Uutinen

The Witcher 3: Wild Hunt vuonna 2014

Jaakko Herranen
Witcher-pelisarjastaan tuttu CD Projekt on julkistanut virallisesti kolmannen osan sarjalleen. Kolmas osa kantaa nimeä The Witcher 3: Wild Hunt.

CD Projektin mukaan suuri haaste on tuoda avoimen pelimaailman elementtejä mukaan uuteen osaan ja tekijöiltä sanotaankin, että pelin maailma tulee olemaan 30 kertaa suurempi edellisosaan verrattuna. Kokoluokaltaan The Witcher 3 tulisi siis kilpailemaan Skyrimin kanssa. Peli pyörii CD Projektin uudella REDengine 3 -pelimoottorilla. Pelimekaanisesti CD Projekt lupailee selkeää kehitystä taika-, lähitaistelu- sekä taikajuomapuolella. Myös tarinan kerrotaan olevan monisyisempi. Pelin päähahmona jatkaa edellisestä osasta tuttu Geralt.

The Witcher 3: Wild Hunt ilmestyy vuonna 2014. Julkaisualustoista on toistaiseksi mainittu vain PC, mutta julkaisun ajankohdan perusteella peli julkaistaneen tuleville uuden sukupolven konsoleille PC:n ohella.
Jaakko Herranen

Jaakko "JaakkimO" Herranen liittyi KonsoliFINin riveihin vuoden 2013 alkupuolella tarkoituksenaan vahvistaa miehistövajeessa rypevää uutistoimitusta. Tasaisen uutisvirran myötä mies kohosi nopeasti KonsoliFINin uutistoimituksen johtoportaaseen saakka. Vierailuja on tehty myös Podcast-jäsenistöön ja arvostelupuolelle. KonsoliFIN-ajan kohokohtana mainittakoon reissu Saksan Gamescom-messuille vuonna 2014. Peliaiheisia kirjoituksia voi kaivella KonsoliFINin ohella muun muassa Tiltin sivuilta ja Pelaajan verkko- ja printtimediasta. 

Mahtavaa! Toivottavasti pelaamaan pääsee konsolilla samaan aikaan kun PC:lläkin.