiskele Argonautia leipiinsä, näyttää firman tulevaisuus synkältä.

Malice on valmis, kunhan julkaisija löytyy. Muita Argonautin projekteja on uusintaveto legendaarisesta Powerdrome-kaahailusta ja Namcon siipien alla työstettävä I-Ninja-mätkintäseikkailu.

saintbert