Uutinen

Electronic Artsin verkkopelit Euroopassa

Eurogamerin mukaan Electronic Arts paljastanut tietoja tulevien peliensä verkkotuesta myös Euroopassa.

Verkkopelituki pitäisi löytyä ainakin EA Sportsin FIFA 2004:sta ja EA Gamesin Medal of Honor: Rising Sun, SSX 3, Need For Speed: Underground ja The Sims Bustin' Out peleistä.

Lukuisten pelikohtaisten ominaisuuksien lisäksi kaikki pelit tukevat myös USB-kuulokemikrofonia.

Oliver
Uutinen

Bond saa odottaa ensi vuoteen asti

Electronic Arts on ilmoittanut, että yhtiön seuraava 007-peli Everything or Nothing ilmestyy vasta ensi vuoden alkupuolella. Kehittäjät haluavat viilata pelin yksityiskohtia niin pitkään kuin mahdollista, joten toivotaan lykkäyksen tuottavan tulosta.

Aikaisemmin joulumarkkinoille suunniteltu agenttiräiskintä tullaan näkemään Nintendon konsolin lisäksi myös kahden kilpakumppanin tehomyllyillä. Toisin kuin Electronic Artsin kaksi edellistä Bond-peliä, Everything or Nothing tulee seuraamaan brittiagentin seikkailuja kolmannen persoonan perspektiivistä kuvattuna.

Guardian Viper
Uutinen

Splinter Cell: Pandora Tomorrow -traileri julkaistu

GameCube Europe -sivusto on julkaissut ensimmäisen trailerin Ubi Softin kehitteillä olevasta Splinter Cell -jatko-osasta Pandora Tomorrow. Niukasti varsinaista pelikuvaa esittelevä pätkä on kuitenkin selvä osoitus siitä, että ensimmäisestä osasta tuttu hiiviskelytunnelma on edelleen tallella.

GameCuben lisäksi myös PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle julkaistava Pandora Tomorrow on nykyisten tietojen mukaan ilmestymässä vuoden 2004 alkupuolella.

Guardian Viper
Uutinen

Twin Snakesin myöhästyminen vahvistettu

Konami Computer Entertainment Japan on lisännyt viralliselle kotisivulleen uuden osion, joka on omistettu tuleville Tokyo Game Show 2003 -pelimessuille. Sivulta tosin löytyy toistaiseksi vain lyhyet kuvaukset neljästä pelistä, GameCuben Metal Gear Solid: The Twin Snakes mukaan luettuna.

Kuvauksessa ei varsinaisesti paljasteta mitään uutta peli-infoa, mutta monien harmiksi teksti vahvistaa Solid Snaken rantautuvan GameCubelle vasta ensi vuoden alkupuolella.

Guardian Viper
Uutinen

Mario & Luigi -roolipelin juonikuvioita paljastettu

Tämän vuoden E3-messuilla ensiesiintymisensä tehneestä Mario & Luigi: Superstar Saga -roolipelistä on paljastettu muutamia juonikuvioita. Nintendon kolmannen Mario-aiheisen RPG:n lähtökohdat ovatkin varsin mielenkiintoiset, sillä pääpiruna on tällä kertaa täysin uusi kasvo.

Peli lähtee käyntiin, kun Kikimona-niminen noita päättää kaapata prinsessa Peachin äänen, minkä seurauksena neitokaisen puhe muuttuu räjähdysmäiseksi pamahteluksi. Tilanne huolestuttaa jopa putkimiesten arkkivihollista Bowseria, joka lopulta tarjoaa apuaan Mariolle ja vastahakoiselle Luigille.

Guardian Viper
Uutinen

Colin McRae Rally 04 kaupoissa huomenna

Codemastersin odotetun Colin McRae Rally 04:n ensimmäinen erä on toimitettu jälleenmyyjille ja peli on saatavilla huomenna perjantaina Xboxille ja PlayStation 2:lle. Uutukaisen autovalikoima sisältää yli 20 lisenssoitua autoa, joilla kaikilla pääsee ajamaan maailmanmestaruudesta ja joita kaikkia pääsee yksityiskohtaisesti virittelemään. Mielenkiintoisia ratoja löytyy kahdeksasta eri maasta yhteensä 60 kappaletta. Lisäksi mukaan on ahdettu graafisesti päivitettyjä klassikkoratoja sarjan ensimmäisestä osasta.
Hakkiz
Uutinen

Xbox Live Suomeen lokakuussa

X03-tapahtuman kuluessa Microsoft on ilmoittanut, että Xbox Live lanseerataan virallisesti kuudessa uudessa Euroopan maassa 30.10.2003. Myös Suomi on mukana. Palvelu on ollut suomalaisten ulottuvilla jo viime keväästä asti, mutta virallisen julkaisun myötä Liveen liittyvät voivat ilmoittaa asuinmaakseen Suomen nykyisen Englannin tai Ruotsin sijaan. Lisäksi suomalaiset saavat nykyistä parempaa asiakastukea mahdollisisssa ongelmatilanteissa.

Itse Starter Kitin sisältö ei tule juurikaan poikkeamaan nykyisestä.

Hakkiz
Uutinen

Ensimmäiset tiedot Race Driver 2:sta

Codemasters on julkaissut Microsoftin Xbox-tapahtumassa X03:ssa uutta tietoa tulevasta Race Driver 2: The Ultimate Racing Simulatoristaan. Kuten monet arvelivatkin pelin tiedottamisesta juuri X03:ssa, Race Driver 2 ilmestyy yksinoikeudella Xboxille. Yksinoikeuden pituudesta tosin ei ole varmaa tietoa.

Peliin on tiedossa lukuisia uudistuksia, joilla Codemasters pyrkii täyttämään aiemmin esittämänsä lupaukset pelin suuruudesta.

Hakkiz
Uutinen

Ensimmäinen traileri RalliSport 2:sta julkaistu

Digital Illusions on julkaissut ensimmäisen trailerin tulevasta rallipelistään RalliSport Challenge 2:sta. Hieman yli 14 megatavun kokoisen videon löytää esim. GameGossipista (suora linkki tässä).

RalliSport Challenge 2 on jatko-osa puolentoista vuoden takaiselle rallipelille, joka julkaistiin Xboxille ja myöhemmin PC:lle. RSC2:ssa uutuutena ovat Xbox Liveä tukeva moninpeli, uusi grafiikkamoottori ja uudet pelimuodot.

Nem
Uutinen

Microsoft julkaisee Epic Gamesin pelejä Xboxille

X03-uutisten rumba jatkuu jatkumistaan. Microsoftin pitämässä tunnin mittaisessa lehdistötilaisuudessa myöhään eilen illalla paljastettiin uusi yhteistyösopimus Unreal-peleistään tutun Epic Gamesin kanssa. Epic Games, ja yhtiön tuore Scion Studios -jaosto, tulee kehittämään tulevina vuosina useita yksinoikeuspelejä Xboxille ja PC:lle Microsoft Game Studiosin alaisuudessa. Valitettavasti sopimukseen kuuluvista peleistä ei paljastettu mitään, mutta XboxFIN raportoi luonnolliseti heti kun tiedot tulevat saataville.
Hakkiz
Uutinen

XGRA myöhästyy jälleen kerran

Acclaim on jälleen kerran lykännyt futuristisen XGRA-moottoripyöräpelinsä julkaisua. Alun perin pelin ilmestymispäivä siirrettiin heinäkuusta syyskuuhun, mutta nyt tuotosta on jälleen päätetty lykätä tuonnemmaksi.

Näillä näkymin peli on ilmestymiskunnossa joulukuun 5. päivä. Näyttäisi siis siltä, että Acclaimin yksi viimeisistä GameCube-nimikkeistä yrittäisi haastaa kädenvääntöön Segan ja Nintendon F-Zero GX:n.

Guardian Viper
Uutinen

Muovikilpikonnia pelikoodien kera

Konami of America on ilmoittanut yhteisestä mainoskampanjasta Playmates Toys -lelufirman kanssa koskien Teenage Mutant Ninja Turtles -lisenssiä. Sopimuksen mukaan Playmates, joka on vastuussa mutanttikilpikonnien lelufiguureista, tulee sisällyttämään 1,2 miljoonaan Turtles-tuotteeseensa salaisia pelikoodeja, jotka toimivat Konamin tulevassa TMNT-pelissä.

Lisäksi Konamin studio on suunnitellut kolme uutta hahmoa erityisesti leluja ja pelejä silmälläpitäen: Foot Gunner, Evil Turtlebot ja Giant Mouser.

Guardian Viper
Uutinen

Final Fantasy XI ja kovalevy maaliskuussa Yhdysvaltoihin

Sony on ilmoittanut julkaisevansa Final Fantasy XI:n Yhdysvalloissa maaliskuussa. Peli tulee myyntiin kovalevylle valmiiksi asennettuna 99 dollarin hintaan.

Lisäksi 40 gigatavun kovalevyltä löytyy mm. PlayStationBB Navigator, jonka avulla pystyy selailemaan Sonyn verkossa tarjomaa materiaalia, kuten musiikkia, videoita ja pelidemoja. Kovalevylle voi myös kopioida musiikkia omilta CD-levyiltä.

Oliver
Uutinen

Capcomin taskukonsolipelit TGS-messuilla

Capcom on paljastanut esittelevänsä ainakin kolmea Game Boy Advance-peliä tulevilla Tokyo Game Show 2003 -pelimessuilla. Joukosta löytyy yhtiön uusi, aikaisemmin paljastamaton Disney-peli, joka jatkaa Capcomin tuttua Mikki Hiiri -linjaa.

Disney’s Magical Quest 3 starring Mickey and Donald tulee nimensä mukaisesti sisältämään Mikin ohella myös erään toisenkin tunnetun Walt-hahmon, eli tietenkin Aku Ankan. Näillä näkymin ei ole tiedossa, tuleeko tuotoksessa olemaan Cube/GBA-linkkikaapelitukea yhdessä pelikuutiolle ilmaantuvan Mickey and Minnie’s Trick & Chasen kanssa.

Guardian Viper
Uutinen

Puheet uusien Pokémon-pelien ympärillä yltyvät

Useat lähteet vahvistavat uusien Pokémon-pelien olevan tekemässä tuloaan GBA:lle. Tiedot tosin poikkeavat viimekertaisista kuitenkin sen verran, että asia on huomioimisen arvoinen.

Toisin kuin aikaisemmin ilmoitimme, näyttäisi siltä että Pokémon Fire Red ja Leaf Green tulisivatkin olemaan uusintaversiot alkuperäisen Game Boyn taskuhirviöpeleistä Red ja Green, joista jälkimmäistä ei ikinä nähty Japanin ulkopuolella.

Guardian Viper
Uutinen

Museoon pelaamaan

Lauantaina 20.9. käynnistyy Helsingin Taidemuseo Tennispalatsissa videopelien historiaa, kulttuuria ja tulevaisuutta esittelevä Game On -näyttely.

Näyttelyssä on mahdollisuus tutustua mm. pelin kehitykseen ensimmäisistä luonnoksista valmiiksi tuotteeksi ja pelikulttuurin eroihin eri puolilla maailmaa, mutta ennen kaikkea museossa pääsee kokeilemaan omin käsin yli 120 vanhaa ja uudempaa peliä Pongista Payneen.

Palikkagrafiikkaa ja muita kummallisuuksia voi käydä ihmettelemässä Tennispalatsissa joulukuun puoleenväliin asti.

Oliver
Uutinen

Uusi Xbox-tarjouspaketti Pohjois-Amerikkaan

Microsoft on julkistanut uuden, 179,99 dollarin hintaisen Xbox-tarjouspaketin Pohjois-Amerikkaa varten. Paketti sisältää Xboxin ja peliohjaimen lisäksi kaksi peliä ja kaksi kuukautta ilmaista peliaikaa Xbox Livessä. Pelit ovat LucasArtsin Star Wars: The Clone Wars ja THQ:n Tetris Worlds Live. Molemmat tukevat Xbox Liveä.

Tarjouksen ohella Microsoft uskoo uuden Music Mixer -ohjelman ja XSN Sports -urheilupelijärjestelmää tukevien Live-pelien kasvattavan Xboxin kysyntää joulusesonkina.

Hakkiz
Arvostelu

V-Rally 3

Eden Studios tähyilee Colin McRae Rally -sarjan hallussa olevaa rallipelien kärkipaikkaa V-Rally 3 -pelillään, joka painottuu vahvasti ralliuran luomiseen. Valitettavasti muuten hyvä tuote kompastuu pelattavuuden puutteisiin.
Hakkiz
Uutinen

Eidos korjaili Cube-lausuntojaan

Eidoksen pääjohtaja Robert Dyer korjailee Mike McGarveyn taannoisia Cube-lausuntoja (uutinen), joissa McGarvey kertoi Eidoksen hylkäävän GameCuben kokonaan.

Robert Dyer sanoo, että GameCube-pelejä voidaan vielä julkaista, jos jonkun pelin uskotaan menestyvän Cubella. Dyerin mukaan on siis mahdollista, että Eidoksen pelejä nähtäisiin vielä tulevaisuudessakin GameCubella, vaikkei Eidoksen nykyinen julkaisulista yhtään Cube-nimikettä sisälläkään.

Karva
Uutinen

Hudsonin ja Konamin maskotit sotajalalla

Hudson ja Konami ovat ilmoittaneet kehittävän yhdessä uutta tappelupeliä, jossa yhtiöiden useat maskotit ottavat mittaa toisistaan loistavan Super Smash Bros. Meleen tyyliin. Dream Mix World Fighters -nimellä kulkeva mättö tullaan näillä näkymin julkaisemaan GameCuben lisäksi myös PlayStation 2:lle.

Pelistä ei ole irronnut toistaiseksi muita yksityiskohtia kuin muutaman pelihahmon nimet. Hahmokaartiin kuuluukin sellaisia nimiä kuin Bomberman, Simon Belmont, Dracula, Bonk, Rika, Yugo, Master Higgins ja Peach Taro.

Guardian Viper
Uutinen

Capcom paljasti uuden Mega Man -pelin

Capcomin kulttihahmo Mega Man on seurannut jo 15 vuotta pelimaailman myllerryksiä, joten mikäpä olisi hienompi tapa juhlistaa tilannetta kuin uusi peli? Tällä kertaa emme kuitenkaan näe sinistä robottisankariamme uuden seikkailun parissa, vaan lukuisten vanhojen.

Kyllä vain, monien toivoma Mega Man -kokoelmapeli on vihdoinkin suuntaamassa GameCubelle ja PlayStation 2:lle. Mega Man Anniversary Collection -niminen retro-paketti tulee sisältämään sankarin kahdeksan ensimmäistä seikkailua, sekä kaksi länsimaissa ennennäkemätöntä kolikkopeliä.

Guardian Viper
Uutinen

Lehtivihreä ja tulipunainen ovat pian muodissa

Uusimpien tietojen mukaan Game Boy Advancelle on luvassa uusia taskuhirviöpelejä - Pokémon: Leaf Green ja Fire Red. Uusi ei tosin liene kovin pätevä kuvaus näistä tuotoksista, sillä ne ovat vain hieman muokattuja versioita Suomessakin julkaistuista Pokémon: Sapphiresta ja Rubystä.

Verrattuna seikkailun edellisiin versioihin, Leaf Green- ja Fire Red -peleistä tulee löytymään muutamia aikaisemmin lukittuja taskuhirviöitä, joita voidaan tuttuun tapaan siirrellä linkkikaapelin avustuksella otuskokoelmasta toiseen.

Guardian Viper
Uutinen

Uusia Sega-pelejä kehitteillä

THQ on ilmoittanut julkaisevansa Segan kaksi aikaisemmin paljastamatonta Game Boy Advance -peliä täällä kotoisella Euroopan mantereella. Kyseessä ovat suositun vauhtisiilin uusin seikkailu Sonic Advance 3 ja alkuperäisen Shining Force -pelin tuore GBA-versio.

Kummastakaan taskukonsoliseikkailusta ei ole vielä tarkempia tietoja, mutta Shining Forcen veikkaillaan olevan melko suora käännös tästä vuonna 1992 Sega Genesis -konsolille ilmestyneestä klassikkoroolipelistä. Edes julkaisuajankohtia ei ole paljastettu, mutta lisätietoja pitäisi ilmaantua piakkoin.

Guardian Viper
Uutinen

Tietoa ja kuvia Phantom Dustista

Microsoft on paljastanut ensimmäiset tiedot seuraavasta japanilaisesta toimintapelistään Phantom Dustista. Kyseessä on lähitulevaisuuteen sijoittuva toimintapeli, joka muistuttaa hieman Capcomin Devil May Cry -pelisarjaa. Pelin kuvaamassa ajassa nykysivilisaatio on romahtanut. Ihmiset ovat vetäytyneet maanalle pakoon maanpäälle ilmaantuneita monstereita ja Phantom Dustiksi kutsuttuja hiukkasia, jotka ovat täyttäneet ilman.
Hakkiz
Uutinen

Uusia kuvia Magatamasta

Microsoft on julkaissut muutamia uusia kuvia hieman Onimusha-sarjaa muistuttavasta Magatama-nimisestä toimintaseikkailustaan, jota kehitetään Microsoft Japanin tiloissa Hiroshi Kawain johdolla. Mies on aiemmin toiminut Squarella Final Fantasy VII:n ja IX:n pääohjelmoijana.

Magatama kertoo oman mytologisen tarinansa siitä, miten Japanin sisällissota puhkesi keskiajalla. Vastakkain ovat Bakufu- ja Yamato-voimat. Päähenkilönä pelissä toimii Shinato-niminen munkkisoturi, jonka tehtävä on kukistaa Yamaton puolella oleva paha Monkan ja tämän demoniarmeija.

Hakkiz
Uutinen

Zeldainen joulu luvassa?

GameInformer-sivusto on uutisoinut internetin valtatien tuoreimmasta huhusta, jonka mukaan Nintendon hihasta löytyy todellinen jouluyllätys Legend of Zelda -sarjan ystäville. Yhtiön kerrotaan suunnittelevan uutta GameCube-bundlea, jonka syövereistä löytyy erityinen bonuslevyke.

Mikäli tietoihin on yhtään luottaminen, levyn sisältö tulisi olemaan varsin huikea – Zelda-sarjan NES- ja N64-osat, eli alkuperäinen Legend of Zelda, Zelda II: The Adventure of Link, Ocarina of Time ja Majora’s Mask.

Guardian Viper
Uutinen

SOCOMille jatkoa alkuvuodesta

Uusilla tehtävillä, aseilla ja parannetuilla online-ominaisuuksilla varustettu SOCOM II: U.S: Navy SEALs saapuu Sonyn mukaan kauppoihin heti alkuvuodesta.

Yksinpelistä löytyy 12 tehtävää erilaisissa ympäristöissä, kuten Algeriassa, Albaniassa, Brasiliassa ja Venäjällä. Joissain tehtävissä SEALsien pitää toimia yhteistyössä muiden erikoisjoukkojen, kuten Venäjän Spetznaz- ja Brittien SAS-joukkojen, kanssa.

Oliver
Uutinen

Uusi Final Fantasy X-2 Japaniin

Square Enix on ilmoittanut julkaisevansa Japanissa uuden version yhtiön Final Fantasy X-2 pelistä, joka kulkee lisänimellä International Edition + Final Mission. Kyseessä pelin jenkkiversio äänineen kaikkineen, joka on kuitenkin suunnattu japanilaisille pelimarkkinoille.

Uutuutena tuotoksessa on ennennäkemätön Tower of Yadnokissa suoritettava tehtävä, sekä Final Mission -lisälevy. Siltä löytyy kaikki Final Fantasy X-2:n välivideot, sekä kolme täysin uutta pätkää, joista jokainen on omistettu yhdelle pelin sankarittarelle (Yuna, Rikku ja Paine).

Guardian Viper
Uutinen

Ilmojen halki käy Millenium Falconin tie

LucasArtsin kesäkuun loppupuolella paljastamasta Star Wars: Flight of the Falcon -lentelyrymistelystä on julkaistu ensimmäiset ruutukaappaukset, ja sen myötä myös uusia yksityiskohtia.

Legendaarisen Millenium Falcon -aluksen seikkailuja seuraavan pelin tiimellyksessä ohjaillaan myös lukuisia muita ilmestyksiä alkuperäisen elokuvatrilogian alusvalikoimasta. X-Wing, maakiituri ja kiitopyörä tulevat olemaan kovassa käytössä, kun vastassa ovat Imperiumin Tie-hävittäjät, Tähtituhoojat ja molemmat Kuolemantähdet.

Guardian Viper
Uutinen

Lisää roolipeliherkkua BioWarelta

BioWare on tunnettu laadukkaista roolipeleistään. Eikä suotta, sillä pian täällä Euroopassa kauppoihin tuleva Star Wars: Knights of the Old Republic on kerännyt Jenkkilässä kunniaa Xboxin ylivoimaisesti parhaimpana roolipelinä. Nyt samainen pelitalo on ilmoittanut kehittävänsä uutta roolipeliä Xboxille. Pelin nimi on Jade Empire ja sen julkaisee Microsoft. Valitettavasti tarkempaa tietoa pelistä ei ole toistaiseksi julkaistu, mutta sitä on luvassa syyskuun 26. päivänä pidettävässä Tokyo Game Show'ssa. XboxFIN raportoi pelistä heti kun uutta tietoa tulee saataville.
Hakkiz
Uutinen

Xbox Live 2.0 on täällä!

Microsoft on julkaissut jo pitkään odotetun perusteellisemman uudistuksensa Xbox Live -verkkopelipalveluun. Xbox pyytää sinua automaattisesti lataamaan päivityksen, kun kirjaudut sisään Liveen. Latauksessa voi kestää nopeillakin yhteyksillä tovi, sillä palvelimet ovat ilmeisesti jonkin verran ruuhkautuneet, kun sadat tuhannet pelaajat ovat samanaikaisesti lataamassa uutta versiota. Jotkut ovat myös saaneet "Xbox Live is not responding" -virheilmoituksen samaisesta syystä. Jos näin käy, yritä uudelleen.

Päivitys sisältää kokonaan uudistetun käyttöliittymän Xboxin Live-valikkoon.

Hakkiz
Uutinen

Race Driver 2 julki X03:ssa

GameSpotin mukaan Codemasters on luvannut ilmoittaa ensimmäiset tiedot Toca Race Driverin jatko-osasta, Race Driver 2: The Ultimate Racing Simulatorista Microsoftin Xbox-tapahtumassa X03:ssa ensi viikolla. Codemasters uskoo pelin olevan yhtiön kunnianhimoisin autopeliprojekti tähän päivään mennessä ja sisältävän kirjavamman skaalan erilaisia moottoriurheilumuotoja kuin yhdessäkään muussa autopelissä.
Hakkiz
Uutinen

Chris Vrennalta musiikit Area 51:een

Nine Inch Nailsin rumpali ja bändin perustajajäseniin kuuluva Chris Vrenna on palkattu huolehtimaan Midwayn tulevan FPS-räiskinnän Area 51:n musiikeista.

Grammy-palkittu Vrenna on aikaisemmin työskennellyt myös mm. David Bowien, Marilyn Mansonin, P.O.D.:in, Rob Zombien, Green Dayn, Smashing Pumpkinsin, Weezerin ja Xzibitin kanssa. Pelitkään eivät ole Chris Vrennalle aivan vieras alue, sillä myös PC-peli American McGee's Alice sisältää miehen työstämän ääniraidan.

Oliver
Uutinen

Max Payne 2 konsoleille vielä jouluksi

Rockstar Games ja Remedy Entertainment ovat ilmoittaneet, että hyvin menestyneen Max Paynen jatko-osa, Max Payne 2: The Fall of Max Payne, ilmestyy Xboxille ja PlayStation 2:lle Pohjois-Amerikassa 3. päivä joulukuuta. PC-versio julkaistaan muutamaa viikkoa aiemmin. Euroopan julkaisuajankohdasta ei ole toistaiseksi varmaa tietoa, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, voi peliä joutua odottamaan vanhalla mantereella ensi vuoden alkuun.
Hakkiz
Uutinen

Hulkin demo elokuvan kylkiäiseksi

Vivendi Universal aikoo tarjota loppuvuodesta myyntiin tulevan The Hulk -elokuvan DVD-version hankkijoille epätavallista bonus-materiaalia. Elokuvan kylkiäisenä saa The Hulk -pelin pelattavan Xbox-demon, joka sisältää yhden tehtävän. Tämä on ensimmäinen kerta, kun DVD-elokuvan mukaan on laitettu Xbox-pelin demo. Vaikka peli ei mikään mestariteos ollutkaan, ei demo, jossa pääsee maistamaan itse Hulkin elämää, varmaankaan ketään haittaakaan.
Hakkiz
Uutinen

TeamXbox huhuilee Xbox 2:sta

Vaikka Microsoft ja ATi ovat visusti pitäneet Xboxin seuraajan teknologiaa koskevat tiedot salassa, TeamXbox on onnistunut saamaan "luotettavasta lähteestä" muutamia tietoja. Vaikka tiedot täysin epävirallisia ja samalla ne voivat olla täyttä lööperiä, ovat ne tulevan laitesukupolven teknologiaa ajatellen varsin mielenkiintoisia.

Näiden tietojen mukaan Xboxin seuraajan grafiikkapiiri olisi ATi:n R500-koodinimellä kulkevan projektin johdannainen, joka on täydet kaksi grafiikkapiirisukupolvea PC:n tämän hetkisiä huippupiirejä edellä.

Hakkiz
Uutinen

Halpapelejä Japaniin

Microsoft on julkaissut Xboxin halpapelisarjat niin Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassakin, ja nyt vuorossa olisi Japani, jonka pelimarkkinoista Microsoft ei meinaa millään saada otetta. Aiemmin julkaistun World Collectionin kaveriksi japanilaiset Xbox-pelaajat saavat lokakuun 23. päivänä Platinum Collectionin, joka vastaa noin suunnilleen Pohjois-Amerikassa myytävää Platinum Hits- ja Euroopassa myytävää Classics-sarjaa.
Hakkiz
Uutinen

Ubi Softilta 100 miljoonaa myytyä peliä

Vuonna 1986 perustettu ranskalainen pelijulkaisija Ubi Soft on myynyt toimintahistoriansa aikana nyt 100 miljoonaa peliä. Yhtiön ensimmäinen peli oli 1986 julkaistu Zombie. 90-luvulla Ubin suurimpiin hitteihin lukeutui Rayman-tasoloikat sekä POD. Nyttemmin ranskalaisyhtiö on tehnyt itseään tunnetuksi mm. arvostetuilla Tom Clancy -peleillä kuten Splinter Cell, Rainbow Six ja Ghost Recon.
Hakkiz
Uutinen

Matoilua videopätkien täydeltä

Kulttimaineeseenkin nousseen Worms-pelisarjan siirtymistä kolmanteen ulottuvuuteen on odotettu jo tovi. Odotus kuitenkin palkittiin, kun kehittäjätiimi Team 17 vahvisti Worms 3D:n olevan kehitteillä tämän sukupolven järeimmille pelialustoille, GameCube luonnollisestikin mukaan luettuna.

Nyt GameCube Europe -sivuston väki on päässyt testaamaan pelin varhaista Cube-versiota, josta he ovat samalla napanneet peräti viisi pelikuvaa esittelevää videopätkää.

Guardian Viper