Uutinen

Crash! Boom! Bang! Batmanin paluu

Lepakkomiehen multiformaattiseikkailut jatkuvat Batman: Rise of Sin Tzu -pelin merkeissä. Ubi Softin tuotos on siitä poikkeava lisenssiräpellys, että siinä tekee ensiesiintymisensä Batmanin uusi vihamies. Sotaisa Sin Tzu on syntynyt taiteilija Jim Leen siveltimestä. Muita pahiksia pelissä on Bane, Savinaama ja Variksenpelätin.

Yksinpelimoodin lisäksi Rise of Sin Tzussa on co-op-tila. Hahmovaihtoehtoja on tutun sankarin lisäksi Lepakkotyttö, Ihmepoika Robin ja Yösiipi. Batmanin trikoista irtoaa 35 taisteluliikettä 12 levelin selvittämiseksi.

saintbert
Uutinen

SSX 3 vahvistettu

Kukapa olisi uskonut. EA Sports Big työskentelee saadakseen SSX 3:n valmiiksi ensi talven lumille. PlayStation 2:n ensimmäisiin peleihin kuulunut SSX oli niitä harvoja huippupelejä konsolin julkaisun yhteydessä. Päivityksenomaisen SSX Trickyn jälkeen EA:n Kanadan osasto vääntää vihdoin koodia kunnollisen jatko-osan toivossa. Julkaisu rajoittuu PlayStation 2:een, GameCubeen ja Xboxiin.

SSX 3:sta luvataan entistä vapaamuotoisempaa laskettelua. Aidattujen ratojen sijaan reittinsä saa valita itse. Lisäksi pelissä on 100 koitoksen haastemoodi.

saintbert
Uutinen

Matrix-pelin tekijöiltä loppuvat työt?

Pelipiireissä kuhisee ja tämänkertainen puheenaihe on Shiny Entertainment. Firman henkilöstöä leikataan tuntuvasti ja koodarit saavat etsiä muita hommia, kerrotaan. Dave Perryn johtama tiimi tunnetaan tätä nykyä parhaiten leffasarjaan perustuvasta Enter the Matrix -pelistä. Infogramesin julkaisun on tarkoitus ilmestyä toukokuun puolivälissä. Peliin on panostettu tiettävästi suuret summat rahaa, mutta näillä näkymin Shinyn jatko kuluu kokoluokkaa pienempien projektien parissa.
saintbert
Uutinen

Huispaten Harry Potterin seurassa

Electronic Arts julkaisee Harry Potter -aiheisen urheilupelin. Laji on maailman kuuluisimman teinivelhon ollessa kyseessä tietenkin huispaus. Säännöt ovat yksinkertaiset: joukkueissa on kummassakin maalivahti mukaan lukien 7 pelaaja. Tavoitteena on saada pallo vastustajan maaliin. Juju on siinä, että huispausta harrastetaan yläilmoissa luudilla lentäen.

Loppuvuoden julkaisuihin kuuluva Harry Potter: Quidditch World Cup keskittyy nimensä mukaisesti pallopelin MM-kamppailuihin eri maajoukkueineen.

saintbert
Arvostelu

NHL 2K3

Vaikka NHL-kausi on lähellä päätöstään, monet käyttivät vastikään vielä varausoikeuksiaan pelikaupoissa. NHL 2K3 ansaitseekin tulla varatuksi heti ensimmäisellä shoppailukierroksella.
jeremy
Uutinen

Sonic Battle GBA:lle - ensimmäiset tiedot ja kuvat

Sega on paljastanut työstävänsä Sonic Battle -nimistä tekelettä Game Boy Advancelle. E3-messuilla paljastettava tuotos on tappelupeli, jossa taistellaan Sonic-universumin hahmoilla. Mukana on kahdeksan tuttua hahmoa, joista jokaisella on omat etunsa ja haittansa.

Nelinpeli on mahdollista linkkikaapelin avustuksella. Mukana on myös kattava tarinamoodi, jossa pelaaja voi mäiskiä vastustajia tekoälykumppanin kera.

Ensimmäiset kuvat löydät täältä.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Hideo Kojiman Boktai-pelistä video

Konami on julkaissut japaninkielisillä nettisivuillaan uunituoreen videon Hideo Kojiman Game Boy Advancelle kehittelemästä Boktai-toimintapelistä. Lisää tietoa piakkoin ilmestyvästä tuotoksesta voit lukea täältä, mutta linkin itse videoon löydät alta.

Boktai-video (Real Media)

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Metroid Prime 2 E3-messuilla - tosin vain videolla

IGN Cube on raportoinut, että Nintendo aikoo esitellä tulevaa Metroid Prime 2 -peliään pian alkavilla E3-messuilla. Pelattavaa versiota ei vielä tässä vaiheessa liene näytillä, mutta netissä liikkuvien tietojen mukaan Electronic Entertainment Expon vierailijat pääsevät ihastelemaan liikkuvaa kuvaa Retro Studiosin kehittelemästä toiminnallisesta jatko-osasta.

Lisää piakkoin.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Kilpailu - Voita Rogue Squadron II!

CubeFin tarjoaa kaikille KonsoliFin BBS:ään rekisteröityneille oivan tilaisuuden voittaa GameCubelle ilmestynyt toimintalentely Star Wars: Rogue Squadron II. Palkinnon tarjoaa rakas AMO Oy.

15.5. asti kestävään kisaan voit osallistua klikkaamalla tästä.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Lord of the Rings -pelejä kahdelta suunnalta

Taru sormusten herrasta -leffalisenssin haltija Electronic Arts julkaisee Kuninkaan paluu -aiheisen pelinsä syyskaudella. Lord of the Rings: The Return of the King ilmestyy edeltäjänsä tapaan kaikille varteenotettaville alustoille PlayStation 2 mukaan lukien. Kolmannesta persoonasta kuvattu toimintapeli sisältää co-op-moodin, jossa örkkejä voi piestä kaverin rinnalla. Return of the King jakaa visuaalisen ilmeen Peter Jacksonin joulukuisen leffan kanssa ja arvatenkin peliin on poimittu autenttista videomateriaalia.
saintbert
Uutinen

Final Fantasy XI: Vision of Ziraat jyrää Japanissa

Final Fantasy XI -nettipelin ensimmäistä lisälevyä Vision of Ziraat meni kaupaksi viikolla 16 peräti 93 760 kappaletta, mikä tarkoittaa ykköstilaa Japanin myyntilistalla. PlayStation 2 - ja Game Boy Advance -tittelit pitävät valtaa nousevan auringon maan pelimarkkinoilla. Dengekin kokoama lista kuuluu kärkikymmenikön osalta seuraavasti (Japanin-julkaisujen nimet on käännetty parhaan mukaan täkäläiseen muotoonsa):

1. Final Fantasy XI: Vision of Ziraat (PlayStation 2)
2. Dragon Warrior Monsters 3: Caravan Heart (Game Boy Advance)

saintbert
Uutinen

Siilejä ja matoja eli Segan E3-tarjonta

Sega esittelee toukokuun 14. päivä starttaavilla E3-messuilla joukon pelejä joka alustalle. Urheilutitteleistä pelitalo on vahvistanut PlayStation 2 - ja Xbox-julkaisut NHL 2K4, NBA 2K4, NFL 2K4 sekä NCAA College Basketball 2K4, jolle tuskin löytyy yleisöä Euroopasta. Tässä lista muista peleistä:

  • Altered Beast (PlayStation 2). Klassikon uudelleenlämmittely
  • Billy Hatcher and the Giant Egg (GameCube). Sonic-siilin luojan Yuji Nakan uusi tasohyppely
  • saintbert
    Uutinen

    Crash Bandicoot haastaa Mario Kartin

    Vivendi Universal jatkaa Crash Bandicoot -lisenssin lypsämistä. Tällä kertaa firma työstää Crash Nitro Cart -nimistä ajopeliä kaikille seuraavan sukupolven konsoleille. Tällä kertaa mukana on 17 kuskia ja 16 eri peliympäristöä. Myös nelinpeli jaetulla ruudulla on mahdollinen.

    Tuotos ilmestyy kauppoihin loppuvuodesta. Ruutukaappaukset voit katsastaa esimerkiksi täältä.

    Esa Mäkijärvi
    Uutinen

    Wanadoo Andre Agassi -lisenssin kimppuun

    Tenniksen maailmanlistan ykköseksi kaikkien aikojen vanhimpana tänä viikonloppuna noussut Andre Agassi, tiistaina 33, saa nimeään kantavan pelin. Lajinsa suurimpiin sankareihin kuuluvalle amerikkalaistähdelle on toki suotu videopelin muotoinen kunnia aikaisemminkin. Andre Agassi Tennis esiintyi useammalla konsolilla kymmenisen vuotta sitten. Tuoreesta Andre Agassi Tennis Generationista vastaa Wanadoo ja sen julkaisua odotetaan vielä täksi vuodeksi.

    Pelistä tehdään haastajaa PlayStation 2:n tennistitteleille, kuten Smash Court Tennis ja Virtua Tennis.

    saintbert
    Uutinen

    Vihiä Square Enixin ja Capcomin tulevista julkaisuista

    Square Enixin viimeaikaiset tekoset kielivät uusista peleistä. Firma on nimittäin rekisteröinyt nimet Drakengard ja Rise of the Zilart käyttöönsä. Asiasta uutisoi saksalainen GameFront. Peliprojektien nimet ehtivät vaihtua moneen otteeseen ennen julkaisua, mutta E3-messujen lähestyessä tällaisillakin tiedoilla saattaa olla arvonsa.

    GameSpy puolestaan kertoo Capcomin varanneen otsikon Bakeneko. Pelin lajityyppiä on vaikeampi arvata kuin roolipeleihin keskittyvän Square Enixin tapauksessa.

    saintbert
    Uutinen

    Worms 3D Segan lipun alle

    Sega Europe on napannut julkaisuoikeuden Team 17:n klassisen Worms -sarjan seuraavaan osaan. Worms 3D on sarjan ensimmäinen 3D-peli, mutta muuten konsepti kuullostaa tutulta. Luvassa on siis vuoropohjaista taistelua aseistuksena sinkoja, kranaatteja, ilmaiskuja ja iso läjä muuta millä aiheuttaa kauhua matojen joukossa. Vaaleanpunaiset soturit valtaavat uutuuskonsolit ja PC:n näillä näkymin vielä tämän vuoden puolella.
    Niko Martiskainen
    Uutinen

    Julkistuksia

    Electronic Arts on ilmoittanut julkaisevansa Taru Sormusten Herrasta -elokuvatrilogian kolmanteen osaan perustuvan The Lord of the Ring: Return of the King -pelin kaikille konsoleille tulevan syksyn aikana.

    Midway on ilmoittanut julkaisevansa Mortal Kombat -sarjan kuudennen osan ensi vuoden aikana kaikille konsoleille. Midwayn mukaan peli saattaa sisältää online-tuen, mutta tämä ei ole vielä varmaa.
    Niko Martiskainen
    Uutinen

    Rogue Squadron III:n nettisivu avautui

    Lucasarts on avannut virallisen nettisivun yhtiön tulevalle GameCube-toimintapeliprojektille Star Wars: Rogue Squadron III. Sivustolla ei vielä tällä hetkellä ole mitään mainitsemisen arvoista, mutta päivityksiä luvataan tiuhaan tahtiin joskus hamaassa tulevaisuudessa.

    RS III paljastetaan virallisesti tulevilla E3-messuilla.

    Esa Mäkijärvi
    Uutinen

    Logitechilta rattilisäosa GameCubelle

    Logitech on tuomassa uutta rattilisäosaa GameCubelle. Kyseinen tuotos esitellään virallisesti tulevilla E3-messuilla, mutta jo nyt sen tiedetään olevan yhteensopiva ainakin tulevien F-Zero- ja Mario Kart: Double Dash -pelien kanssa. Speed Force -nimellä kulkevasta ratista voit lukaista lisää virallisesta lehdistötiedotteesta.
    Esa Mäkijärvi
    Uutinen

    Buffy jatkaa vampyyrinmetsästystä myös Kuutiolla

    Viime vuoden puolella Xboxille kohtalaiseen menestykseen julkaistu Buffy the Vampire Slayer on nyt saamassa multiformaattijatkoa tuoreen jatko-osan myötä. Chaos Bleeds -lisänimen alla kulkeva tuotos on kehitteillä GameCubelle, PS2:lle ja Xboxille. Tekeleen luvataan ehtivän kauppoihin vuoden loppuun mennessä.

    Peli on kolmannen persoonan perspektiivista kuvattu toimintaseikkailu, joka on kirjoitettu eräänlaiseksi jatkoksi esikuvana toimivalle tv-sarjalle. Televisio-ohjelmasta tutun saagan hahmot ovat edelleen mukana niin visuaalisia kuin äänellisiä yksityiskohtiakin myöten.

    Esa Mäkijärvi
    Uutinen

    Taistelu sormuksesta jatkuu

    Vuoden alussa GameCubelle julkaistu Lord of the Rings -peli The Two Towers on nyt saamassa virallista jatkoa EA Games -brandin alla kehiteltävän Return of the King -seikkailun myötä. Syksyllä 2003 julkaistavaa tuoretta LotR-elämystä kehitellään niin PS2:lle, Cubelle, GBA:lle, Xboxille kuin PC:llekin.

    Tällä kertaa luvassa on kolmannen persoonan seikkailu, jossa ohjastetaan leffoista ja kirjoista tuttuja hahmoja. Näihin kuuluvat mm. Gandalf, Aragorn, Legolas, Gimli, Sami ja Frodo.

    Esa Mäkijärvi
    Uutinen

    F1 Career Challenge peruutushuhujen kohteena

    The Magic Box raportoi, että Electronic Arts on kaikessa hiljaisuudessa hyllyttänyt kehittelemänsä F1 Career Challenge -pelin GameCube- ja Xbox-versiot, tosin vain Yhdysvaltojen osalta. Rapakon takana tuotoksesta pääsevät siis nautiskelemaan vain PS2:n ja PC:n omistajat.

    Euroopassa tälläistä toimenpidettä ei EA:n vastaavien mukaan ole ainakaan toistaiseksi suunnitteilla, vaan peli saapuu Cube-julkaisuun normaalin päätöksen mukaisesti 13. päivä kesäkuuta. Seuraamme kuitenkin tilanteen kehittymistä.

    Esa Mäkijärvi
    Uutinen

    Jalkapalloilija päihitti Electronic Artsin oikeudessa

    Futishuippu Oliver Kahn liittyy niiden jalkapallon ystävien joukkoon, jotka pitävät Electronic Artsin vuosittaisia urheilupelejä silkkana rahastuksena. Saksalaisen jalkapallon huippujoukkueisiin kuuluvan Bayern Münchenin maalivahti on voittanut ensimmäisen osaottelun kiistassaan pelitalon kanssa.

    Saksan maajoukkueenkin veräjänvartijana kunnostautuneen Kahnin hahmoa luvattomasti käyttänyt 2002 FIFA World Cup -peli määrättiin Hampurin alioikeuden toimesta poistettavaksi markkinoilta. Uhkasakon suuruus on 250 000 euroa.

    saintbert
    Uutinen

    Buffyn sankaritarinoiden uusimmat käänteet

    Viimevuotinen Buffy the Vampire Slayer oli mieluinen yllätys Xbox-pelaajille, joita heitäkin on rangaistu mitä surkeimmilla lisenssiväännöillä. Television teinihitistä lypsetään kaikki rahaksi muuttuva irti, siitä merkkinä Sierran, tai mikä firman nimi nyt onkaan, multiformaattijulkaisu Buffy the Vampire Slayer: Chaos Bleeds. Kaupoissa tuotteen pitäisi näkyä vuoden loppupuoliskolla eli se on selvää E3-ainesta.

    Kolmannen persoonan seikkailu on kirjoitettu jatkoksi tv-sarjaan, mutta toteutettu pelimuotoon.

    saintbert
    Uutinen

    Fallout: Brotherhood of Steel E3-messuilla

    Vivendi Universalin E3-osasto saa täydennystä. PC-roolipelinä tunnettu Fallout kääntyy konsoleille (lue PS2FINin aikaisempi uutinen aiheesta). Edeltäjiensä tapaan synkkään tulevaisuuteen sijoittuva Fallout: Brotherhood of Steel on paljon velkaa Baldur's Gate: Dark Alliancelle, joka käänsi RPG-naksuttelun toimintamätöksi.
    saintbert
    Uutinen

    Konami avasi Silent Hill 3 -nettisaitin

    Poikkeuksellisesti Eurooppaan ennen Japania tai Pohjois-Amerikkaa ehtivä Silent Hill 3 on saanut viralliset sivunsa verkkoon. Japaninkielinen saitti ei ole niitä suosiollisimpia suunnistettavia, vaikka surfaajaa opastaakin verentahrima pupujussi.

    Silent Hill 3:n taustoja käsiteltiin perusteellisemmin kahden kuukauden takaisessa uutisessa. Konamin kauhupelin ensi-ilta on 23. päivä toukokuuta. Esimakua pelistä saa sille omistetuilta nettisivuilta.

    saintbert
    Uutinen

    Crash Bandicoot palaa radalle

    Vivendi Universal tuottaa jatkoa Naughty Dogin mainiolle PlayStation-kaahailulle Crash Team Racing. Sonylle työskentelevä Naughty Doghan luopui Crash Bandicoot -lisenssistä hyvän aikaa sitten ja Crash Nitro Kartiksi nimetystä Vivendi Universal -julkaisusta on vastuussa muun muassa Crashin viimeisimmän GBA-seikkailun väsännyt Vicarious Visions.

    Crashin palauttaa kilpurin rattiin ilkeä valtias Velo. Tämä sulkee sankarin kamppailemaan moottoriareenalleen. Peli käsittää yli 17 rataa, jotka sijoittuvat neljään erilaiseen maailmaan.

    saintbert
    Uutinen

    Vivendi paljasti uuden Spyro-pelin GBA:lle

    Vivendi Universal on paljastanut, että sen suojissa kehiteltävä uusi GBA-Spyro on ristitty Attack of the Rhynocs -nimiseksi esikoiseksi. Edellisten pelien linjalla jatkavaa tuotosta työstää Digital Eclipse. Tekele lupaa jatkaa aiempien versioiden linjalla niin isometrisen kuvakulman kuin muidenkin yksityiskohtien tiimoilta.
    Esa Mäkijärvi
    Uutinen

    Nintendo vihaisena import-myyjille

    Euroopan Nintendo on lähettänyt pelikaupoille virallisen kiellon, jossa kehoitetaan olemaan myymättä GBA:lle heinäkuussa julkaistavien Pokémon Ruby- ja Sapphire-pelien import-kopioita. Aluevapaiden kasettien uskotaan houkuttelevan tuotosten tilaamiseen ulkomailta. Näin odotettu vanhan mantereen lanseeraus ei Nintendon vastaavien mukaan saisi haluttua huomiota.

    Yhtiössä aiotaan tarkkailla tilannetta ja ryhtyä tarpeen tullen oikeustoimiin, jos firman kieltoa tullaan rikkomaan.

    Lisää pian.

    Esa Mäkijärvi
    Arvostelu

    Super Monkey Ball 2

    Pallojen sisällä holtittomasti pyörineet apinat kieriskelivät vastustamattomasti pelaajien sydämiin, kun Super Monkey Ball julkaistiin GameCuben lanseerauksen yhteydessä. Nyt tuo peli on saanut loistavaa jatkoa.
    Esa Mäkijärvi
    Uutinen

    Iso-Arska tähdittämään Terminator 3 -peliä

    Atari on kiinnittänyt Arnold Schwarzeneggerin tulevan Terminator 3 -videopelin päärooliin. Myös kyseisen leffan tähtenä toimiva Arska lainaa peliin niin olemuksensa kuin äänensäkin. Ensimmäisen persoonan räiskintäpeli seuraa osittain esikuvana toimivan rainan juonta, mutta mukana on myös originaalejakin elementtejä. Sisällön puolesta tarjolla on mm. kokonaan uutta elokuvamateriaalia, joka vihjailee Terminaattorin mahdollisesta alkuperästä.

    Terminator 3: Rise of the Machines saapuu Euroopan julkaisuun myöhemmin tämän vuoden aikana. Tarjolla on taukoamatonta toimintaa 20 kentän edestä.

    Esa Mäkijärvi