Nintendo Switch 2 saa oman osansa varjoista – Assassin’s Creed Shadows julkaistiin Attack on Titan -seikkailun kera
Salamurhailua kosketusnäyttöohjauksella.
Salamurhailua kosketusnäyttöohjauksella.
NetEasen ilmainen seikkailupeli on saatavilla PC:lle ja PS5:lle. Mobiiliversio saapuu myöhemmin.
8BitDon tänä vuonna julkaistu uutukainen on kerrassaan mainio ohjain kaikille PC- ja Switch-käyttäjille.
Strategiaklassikko on kääntynyt moderniksi versioksi, joka kantaa mukanaan alkuperäisen pelin ilot ja synnit.
The Witcher 4 skippaa joulukuun The Game Awards -tapahtuman.
Itse Cirilla Fiona Elen Riannonin tähdittämä The Witcher 4 paljastettiin näyttävän elokuvallisen trailerin (upotettuna uutisen lopussa) kera viime vuoden The Game Awards -tapahtumassa. Nyt puolalaiskehittäjä CD Projekt Redin Michał Nowakowski vahvistaa, että vastaavaa temppua ei tehdä tänä vuonna – ei siitäkään huolimatta, että peli on odotetuimpien pelien ehdokkaana.
Lisää aiheesta:
'Very Hot Fix' -päivitys pitää sanansa kirjaimellisesti.
Metapelimäinen sankareiden motivointipeli tuntuu hauskalta, mutta kädenlämpöiseltä.
SEGA on paljastanut päivityshinnat Yakuza 0:n, Kiwamin ja Kiwami 2:n nykysukupolven versioille.
Steamin Black Friday -alennuskampanja on käynnistynyt.
Epic Games -pelikauppa on käynnistänyt omat Black Friday -kampanjansa.
Capcom on julkaissut demon Onimusha 2: Samurai's Destinyn tiimoilta.
Ensimmäinen Outer Worlds oli kelvollinen, mutta melko sieluton kokemus. Vahvoista jatko-osistaan tunnettu Obsidian onnistuu jälleen pistämään toisella osalla paremmaksi.
Silent Hill 2 on saatu pitkän odottelun jälkeen myös Xboxin valikoimiin.
Silent Hill 2 -klassikon uusiksi pistävä kauhupläjäys julkaistiin PlayStation 5:lle ja PC:lle reilu vuosi takaperin. Xbox-pelaajat jäivät kuitenkin tuolloin nuolemaan näppejään, sillä Konami ei pukahtanut mitään mahdollisesta Xbox-painoksesta – nyt ajallinen konsoliyksinoikeus lienee kuitenkin ohi.
Lisää aiheesta:
Mafia: The Old Country (arvostelu) saa tänään torstaina varsin mittavan päivityksen.
Potentiaalia The Last Caretakerissa on, mutta se vaatii rutkasti vielä hiomista ja säätöä.
Persian prinssiä Nintendon konsolille.
Sacred 2: Fallen Angel vuodelta 2009 on yllättäen saanut uusintakäsittelyn. Miten lienee peli varttunut kuudessatoista vuodessa?
Kingdom Come: Deliverance II saa arvoisensa päätöksen liki täydellisen lisäosan myötä.
Logitech RS50-tuoteperhe tarjoaa piinkovan vaihtoehdon laadukasta mutta samalla järkihintaista ratti-poljinsettiä etsiville.
ARC Raidersista on muodostumassa yksi syksyn kovimmista hittijulkaisuista.
Keräilyräiskintä Arc Raiders julkaistiin lokakuun 30. päivä varsin hyvän pöhinän saattelemana. Niin vain nimike on pelaajillekin kelvannut, sillä kehittäjä Embark Studios rummuttaa sen ylittäneen myynneissä jo neljän miljoonan kopion rajapyykin. Männä viikonloppuna pelaajiakin oli linjoilla samanaikaisesti yli 700 000, mikä kertonee myös jotain menestyksestä.
DJI Mic 3 on erinomainen sijoitus, jos kaipaa omiin ääni- ja videotallenteisiinsa laadukasta audiota.
Anno-sarjan uusin osa jalostaa toimivaa konseptia, vaikkei tarjoakaan suuria läpimurtoja.
Silent Hill 2:n Xbox-versio taitaa tätä nykyä olla yksi kaikkien aikojen huonoimmin varjelluista salaisuuksista.
The Sims 4: Seikkailu kutsuu laajennuksessa lähdetään lomamatkalle Gibbiniemeen.
Xbox on paljastanut marraskuulle ajoittuvat Game Pass -lisäykset.