Uutinen

Uusia Resident Evil 4 -yksityiskohtia

XenGamers-sivusto kertoo Capcomin paljastaneen muutamia yksityiskohtia tulevasta GameCube-nimikkeestään Resident Evil 4. Kakkososasta tutun Leon S. Kennedyn vaiheisiin keskittyvän seikkailun teemana on kohtalo ja kuolema.

Resident Evil 4:n uutuuksia edellisosiin verrattuna ovat muutokset pelisysteemissä, kuten dynaamiset kamerakulmat, sekä mahdollisuus siirtyä katselemaan maailmaa Leonin silmin ensimmäisestä persoonasta.

Guardian Viper
Arvostelu

The Scorpion King: Rise of the Akkadian

Showpainin värikkäästä maailmasta elokuvapuuhiin siirtynyt Dwayne "The Rock" Johnson uudistaa ensimmäisen elokuvaroolinsa nyt myös bittimuodossa. Skorpionikuninkaan seikkailut eivät kuitenkaan hirveämmin paranna lisenssipelien huonoa mainetta.
Guardian Viper
Uutinen

Uusia Rockman EXE: Transmission -ruutukaappauksia

Japanilainen Game Watch -pelisaitti päivitti eilen sivustoaan lukuisilla uusilla ruutukaappauksilla Capcomin tulevasta Rockman EXE -pelistä. Mega Man Battle Network -nimen alla länsimaissa kulkeva titteli on tähän mennessä ilmestynyt vain Game Boy Advance -julkaisuna, mutta nyt pelisarja nähdään siis myös GameCubella.

Uudet kuvat ovat jokseenkin huonolaatuisia, mutta niistä saa kuitenkin osittaisen kuvan Transmissionin tapahtumista:

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Uudessa Zeldassa muistikorttiongelmia

Pelit.fi raportoi, että GameCuben hiljattain julkaistussa Legend of Zelda: The Wind Waker -pelissä olisi muistikorttiongelma. Japanin Nintendo on nähtävästi raportoinut lopulliseen versioon jääneestä kiusallisesta ohjelmointivirheestä, jonka ansiosta Nintendon itsensä ulkopuolelta tulleet muistikortit eivät välttämättä toimi pelissä lainkaan.

Nimeltä näistä toimimattomista muistikorteista mainittiin GameTechin Mach Memory 1016, mutta myös muissa "third party" -tallennusvälineissä on siis vastaavia ongelmia. Ongelma korjattaneen Yhdysvaltojen julkaisuun mennessä.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Pelien julkaisuaikoja Japanissa

Nintendo on paljastanut uusia Japanin julkaisuaikoja GameCube-peleille:

- Nintendo Puzzle Collection: 2.2.2003
- Giftpia: ??.4.2003
- F-Zero GC: ??.5.2003
- Final Fantasy: Crystal Chronicle: Kevät 2003
- Wario World: Kesä 2003
- Mario Golf: Kesä 2003
- Kirby's Airland: Kesä 2003
- Mario Tennis: Joulu 2003/04
- 1080°: Joulu 2003/04

Edellämainittujen lisäksi Pikmin 2, Animal Crossing 2 ja Star Fox Armada ovat luvassa joskus ensi vuoden aikana.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

GameSpotin Best and Worst of 2002

GameSpot on julkaissut hiukan etukäteen heidän oman "Best and Worst of 2002". Xboxin sisäisessä kilpailussa pääsi muutama GameSpotin valinta yllättämään. Xboxilla oli myös muutama menestyjä ns. Kuninkuusluokassa jossa oli mukana kaikki konsolit ja PC. Katsotaanpas miten kävi :

Xbox sisäinen taistelu
Parhaat musiikit : JSRF - Jet Set Radio Future
Parhaat äänet : Tom Clancy's Ghost Recon
Paras tarina : Dead to Rights
Wombut
Uutinen

Hyvää ja rauhaisaa joulua GBAFINin lukijoille!

Joulu kolkuttaa kohta jo ovelle, kuten kenties myös Joulupukkikin uusien pelien kera. GBAFIN haluaakin siis toivottaa hyvää joulua kaikille lukijoilleen, palaamme tuttuihin kuvioihin joskus aattopäivän jälkeen.

Rauhallista joulun odottelua siis kaikille!

Anonyymi (ei varmistettu)
Arvostelu

Medal of Honor: Frontline

Suosittu Medal of Honor -sarja on rantautunut myös Xboxille. Täyttääkö Frontline kaikki siihen kohdistuneet odotukset myös Microsoftin konsolilla, jolla Halo on asettanut kovan vertailupohjan jokaiselle FPS-pelille?
Hakkiz
Arvostelu

Die Hard Vendetta

Ilkeät roistot yrittävät jälleen vaikeuttaa hyväntahtoisten kansalaisten elämää. John McClanen tehtävänä on kaivaa pölyttyneet aseet kaapistaan ja pistää rikolliset suoraan ruumishuoneelle. Edessä on toiminnantäytteinen seikkailu Die Hardin parissa.
Esa Mäkijärvi
Uutinen

Hyvää ja rauhaisaa joulua CubeFINin lukijoille!

Joulu kolkuttaa kohta jo ovelle, kuten kenties myös Joulupukkikin uusien pelien kera. CubeFIN haluaakin siis toivottaa hyvää joulua kaikille lukijoilleen. Tänään tai huomenna sivustolle kuitenkin tulee ilmaantumaan Esan arvostelu pelistä Die Hard Vendetta ja myöhemmin aaton jälkeen Guardian Viperin arvostelu The Scorpion King: Rise of the Akkadian -pelistä.

Rauhallista joulun odottelua siis kaikille!

Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Hyvää joulua!

Taas on se aika vuodesta kun ihmiset vetäytyvät työrintamalta kotiin, viettämään iloista joulua perheen parissa. Näin teemme myös XboxFINissä. Nauttikaamme vuoden valkoisimmasta ajasta hyvien pelien, jouluruoan ja perheen parissa. KonsoliFIN hiljentynee ainakin tiistain (24.12.) ajaksi, joten toivotamme kaikille jo tässä vaiheessa: Hyvää joulua ja Onnellista Uutta vuotta.
Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Segan klassisia kolikkopelejä GBA:lle

Gamesarefun.com-sivusto tiedottaa Segan ja THQ:n paljastaneen uuden Game Boy Advance -nimikkeen nimeltä Sega Arcade Gallery.

Kuten nimestäkin voi päätellä, kyseessä on kokoelma vanhoista Segan Arcade-klassikoista. Se sisältää neljä Yo Suzukin ideoimaa peliä, jotka ovat After Burner, OutRun, Space Harrier ja Super Hang-On.

Näillä näkymin peli nähdään kauppojen hyllyillä vuoden 2003 aikana.

Guardian Viper
Artikkeli

GameWorld 2002: Legend of Zelda

CubeFIN:in toisessa GameWorld 2002 -pelitestissä on GameCuben ehdottomasti odotetuin peli Legend of Zelda: The Wind Waker. Mukana hieman juttua legendaarisen Zelda-pelisarjan historiasta ja lyhyt katsaus uusimman Link-seikkailun maailmaan.
Esa Mäkijärvi
Arvostelu

Tiger Woods PGA Tour 2003

Tiger Woods on golfkenttien kiistaton valtias, mutta vasta nyt mies saa myös arvoisensa videopelin. PGA Tour 2003 on nimittäin kotikonsolipalloilujen kiistaton valtias.
Esa Mäkijärvi
Uutinen

Uusi Sonic-peli tekeillä?

Japanilainen Nintendo Dream -pelilehti on paljastanut uusimmassa numerossaan, että Sega aikoo paljastaa uuden "Sonic-teemaisen" pelin ensi vuoden alkupuolella. Mitään muita yksityiskohtia tästä uudesta projektista ei ole vielä paljastettu, mutta tietojen mukaan kyseessä ei ainakaan ole jo aikaisemmin paljastettu Sonic Adventure.

Lisää piakkoin.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Splinter Cell yhä tulossa GameCubelle

Ubi Softin Tom Clancy’s Splinter Cell -pelin ollaan aiemmin mainittu ilmestyvän Xboxin lisäksi myös PlayStation 2:lla ja GameCubella. Tiedot ovat kuitenkin olleet melko ristiriitaisia, joten on ollut hiukan epäselvää mikä asian laita todellakin on.
Guardian Viper
Uutinen

Shenmue 2 sekä ToeJam & Earl 3 Eurooppaan

Nyt se on vihdoinkin varmistunut. Monien odottamat Segan pelit Shenmue 2 sekä ToeJam & Earl 3 tulevat nyt varmasti Eurooppaan kun Microsoft on hankkinut Sega Europelta luvan toimia pelien julkaisijana. Näin odotus loppuu vuoden 2003 ensimmäisellä kolmanneksella. Suomessa pelien maahantuojana toimiva Toptronics ilmoittaa julkaisulistassaan ToeJam & Earl 3:n tulevan 7.3 ja Shenmue 2:n vähän sen perään 21.3. Ajat voivat toki muuttua ja muutokset lisätään silloin julkaisulistaamme.
Niko Martiskainen
Uutinen

Seiken Densetsu: New Testament -yksityiskohtia

Gamesarefun.com kertoo japanilaisen Nintendo Dream –pelilehden paljastaneen pieniä yksityiskohtia tulevasta GBA-roolipelistä Seiken Densetsu: New Testament, josta GBAFIN onkin jo ehtinyt aiemmin uutisoida.

Seiken Densetsu -pelisarja tunnetaan täälläpäin kenties paremmin nimellä Secret of Mana, mutta sarjan ensimmäinen osa, New Testament, nähtiin vuonna 1991 alkuperäisellä Game Boylla kuitenkin nimellä Final Fantasy Adventure.

Guardian Viper
Uutinen

F-Zero GC pelattavana Japanissa tammikuussa

GameSpot kertoo Nintendon ilmoittaneen GameCubelle ilmestyvän F-Zero GC -pelin olevan pelattavana Japanissa tammikuun 19. päivä 2003 pidettävällä World Hobby Fair -tapahtumalla.

Segan kehityksessä olevan pelin esittelyversio tulee ilmeisesti omaamaan multiplayer-mahdollisuuden, kuten myös perinteisen Time Attack -moodin. F-Zeron lisäksi Nintendo esittelee tapahtumassa japanilaisia versioita GameCuben Mario Party 4- ja Game Boy Advancen The Legend of Zelda: A Link to the Past -peleistä.

Guardian Viper
Uutinen

Lisää Cuben Final Fantasystä

The Magic Box -sivusto on julkaissut uutta tietoa ja lukuisia uusia kuvia Square Enixin tulevasta Final Fantasy: Crystal Chronicles -roolipelistä.

Aiemmin olemme kertoneet pelaajan puhdistavan Mana Water -nimisellä nesteellä erityisiä kristalleja, mutta syytä tähän ei vielä tiedetty. Nyt kuitenkin edellä mainittu sivusto kertoo, että kyseiset kristallit omaavat mystisiä voimia, jotka ajavat tiehensä pelimaailmaa piinaavan myrkkykaasun.

Guardian Viper
Uutinen

Tales of World: Summoner's Legacy tekeillä

Gamesarefun.com-pelisivusto kertoo Namcon paljastaneen japanilaisessa Famitsu-pelilehdessä, että yhtiö on työskentelemässä Tales of the World: Summoner’s Legacy -roolipelin parissa, mikä on spin-off -tarina suositusta Tales of -pelisarjasta.

Peli sijoittuu samaan pelimaailmaan kuin Super NESillä ja PlayStationilla nähty Tales of Phantasia ja päätähtenä nähdään manaaja nimeltä Fulein Lester ystävänsä Macoroon-keijun kanssa.

Guardian Viper
Uutinen

NOE: "Jutut jätti-ilmoituksesta täyttä roskapuhetta"

On jo jonkin aikaa näyttänyt siltä, että aiemmin huhuttu Nintendon jätti-ilmoitus todellakin olisi vain huhu. Päivämäärinä, joilla kyseisen uutispaukun olisi ollut määrä paljastua, on uutisrintamalla ollut hiljaista kuin kirkossa.

Nintendo ei ole itse missään vaiheessa puhunut asiasta, mutta nyt Nintendo of Europen markkinointipäällikkö Shelly Friend on maininnut koko jutun olevan "täyttä roskapuhetta".

Guardian Viper
Uutinen

Final Fantasy: Crystal Chroniclesin teaser-saitti avattu

Square on avannut virallisen teaser-nettisivun sen tulevalle GameCube-roolipelille Final Fantasy: Crystal Chronicles. Täältä löytyvä minisaitti on vielä toistaiseksi sisällöltään varsin heikoissa kantimissa, mutta julkaisun lähestyessä uutta tietoa lisätään varmasti.

FF: Crystal Chronicles ilmestyy Japanissa ensi keväänä. Muualla maailmassa peli nähdään joskus vuoden 2003 lopulla.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Xboxilla vahva marraskuu

Microsoft on ilmoittanut NPD Groupin myyntitutkimuksesta saatujen tulosten mukaan Xbox-konsolinsa yltäneen omaan myyntiennätykseensä marraskuun aikana. Suurimpana myynnin vauhdittajana voidaan pitää Sega-bundlea, johon kuuluu normaalin myyntipaketin lisäksi vielä Jet Set Radio Future ja Sega GT 2002 -pelien kokoversiot veloituksetta. Myös USA:ssa 15.11.2002 virallisesti julkaistulla Xbox Live -palvelulla on todennäköisesti ollut osuutta asiaan.
Hakkiz
Arvostelu

Harry Potter ja Salaisuuksien kammio

Vaikka Harry Potter ja Salaisuuksien kammio onkin keskivertoa lisenssipeliä huomattavasti parempi tuotos, ei sen kohdeyleisö jää keneltäkään huomaamatta. Perheen nuorimpia ajatellen tässä onkin mainio joululahjaidea.
Griever
Uutinen

GameCuben Enclaveen parannuksia

Black Label Games on ilmoittanut, että sen GameCubelle joskus ensi vuonna ilmestyvä Enclave saa osakseen lukuisia parannuksia aiemmin tänä vuonna ilmestyneeseen Xbox-versioon nähden.

Tekijät ovat kuunnelleet pelaajian valituksia ja Cube-editiossa nähdään ainakin huomattavasti paremmat kontrollit. Lisäksi pimeän ja valon kampanjat ovat molemmat pelattavissa heti alusta alkaen. Näinollen dark-kampanjaa ei enää tarvitse aukaista itse.

Lisää pian.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Zelda myyntitilastojen kärjessä

Noin viikko sitten Japanissa julkaistu Legend of Zelda: The Wind Waker on myynyt muutamassa päivässä mukavat 407.700 kappaletta. Näin ollen peli meni varsin odotetusti suoraan Japanin myyntitilastojen kärkeen. Tässä vielä yhteenveto sekä konsoli- että pelimyynnistä.

Konsolimyynti:

1 - Game Boy advance 241,600 (2,821,400)
2 - PlayStation 2 115,200 (3,357,200)
3 - Gamecube 67,500 (1,052,300)
4 - Xbox 13,400 (296,200)
5 - Psone 2,800 (213,300)

Pelimyynti:

Esa Mäkijärvi
Arvostelu

Getaway, The

Lontoon kadut kutsuvat. Sonyn odotetun gangsterieepoksen elämää kuhiseva pelimaailma on yksi häikäisevimmistä tähän asti nähdyistä. Paljon hyvää The Getawayssä täytyykin olla, jotta se lunastaisi lupauksensa.
saintbert
Uutinen

Shining Soul myös Eurooppaan

GameSpot kertoo Infogramesin vahvistaneen julkaisevansa Segan Game Boy Advance -roolipelin Shining Soul myös Euroopassa. Japanissa jo ilmestynyt peli tullaan näkemään täälläpäin maailmaa ensi helmikuussa.

Peli on uusin osa Segan Shinig-pelisarjaan ja sen tapahtumat sijoittuvat tuhat vuotta Sega Genesiksellä nähdyn Shining Force -pelin jälkeen. Shining Soulissa maailman riesana on satoja vuosia vankina ollut lohikäärme, jota pelaajan on lähdettevä metsästämään neljän hahmon voimin.

Guardian Viper
Arvostelu

NBA Live 2003

Haluatko vauhdikasta korista ja nopeita tilanteita? Haluatko tyylikkään näköisiä koreja ilman suuria taktiikoita tai kenttäpeliä ilman vaativia puolustuskuvioita? Simulaatioulkonäöllä kuorrutettu arcadekoripallopeli NBA LIVE 2003 delivers it.
Corca
Arvostelu

Tony Hawk's Pro Skater 4

Activisionin rullalautailusarja, Tony Hawk's Pro Skater, on kehittynyt neljänteen osaansa. Onko kyseessä pukinkonttikamaa, vai pelkkä tusinapeli?
kaba
Uutinen

V-Rally 3 vahvistettu myös GameCubelle

Infogrames on ilmoittanut virallisesti, että se julkaisee PlayStation 2:lla suhteellisen hyvin menestyneen V-Rally 3 -rallipelin myös GameCubelle ja Xboxille. Ensimmäisten tiedonjyvästen mukaan molemmat uudet versiot tulevat olemaan suoria käännöksiä, jotka hyödyntävät tuoreita alustoja vain hieman paremman grafiikan muodossa.

V-Rally 3 julkaistaan Xboxille ensi vuoden huhtikuussa ja GameCubelle 27. päivä kesäkuuta 2003.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Summoner: The Prophecy sai uuden nimen

GameCube Europe kertoo, että THQ on muuttanut tulevan Summoner: The Prophecy -roolipelin nimen muotoon Summoner: A Goddess Reborn.

Tämä myös Summoner 2 -nimellä tunnettu peli tulee sisältämään reaaliaikaisia taisteluita, mutkikkaan tarinalinjan, sekä sivuseikkailuita, jotka ovat puheiden mukaan pidempiä kuin useat pelit.

Guardian Viper
Uutinen

Kuvia Xboxin V-Rally 3:sta

Infogrames on julkaissut muutamia kuvia V-Rally 3:n Xbox-versiosta. Peli ei tule Infogramesin mukaan olemaan vain laiskasti tehty käännös PS2-versiosta, vaan pelin kehittäjä Eden Studios työskentelee tällä hetkellä kovasti saadakseen peliin Xboxin tarjoaman paremman tekniikan tuomia etuja. Uudistuksiin kuuluvat mm. laajemmat radat, paranneltu auton ohjattavuus, uudet graafiset efektit, päivitetty Ford Focus ja tietysti kiintolevyn hyödyntäminen pelitallennuksissa.
Hakkiz
Uutinen

Joulun konsolimyynti kiihtyy Briteissä

Xbox on vahvistanut asemaansa Ison-Britannian toiseksi myydyimpänä konsolina tämän joulun aikana. Myyntiluvut ovat nousseet viikko viikon perään, PS2:n jyrätessä huimalla tahdilla ja 111066 kappaleen myynnillä. Xbox tulee siis toisena myyden viime viikon aikana 32805 kappaletta ja Gamecube seuraa kolmantena 13403.

Xbox on viime aikoina nostanut profiiliaan Briteissä todella kovaan tahtiin ja saa joulumyynnistä hyvän alun ensi vuoden alkuun, jolloin mm. Live julkistetaan Euroopassa virallisesti.
Niko Martiskainen