Hideo Kojima
Uutinen

Kojima lähtee perustamaan omaa studiota

Jyri Jokinen

Erityisesti Metal Gear -sarjasta tuttu Hideo Kojima on virallisesti päättänyt yhteistyön pelijulkaisija Konamin kanssa, ja on perustamassa omaa pelistudiota. Konami antoi lausunnon asiasta japanilaiselle pelisivusto Gamesparkille. Asiasta myös uutisoinut Polygon väitti Kojiman suunnittelevan uuden studion muodostamista yhdessä Sony Computer Entertainmentin kanssa, mutta kyseessä oli ilmeisesti käännösvirhe; todellisuudessa Kojiman uusi studio aikoo pysyä itsenäisenä, mutta ensimmäisen pelin julkaisusta PS4-alustalle on käyty keskusteluja.

Kojima ehti työskennellä Konamille tai sen kanssa pitkään, hän aloitti julkaisijan palkkalistoilla suunnittelijana jo 1986. Metal Gear Solid -pelien lisäksi Kojiman kädenjälki on nähty Zone of the Enders -sarjassa ja Castlevania: Lords of Shadow -pelissä.

Sony Computer Entertainmentin pääjohtaja Andrew House on myös antanut asiasta tiedotteen:

 

Jyri Jokinen

Jyri liittyi KonsoliFINin toimitukseen vuonna 2005. Hänet tunnetaan lähinnä KonsoliFIN Podcastin perustajajäsenenä ja sen ensimmäisenä juontajana, mitä virkaa hän hoiti yli sadan jakson ajan. Lisäksi Jyri on kirjoittanut lukuisia arvosteluja, blogikirjoituksia ja jokusen uutisen.

Paras uutinen tällä alalla tänä vuonna.

Kiitos Kojima.

Heippa Konami. Ei tule ikävä.

Huh huh.

Upea asia että Kojima on vihdoin vapaa tekemään mitä itse haluaa ja päästämään kaiken sen luovuuden valloillee mistä mies on tunnettu. Sieltä on eittämättä tulossa jotain todella nerokasta mutta kuinka kauan sitä jodutaan odottaamaan on toinen asia :D