Uutinen

Spawn ja Heihachi ensimmäistä kertaa samaan kehään

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Soul Calibur -sarjan toinen osa julkaistiin alunperin PlayStation 2:lle, Xboxille sekä GameCubelle likimain tasan kymmenen vuotta sitten. Nyt  Namco Bandai on tuomassa pelistä hd-päivitetyn version nykykonsoleiden kauppapaikoille.

Alkuperäisessä Soul Calibur II:ssa erikoisuutena oli alustakohtaiset erikoishahmot. PS2:lle turpakäräjiin heitettiin mukaan Heihachi Tekken-sarjasta. Xboxin repertuaaria kaunisti Todd McFarlanen suunnittelema, sarjakuvista tuttu Spawn. GameCubella taas valloitti Nintendon ikoninen sankari Link.

Ajat muuttuvat, niin myös yksinoikeussopimukset. Soul Calibur II:n uusittu versio marssittaa nimittäin kehään niin Heihachi Mishiman kuin Spawninkin, jopa yhtä aikaa. Vihreänuttuista Linkiä ei sopimussyistä luonnollisesti Microsoftin ja Sonyn konsoleilla nähdä edelleenkään. Lisäksi Soul Calibur II HD Onlineen on lisätty ajan hengen mukainen verkkopelimahdollisuus.

Soul Calibur II HD Online saapuu Live Marketplacelle sekä PlayStation Networkiin syksyn mittaan.
Spawn ja Heihachi ensimmäistä kertaa samaan kehään
Spawn ja Heihachi ensimmäistä kertaa samaan kehään
Spawn ja Heihachi ensimmäistä kertaa samaan kehään
Spawn ja Heihachi ensimmäistä kertaa samaan kehään
Spawn ja Heihachi ensimmäistä kertaa samaan kehään
Spawn ja Heihachi ensimmäistä kertaa samaan kehään
Spawn ja Heihachi ensimmäistä kertaa samaan kehään
Spawn ja Heihachi ensimmäistä kertaa samaan kehään
Spawn ja Heihachi ensimmäistä kertaa samaan kehään

Voisi kyllä meille Wii U:n omistajareppanoille tulla myös jossa saataisiin Link mukaan riehaan :/

Spawn oli hahmona ihan passeli Soul Calibur -maailmaan ja oli mainiosti tasapainotettu mukaan. Heihachi oli vaan heihachi tekkeneistä. Ja kaikkihan tietää että Tekkenit on yks turhimmista tappelupelisarjoista koskaan. Siksi siis: Spawn vie!