Uutinen

Uusia Winning Eleven 6 -yksityiskohtia

GameCubelle Japanissa tammikuussa 2003 julkaistavasta Winning Eleven 6 -pelistä (Euroopassa Pro Evolution Soccer) on ilmaantunut uusia yksityiskohtia. Peli tulee tukemaan GameCuben nettiominaisuuksia. Mukana oleva Online-moodi mahdollistaa uusien stadionien ja muiden lisäherkkujen imuroimisen Konamin internet-sivustolta.
Esa Mäkijärvi
Uutinen

Ubi Softin XIII myöhästyy

GameSpot -sivusto kertoo Ubi Softin ilmoittaneen sen tulevan Cel-Shadingiä käyttävän XIII-pelin julkaisun lykkääntyvän jokaisella koneella, jolle se ilmestyy.

Ensi vuoden alkupuolelle suunniteltu peli ilmestyy näillä näkymin vasta ensi vuoden kolmannella neljänneksellä, eikä Ubi Soft ole paljastanut juurikaan syitä asiaan. Lykkäyksen ansiosta kehittäjät voivat kuitenkin hioa tämän FPS-pelin yksityiskohtia rauhassa. Nähtäväksi kuinka pitkälle lykkäys siirtää pelin Euroopan julkaisua.

Guardian Viper
Uutinen

Linkit ja FAQ päivitetty

Joulu lähestyy, ja samoin uudet käyttäjät PS2FINiä. Koskapa BBS:ssä on näkynyt entistä enemmän uusien kävijöiden vanhoja kysymyksiä, päätimme päivittää FAQ:n. Sieltä löytynee uusia asioita myös vanhoille kävijöille.

Tiedot on kerätty suurelta osin BBS:n loistavien kirjoitusten perusteella. Keskustelupalstan uumenista löytyy käytännössä kaikki tarpeellinen tieto, jos vain jaksaa käyttää hakua!

Jore
Uutinen

Pokémon Ruby ja Sapphire julkaistu Japanissa

GameCube Europe kertoo, että tuoreimmat Pokémon-pelit, Pokémon Ruby ja Pokémon Sapphire, ovat julkaistu Game Boy Advancelle Japanissa.

Pelit sisältävät 100 uutta Pokémon-hahmoa, täysin uuden maailman, kahdeksan salimestaria, tukuttain uusia liikkeitä ja nyt on myös mahdollisuus tallentaa kaksi eri pelitiedostoa.

Yhdysvalloissa pelit ilmestyvät ensi vuoden maaliskuun 17. päivä, kun taas Euroopalle ei olla toistaiseksi ilmoitettu päiväystä.

Guardian Viper
Artikkeli

WaveBird testissä

Langaton WaveBird-ohjain on rantautunut vihdoin Suomeenkin ja sen myötä päätynyt myös CubeFINin testaukseen. Toimiiko idea yhtä hyvin todellisuudessa kuin paperilla ja onko WaveBirdistä alkuperäisen Cube-ohjaimen korvaajaksi?
kaba
Uutinen

Capcomin GameCube-viisikosta videokuvaa!

Capcomin Production Studio 4:n viisi GameCube-projektia, Resident Evil 4, Viewtiful Joe, P.N. 03, Dead Phoenix ja Killer 7, paljastettiin jokin aika sitten muutaman kuvan kera. Nyt näistä kaikista peleistä on julkaistu videot, joihin linkit alla. Videot löytyy kahdessa eri koossa ja niiden katselemiseksi suositellaan tallentamaan kohteet nimellä omalle koneellesi.

Resident Evil 4:

Guardian Viper
Uutinen

Tulevia pelejä

Äskettäin Take 2:n ostama Angel Studios, eli nykyisin Rockstar San Diego on ilmoittanut tekevänsä Midnight Club 2:n myös Xboxille ja PC:lle aiemmin ilmoitetun PS2 -version lisäksi. Xbox ja PC -versioiden oletetaan ilmestyvän kevään 2003 aikana, PS2-version julkaisupäivän ollessa helmikuun 11.

Headfirst Productions puolestaan on kääntämässä toimintaseikkailua Call of Cthulhu: Dark Corners Xboxille PC-version lisäksi. Versiot ovat näillä näkymin ilmestymässä samaan aikaan ensi keväänä.

Niko Martiskainen
Uutinen

Sega vahvistaa multiplatform -politiikkaansa

"Segan tärkeimmät nimet siirtyvät multiplatformeiksi", yritys ilmoitti pressikonfrenssissa Japanissa. Mitäkö tämä sitten tarkoittaa? Tällä hetkellä Segan pelejä on yksinoikeuksina eri koneiden kesken, mutta tähän on siis tulossa muutos.
Niko Martiskainen
Uutinen

Live myynyt hyllyt tyhjiksi

Amerikasta kantautuu tieto, että Xbox Liveä ei enää saa kauppojen hyllyiltä tai nettikaupoista, vaan se on myyty loppuun. Microsoft on todennut, että uusia Livejä toimitetaan kauppoihin ja toimituksia jatketaan koko lomakauden läpi.

Niko Martiskainen
Arvostelu

Hitman 2: Silent Assassin

Jopa television asiaohjelmiin päässyt Hitman2 jatkaa edeltäjänsä viitoittamaa tietä. Pelaajalle tarjotaan ainutlaatuinen tilaisuus hiljentää kriminaaleja - turvallisesti sohvalla istuen.
dammet
Uutinen

DOA: XV Japanissa K-18 luokituksen alle

Computer Entertainment Rating Organization eli CERO on Japanissa antanut Dead or Alive Xtreme Beach Volleyball pelille "18+ only" merkin, eli peliä ei myydä alle 18-vuotiaille. Euroopassa (ELSPA) ja Suomessa (VET) peli on saanut ikärajasuositukseksi 11, minkä pohjalta Japanin asetus kuullostaa kohtuuttoman kovalta. Pohjois-Amerikassa ikärajaa ei ole vielä määritelty.
Niko Martiskainen
Arvostelu

Grand Theft Auto: Vice City

Vielä viime syksynä Grand Theft Auto III tuntui melkein täydelliseltä peliltä. Siitäkin huolimatta, että jatko-osa sijoittuu 80-luvulle, onnistuu se säväyttämään melkein yhtä paljon kuin edeltäjänsä.
Shaban
Uutinen

Final Fantasy Tactics Advance -yksityiskohtia

Gamesarefun.com -sivusto kertoo japanilaisesta Dorimaga-lehdestä poimittuja yksityiskohtia Squaren ja Game Designer Studiosin tulevasta Game Boy Advance -nimikkeestä Final Fantasy Tactics Advance.

Lehden tietojen mukaan tässä strategiaroolipelissä tulee olemaan yli 300 tehtävää ja ainakin 40 ammattia. Lisäksi peli ei ole suora jatko-osa ensimmäisellä PlayStationilla nähtyyn Final Fantasy Tactics -peliin. Pelin tarina alkaa "oikeassa" maailmassa, jossa Muse-niminen nuori veijari löytää Final Fantasy -nimisen kirjan.

Guardian Viper
Uutinen

Kaiutinsetteja Creativelta ja Logitechiltä

Creative ja Logitech ovat julkaisseet kauttimimia niille pelaajille, joilla on käytössään vain telkkarin yleensä surkeat kajarit. Molempien valmistajien 5.1-sarjat sisältävät Dolby Digital -dekooderin, eli ne voi kytkeä suoraan pelikonsoliin ilman kotiteatterivahvistinta. Seuraavassa valmistajien kuvaustekstit tuotteista hintoineen, lyhennetty pressitiedotteista ilman ylisanoja.

Inspire 2.1 Console 2400: tv-kaiuttimien korvike

Jore
Uutinen

Datelilta cheatteja ja aluevapautta

Datel on tuonu joulumarkkinoille uusia tuotteita, mukana mm. BBS:ssä kovasti kyselty X-Port. Tässä Sanuran lähettämää infoa

DVD Region X
- uusi malli
- ei tarvitse toimiakseen enää muistikorttia
- poistaa vihreyden kuvasta RGB-Scartilla, mutta ei macrovision-suojausta

Action Replay 2 ver. 2
- uusi malli
- sisältää uudet koodit
- mukana DVDregionX ominaisuus

Jore
Uutinen

SCEE: Pleikan hinta ei laske Euroopassa

Japanissa PS2:n hintaa on alennettu, koska PS2:n valmistuskustannuksia on saatu jälleen alennettua. Uusi, halvemmalla tehty malli SCPH-39000 tulee kauppoihin Japanissa 21.11. Samaan aikaan myös hinta laskee.

Japanin hinta tulee tippumaan useita tuhansia jenejä, joka on suomeksi "kymmeniä euroja" (1000 jeniä = 8.15 euroa).

Vantaan JättiPörssi myi hiljattain sadan kappaleen erän kahdessa tunnissa synttäihintaan 219€. Koska menekki ei ollut kovin huikea (erä olisi pitänyt myydä reilusti alle tunnissa), ei PS2:n hinnanalennuksiin ilmeisesti ole kovaa painetta ainakaan Suomessa.

Jore
Uutinen

PS2-nettiadapteri ei menesty USAssa - vielä

USA:sta kuuluut kummia: Sony on onnistunut myymään vain puolet myyntiin tulleista nettiadaptereista. Yhteensä niitä oli varattu 400.000, mutta myyty on vain 200.000.

Euroopassa adapteri tulee myyntiin (taattuun SCEE-tyyliin) "joskus" 2003, mutta vain laajakaista-adapterina. Eli tavalliset 56kbit modeemikäyttäjät eivät pääse pelaamaan verkkoon. USAssa kuitenkin puolet adapterin ostajista nyhjää puhelinmodeemin kanssa, joten myyntiluvut voivat jäädä vieläkin ankeimmiksi Euroopassa.

Jore
Uutinen

Ubi Soft nappasi Murakumon

Ubi Soft ilmoitti, että se julkaisee Japanissa kesällä ilmestyneen From Softwaren tekemän Murakumon myös Pohjois-Amerikassa. Murakumo: Mech Hunter tulee ilmestymään helmikuussa 2003 ja sisältää 10 ylimääräistä tehtävää japanilaiseen versioon nähden.

Murakumo on futuristinen mech-peli, joka sisältää nopeatempoista toimintaa kaupunkiympäristöissä. Pelin grafiikka on värikästä ja "japanilaista".

Pelin Euroopan julkaisusta ei ole tietoa, mutta kerromme jos jotain tietoa ilmaantuu.

Niko Martiskainen
Uutinen

Modattuja Xboxeja bannataan Livestä

Modipuolella kiehuu taas. Vasta äskettäin julkaistun Xbox Live -nettipelijärjestelmän tiedetään nyt käyttävän modintunnistustekniikkaa. Microsoft on siis pitänyt kiinni niistä uhkauksista joista se puhui ennen Liven tuloa.

Modintunnistus toimii käytännössä niin, että Live tarkistaa yhteyttä otettaessa onko järjestelmässä mod-piiri tai luvatonta ohjelmistoa ja jos sellaisia löytyy joutuu Xboxin sarjanumero mustalle listalle, eväten pääsyn Live-palveluun pysyvästi. Microsoftin edustaja on vahvistanut tiedon, että moditunnistus on käytössä kuten Liven käyttöehdoista ilmenee.

Niko Martiskainen
Arvostelu

Kingdom Hearts

Squaren uusi toimintaroolipeli sitoo yhteen Final Fantasy -sankarit ja tutut Disney-hahmot. Tänään julkaistava fantasiasoppa todistaa, että vaikka Square onkin konsoliroolipelien kiistaton kuningas, tasoloikka ei näytä olevan pelitalon vahvimpia puolia.
Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Pelaa Game Boy -pelejäsi GameCubella

GameSpot tiedottaa Nintendon ilmoittaneen japanilaisessa lehdistötiedotteessa uudesta lisälaitteesta nimeltä "GameCube Game Boy Player". Uusi laite kiinnitetään konsolin pohjaan kiinni ja sen avulla pelaajat pystyvät pelaamaan Game Boy-, Game Boy Color- ja Game Boy Advance -pelejä televisioruudulla.

Pelejä voidaan pelata GameCuben omalla ohjaimella ja lisäksi GCGBP sisältää jonkinlaisen linkkikaapelituen moninpelejä varten. Mukaan tulee myös levyke, jolla ilmeisesti saadaan GameCube toimimaan yhdessä laitteen kanssa.

Guardian Viper
Arvostelu

Dave Mirra Freestyle BMX 2

GameCuben julkaisun yhteydessä ilmestynyt Dave Mirra Freestyle BMX 2 on yksi monista extreme-urheilun ystäville suunnatuista peleistä. Onnistuuko BMX-pyöräilyn kymmenkertaisen maailmanmestarin nimikkopeli vakuuttamaan pelaajansa?
Guardian Viper
Uutinen

Pelaa Game Boy -pelejäsi GameCubella

GameSpot tiedottaa Nintendon ilmoittaneen japanilaisessa lehdistötiedotteessa uudesta lisälaitteesta nimeltä "GameCube Game Boy Player". Uusi laite kiinnitetään konsolin pohjaan kiinni ja sen avulla pelaajat pystyvät pelaamaan Game Boy-, Game Boy Color- ja Game Boy Advance -pelejä televisioruudulla.

Pelejä voidaan pelata GameCuben omalla ohjaimella ja lisäksi GCGBP sisältää jonkinlaisen linkkikaapelituen moninpelejä varten. Mukaan tulee myös levyke, jolla ilmeisesti saadaan GameCube toimimaan yhdessä laitteen kanssa.

Guardian Viper
Uutinen

Metroid julkaistu USA:ssa, Eurooppa saa vielä odottaa

Tänään yhdysvaltalaiset GameCube-pelaajat pääsevät nauttimaan odotetusta Metroid Prime -pelistä. Retro Studiosin kehittämä jatko-osa Nintendon klassiseen pelisarjaan siirtää pelin sankarittaren Samus Aranin ensimmäistä kertaa kolmanteen ulottuvuuteen. Myös klassista 2D-linjaa jatkava Game Boy Advancen Metroid Fusion on saapunut myyntiin rapakon takana.

Me täällä Euroopassa saamme odottaa Metroid Primeä vielä tovin, sillä Nintendo on vahvistanut pelin julkaisun tapahtuvan vasta maaliskuun 3. päivä 2003.

Guardian Viper
Uutinen

Xboxin markkinointi laajenee Euroopassa

Xboxin markkinointi Euroopassa tulee lisääntymään useilla eri tavoilla. Jo viime aikoinahan on televisiossa näkynyt Xboxin mainoksia myös Suomessa, ja tämä onkin ollut selkeästi ensimmäinen merkki Euroopan heräämisestä. Tämä ei kuitenkaan riitä vielä, joten ostajia tullaankin houkuttelemaan Xboxin suuntaan seuraavilla mainoskampanjoilla:

Niko Martiskainen
Arvostelu

TimeSplitters 2

Ensimmäinen TimeSplitters kävi kaupaksi moninpelin osalta, mutta yksinpeli jätti monelle tyhjän olon. TimeSplitters 2:ssa on korjattu lähes kaikki ensimmäisen osan virheet, unohtamatta kuitenkaan jo ennestään täydellisiä kontrolleja ja moninpelimoodeja. Hauskuus on taattu pitkäksi aikaa.
Griever
Arvostelu

NHL 2003

Uusi peli, vanhat kuviot. Mihinkäs tiikeri juovistaan ja niin edelleen. Muutaman tärkeän uudistuksen ansiosta NHL 2003 on silti pieni nousu pelisarjan loivassa kasvukäyrässä.
jeremy
Uutinen

Ruutuja: Metroid, Zelda ja Wolverine

GameCube Europe on julkaissut uusia ruutuja internetissä loistavia arvosteluja saaneesta Metroid Prime -pelistä ja Ryhmä-X -sarjakuvista tutun kanukkipään omasta nimikkopelistä X-Men: Wolverine’s Revenge. Lisäksi Nintendo.com on julkaissut ison kasan ruutuja tulevasta The Legend of Zelda -pelistä. Kaikkiin näihin kavagallerioihin löydät linkit alta.

Metroid Prime

Guardian Viper
Uutinen

Uutta tietoa Skies of Arcadia Legendistä

Gamesarefun.com -sivusto kertoo yksityiskohtia Dreamcastilta GameCubelle kääntyvästä Skies of Arcadia Legend -pelistä.

Sivuston mukaan peli tulee sisältämään uuden Rogue-systeemin, jota ei Dreamcast-versiossa nähty. Tämän seurauksena pelissä tullaan näkemään seinillä erilaisia etsintäkuulutuksia rikollisista; kuvan, palkkion ja lisätietojen kera. Sanomattakin on selvää, että pelaajalla on halutessaan mahdollisuus lähteä jahtaamaan kyseisiä hahmoja.

Guardian Viper
Arvostelu

Need for Speed: Hot Pursuit 2

Vaikka täällä kylmässä pohjolassa paras autourheilukausi on jo tämän vuoden osalta ohitse, niin Electronic Arts tarjoaa kaikille vauhtifriikeille turvallisen videopelipaketin, jossa pelti ei rytise oikeasti.
Esa Mäkijärvi
Uutinen

DOA Xtreme Beach Volleyball -uutisia

Tecmo ilmoitti solmineensa yhteistyösopimuksen ammattilaiskoripalloilija Dennis Rodmanin kanssa. Rodman tulee esiintymään ensivuoden alkupuolella yksinoikeudella Xboxille julkaistavassa Dead or Alive Xtreme Beach Volleyball -pelissä Zackin ääninäyttelijänä.

Samalla verkkoon on ilmestynyt myös pelin viralliset verkkosivut, joilta löytyy mukavasti tietoa ja kuvia DOAXBV:stä. Uunituoreiden sivujen osoite on www.doaxbv.com.
Hakkiz
Uutinen

Grand Theft Auto ei käy esikuvasta

Yhdysvaltain Wisconsinista kuuluu kummia. Paikallinen autovaras on poliisin kertoman mukaan käyttänyt mallinaan PlayStation 2:llekin saatavissa olevaa Grand Theft Auto -peliä.
saintbert
Uutinen

Capcomin uudet Cube-pelit paljastettu!

Shinji Mikamin johtama Capcomin sisäisenen kehitystiimi, Production Studio 4, on paljastanut äskettäin Japanissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa 5 GameCube-projektiaan, joista onkin ollut jo jonkinmoista huhumyllyä. Tässä pienet katsaukset peleistä.

Resident Evil 4 jatkaa kauhusaagaa tällä kertaa täysin kolmiulotteisessa ympäristössä. Pelin päähahmona nähdään sarjan kakkososasta tuttu Leon S. Kennedy, joka lähtee tutkimaan Umbrella-yhtiön pimeitä kolkkia. Pelille ei olla toistaiseksi ilmoitettu julkaisupäivää.

Guardian Viper
Uutinen

Enter the Matrix -pelin kehitys etenee hyvää tahtia

GameSpot -sivuston mukaan Game Informer -lehti on kertonut Infogramesin ja Shinyn tulevan Enter the Matrix -pelin kehityksen olevan mallillaan ja saapuvan Yhdysvalloissa kauppoihin toukokuun 15. päivä 2003.

Tietojen mukaan GameCubelle, PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle ilmestyvän pelin ääninäyttelystä vastaa Matrix-elokuvien omat tähdet ja pelin tarinasta vastaa elokuvien käsikirjoittajat, Wachowskin veljekset.

Guardian Viper