Arvostelu

Vexx

Vexx on puutteistaan huolimatta piristävä lisä tasohyppelyiden sarjaan. Se yrittää tehdä pesäeron genren lapsekkaimpiin edustajiin ja onkin aiheuttanut ärtymystä Super Marioiden nimeen vannovien simasuiden keskuudessa.
SonJohn
Uutinen

THQ työstää jo uuden sukupolven konsolipelejä

Yhdysvaltalainen pelitalo THQ on aloitanut suunnittelutyöt seuraavan sukupolven konsolipelien kehittelyssä. THQ:n toimitusjohtaja Brian Farrell kertoo Rainbow ja Volition kehitystiimiensä jo suuntaavan katseensa Microsoftin sekä Sonyn tuleville superkonsolialustoille.

"Odotamme saavamme joitain kehitystyökaluja kuukauden, puolentoista sisään."
Näin valottaa Farrell ja jatkaa:

Corca
Uutinen

Midtown Madness 3:een ladattavaa sisältöä

Microsoft Game Studios aikoo julkaista lähikuukausien aikana useita uusia autoja ja ratoja DICE:n kehittämään Midtown Madness 3 -kaahailupeliin. Paketit ovat saatavissa ainakin aluksi vain Xbox Live -palvelun välityksellä.

Nyt ladattavissa oleva ensimmäinen paketti sisältää seuraavat neljä uutta lisensoimatonta autoa:

Hakkiz
Arvostelu

Monopoly Party

Lautapelin julkaiseminen konsolille kuulostaa aluksi vähintäänkin omituiselta idealta. Lopputulos ei juurikaan yllätä ja juhlintaan ei tässä tapauksessa ole aihetta. Monopoli on edelleen lautapeli.
SonJohn
Uutinen

Hinnanpudotuksella toivotunlaiset seuraukset

Nintendo GameCuben hinnanpudotus näyttää tehneen tehtävänsä täällä Euroopassa. Viikko hinnanpudotuksen jälkeen konsolia on ostettu kauppojen hyllyiltä jopa kymmenkertainen määrä aikaisempaan nähden.

Alle 100 euron hintaisen pelikuution tulevaisuus näyttää myös pelitarjonnan suhteen valoisalta, sillä tulevista julkaisuista löytyy paljon odotettuja pelinimikkeitä, kuten Mario Kart: Double Dash!!, F-Zero GX ja Star Wars: Rogue Squadron III - Rebel Strike.

Guardian Viper
Uutinen

Pokémon Colosseum -mediaa

The Magic Box -sivusto on julkaissut muutamia ruutukaappauksia ja uuden videopätkän GameCuben tulevasta Pokémon Colosseum -pelistä. Japanissa marraskuun 21. päivä ilmestyvästä taskuhirviöpelistä tulee löytymään kaiken muun ohella 30 tunnin mittainen RPG-moodi, jossa muun muassa ottellaan sarjan Game Boy -osien (Pokémon Red, Blue, Gold, Silver, Ruby, Sapphire) hahmoja vastaan.

Tuore videopätkä löytyy alla olevasta linkistä, ja sen katselu onnistuu parhaiten tallentamalla video omalle koneelle.

Guardian Viper
Uutinen

Gran Turismo 4 Prologue

Japanilaiset saavat esimakua ensi kesään myöhästyneestä GT4:stä, kun Sony julkaisee 4.12. Gran Turismo 4 Prologuen.

GT4 Prologue sisältää yli 40 autoa ja viisi rataa: New York, Gran Canyon, Citta De Aria, Tsukuba Circuit ja Fuji Speedway. Autoista on pakko mainita erikseen McLaren F1 GTR:n kisaversio. Prologue sisältää myös autokoulun, jossa noviisit voivat treenata ajotaitojaan, mutta josta löytyy tarvittaessa haastetta myös GT-sarjan veteraaneille. Koska pelin sisältö on GT-mittakaavassa kuitenkin suppea, on myyntihinta vain 2980 jeniä eli noin 23,50 euroa.

Oliver
Uutinen

Tekken-Ninan uudet kuviot

Namco on julkaissut trailerin yhtiön tulevasta Nina-pelistä, joka nimensä mukaisesti seuraa Tekken-sarjasta tuttua Nina Williamsia ja tämän seikkailuja. Pätkästä löytyy rutkasti välianimaatiota, toki varsinaista pelikuvaakin on eksynyt mukaan. Tämän toiminnallisen videon voit tallenna omalle koneellesi alla olevasta linkistä.

  • Nina -traileri, mpg-tiedosto.
  • Guardian Viper
    Arvostelu

    Dark Angel

    Yksi James Cameronin Dark Angel -televisiosarjan menestyksen avaimista oli näyttelijätär Jessica Alba. Riittäkö neitokainen pelikansan villitsemiseen?
    Guardian Viper
    Uutinen

    Marion ja Luigin seikkailut jatkuvat 21.11.

    Pian Nintendon ikioma putkimieskaksikko saapuu uusin kujein Game Boy Advancen ruudulle täällä Euroopassakin. Tuoreessa Mario & Luigi: Superstar Saga -roolipelissä putkimiesveljekset metsästävät prinsessa Peachin kadonnutta ääntä, jonka salaperäinen noita on vienyt mennessään.

    Puzzleja, taisteluita ja tuttuja vihollishahmoja täynnä oleva seikkailu lupailee tekemistä tunneiksi, eikä menoa hidasta refleksejä vaativa taistelusysteemi taikka miksatut versiot klassisista teemamusiikeista. Mario & Luigi: Superstar Saga julkaistaan Euroopassa 21.11.2003.

    Guardian Viper
    Uutinen

    Namcolta jatko-osa: Dead To Rights 2

    Tämän vuoden alkupuolella julkaistu väkivaltarymistely Dead To Rights saa jatkoa. Japanilainen megapelitalo Namco ilmoitti jatko-osan viralliseksi nimeksi: Dead To Rights 2: Hell to Pay.

    Corca
    Uutinen

    Videomateriaalia Donkey Kongasta

    Nintendon ja Namcon tulevasta, bongorummuilla pelattavasta, Donkey Konga -rytmipelistä on nyt ensimmäistä kertaa saatavilla videomateriaalia. Japaninkielinen video sisältääkin paljon katsastamisen arvoista materiaalia. Videon voit ladata täältä.

    Donkey Konga sisältää 32 eri musiikkiraitaa, jotka koostuvat mm. pop-, dance-, latino- sekä klassisesta musiikista. Moninpeliäkin tukeva Donkey Konga julkaistaan Japanissa joulukuun alussa. Euroopan julkaisuajankohdasta ei vielä ole tietoa.

    Karva
    Uutinen

    THQ seuraavan konsolisukupolven kimppuun

    Yhdysvaltalaisen THQ:n pelistudiot, Volition Inc. ja Rainbow Studios, ovat jo aloittaneet pelien kehittämisen PS3:lle ja Xbox 2:lle.

    THQ:n toimitusjohtaja Brian Farrell ilmoitti myös enimmäisten projektien Sonyn PSP-käsikonsolille käynnistyvän muutaman viikon sisällä. Farrell sanoi edelleen uskovansa, että seuraava konsolisukupolvi julkaistaan vasta vuonna 2006, mutta yhtiö haluaa olla valmiina mahdolliseen vuoden 2005 julkaisuun. Sonyn PSP:n odotetaan olevan kaupoissa vuoden 2004 loppupuolella.

    Oliver
    Arvostelu

    Dancing Stage MegaMix

    Lähes kolme vuotta PS2:n ilmestymisen jälkeen Konami julkaisi ensimmäisen tanssimattopelin Euroopassa kyseiselle konsolille. Oliko tällainen edistysaskel tarpeellinen?
    Kanis
    Uutinen

    Resident Evil Outbreak leikkeitä

    Capcom on julkaissut muutaman uuden videoleikkeen PS2:lle tulevasta Resident Evil Outbreak -kauhuseikkailustaan.

    Peli sijoittuu sarjan parista edellisestä osasta tuttuun Racoon Cityyn, josta on tarkoitus selvitä hengissä pois paikallisten asukkaiden avustuksella.

    Oliver
    Uutinen

    Uusia kuvia WRC3:sta

    The Magic Boxin sivuille on ilmaantunut nippu uusia kuvia Evolution Studiosin Sonylle kehittämästä WRC3:sta. Pelin pitäsi löytyä kaupoista 19.11.
    Lisää kuvia (neljä sivua) löytyy siis lähteen linkin takaa ja keskustelua voi jatkaa BBS:ssä.
    Oliver
    Uutinen

    RalliSport Challenge 2 -haastattelu

    Ruotsalaisten käsissä muovautunut RalliSport Challenge kuului Xboxin teknisesti vaikuttavimpiin julkaisupeleihin ja peli keräsi myös mukavasti pisteitä hieman erilaisesta lähestymistavastaan ralliin. Nyt DICE on väsäämässä pelille jatko-osaa, jolta on lupa odottaa vielä enemmän.
    Hakkiz
    Artikkeli

    RalliSport Challenge 2 -haastattelu

    Xboxin julkaisupelien joukosta löytynyt kuvankaunis rallipeli RalliSport Challenge on saamassa jatkoa. DICE:n Patrick Bach kertoo jatko-osan ominaisuuksista Xboxfinin haastattelussa.
    Hakkiz
    Uutinen

    Ubisoft tuo Flipnicin Eurooppaan

    Sony Computer Entertainment Japanin kehittämä flipperipeli Flipnic kääntyy PAL-markkinoille Ubisoftin toimesta.

    Perinteisten flipperipöytien sijaan pelin tapahtumat sijoittuvat erilaisiin 3D-ympäristöihin, kuten viidakkoon, vesiputouksille tai avaruuteen ja joka tason lopussa pitää vielä voittaa loppupomo. Lisäksi pelistä löytyy muutamia kaksinpelattavia minipelejä, kuten jalka- ja koripallo, flipperityyliin toteutettuna.

    Flipniciä odotellaan kauppoihin vielä ennen joulua.

    Oliver
    Uutinen

    True Crime oikeuteen jo ennen julkaisua

    Kirjailija Robert Crais on haastanut Activisionin oikeuteen True Crime: Streets of LA -pelin tiimoilta.

    Craisin mukaan True Crimen päähahmo Nick Kang on kopioitu Craisin rikosromaaneissa seikkailevasta Elvis Cole -nimisestä anti-sankarihahmosta. Syyteessään Crais vaatii pelin julkaisun estämistä, rahallista korvausta sekä kaiken tekijänoikeuksia loukkaavan materiaalin tuhoamista.

    Activision ei kommentoinut tapausta, mutta ilmoitti pelin julkaisun etenevän suunnitelmien mukaan.

    Oliver
    Uutinen

    Kiinan oma Nintendo-konsoli lykkääntyy

    Vaikka asia ei meitä täällä Euroopassa hirveämmin hetkautakaan, Nintendon vain Kiinassa ilmestyvän iQue Player -konsolin julkaisu on lykääntynyt. Iso N ei ole toistaiseksi ilmoittanut uutta julkaisupäivämäärää, mutta alun perin laitteen piti löytyä kiinalaiskauppiaiden hyllyiltä tämän kuun 22. päivä.

    iQue Playerilla ei ole muiden konsoleiden tavoin varsinaista keskusyksikköä, vaan kyseessä on pelkkä televisioon liitettävä ohjain. Laite pyörittää vanhojen Super Nintendo- ja Nintendo 64-pelien käännöksiä, joita voidaan ladata valtuutetuissa peliliikkeissä erityisille muistikorteille.

    Guardian Viper
    Uutinen

    Baten Kaitoksen ostajille pientä bonusta

    Namcon ja Monolith Softwaren tuleva GameCube-roolipeli Baten Kaitos ja klassinen Famicom/NES-peli Tower of Druaga tullaan näkemään samassa pelipaketissa. Asiasta uutisoivat useat lähteet, mutta raporteissa on jonkin verran ristiriitaa.

    GameCube Europe -sivuston mukaan Tower of Druaga julkaistaan erillisellä bonuslevykkeellä, joka lähetettään Baten Kaitoksen japanilaisille ennakkotilaajille.

    Guardian Viper
    Uutinen

    Tukku Mario Kart: Double Dash!! -kuvia

    Nintendon odotetusta Mario Kart -sarjan tuoreimmasta osasta on julkaistu tuoreita ruutukaappauksia, joista esimakua alla. Kaikkiin kuviin pääsette käsiksi The Magic Box -sivustolla, ja huomiokaa ruutuja olevan peräti kolmen sivun verran. Marion ja kumppaneiden tuorein mikroautohulluttelu julkaistaan näillä näkymin Euroopassa 14.11.2003.
    Guardian Viper
    Uutinen

    Rainbow Six 3 kultaan

    Ubisoft on saanut Tom Clancy's Rainbow Six 3:n Xbox-version valmiiksi ja pelin pitäisi löytyä kaupoista ensi kuun puoliväliin mennessä.

    Xbox-versio, joka ei ole suora käännös PC:n Raven Shieldistä, sisältää uuden yksinpelikampanjan ja vain Xboxia varten suunnitellut grafiikat ja pelattavuuden. Realismin ja rehdin räiskinnän välimaastoon painottuvassa pelissä liikutaan nelihenkisen kommandoryhmän matkassa.

    Hakkiz
    Arvostelu

    P.N. 03 - Product Number 03

    Capcomin tuorein toimintapaketti ei kenties ole siitä omaperäisimmästä päästä, mutta se on varsin tyylikäs räiskintä, josta ei vauhti hyydy aivan heti kesken.
    Guardian Viper
    Uutinen

    Vaihtoehto Nintendon Game Boy Playerille

    Datel tuo GameCubelle uuden - GBA-pelien pelaamisen mahdollistavan - lisälaitteen, joka on tarkoitus tuoda markkinoille lokakuun lopulla. Toisin kuin Nintendon GameCuben pohjaan asennettava Game Boy Player, Datelin Advance Game Port -nimeä kantava laite liitetään suoraan kiinni peliohjainporttiin.

    Valitettavasti Datelin tulevalla lisälaitteella voi pelata ainoastaan Game Boy Advancen pelejä, joten vanhempien Game Boy -pelien ystävät joutuvat edelleen tyytymään Nintendon Game Boy Playeriin.

    Karva
    Uutinen

    EverQuestin tilausmaksut julki

    PlayStation 2:n ensimmäinen maksullinen verkkoroolipeli, EverQuest Online Adventures tulee maksamaan 105,99 euroa vuodessa. Tarjolla on useita muitakin maksuvaihtoehtoja, kuten 58,99€/6kk, 31,99€/3kk tai 11,99€/kk.

    Maksu onnistuu toistaiseksi vain luottokortilla, mutta kehitteillä on myös jonkinlainen kuponkijärjestelmä luottokortittomille pelaajille. Loppukuusta ilmestyvää EverQuestia voi pelata verkossa kuukauden ilmaiseksi.

    Peliseuraa haetaan jo BBS:ssä.

    Oliver
    Arvostelu

    Battle Engine Aquila

    Jättimäisen sotarobotin ohjaimissa itsetunto kohoaa kummasti. Parasta onkin, sillä Battle Engine Aquilassa pelaajan vastuulla on jälleen kerran ihmiskunnan tulevaisuus.
    saintbert
    Uutinen

    Ghost Recon: Island Thunder päivittyi uudella kartalla

    Ubisoftin uusin tiimitaktikointi-räiskintä, Ghost Recon: Island Thunder sai uuden moninpelikartan ladattavaksi Xbox Liven kautta. "Beach Invasion"-nimeä kantava kartta on ollut jo tiistaista asti latausvalmiina GRIT-pelaajien iloksi.

    Corca
    Uutinen

    Worms 3D sai uudet verkkosivut

    Team 17:sta uusin matosota, Worms 3D, on saanut uudet verkkosivut innostaakseen pelaajia ostoksille, kun kyseinen tuotos 31. päivä kuluvaa kuuta Segan julkaisemana pelihyllyihin ilmestyy. Entisen saitin rinnalle ilmestynyt "Start a War" -saitti kattaa muun muassa tietoa, videomateriaalia ja tukun kuvia Worms 3D:stä.
    Hakkiz
    Uutinen

    True Crimeen gangsta-soundtrack

    Activisionin vastaus GTA-sarjalle, True Crime: Streets of L.A. sisältää vahvasti gangsta-meiningiltä haiskahtavan soundtrackin:

  • Dance With Me - Snoop Dogg
  • True Crime Remix (Young West Edition) - The Game, Young Dre, Bishop & Sixx John
  • Terrorist Threat - Westside Connection
  • Don't Fight The Pimpin' - Suga Free - DJ Quik
  • I'll Do Anything - Damizza, N.U.N.E.
  • We Came Here To Ride - Warren G.
  • Oliver
    Uutinen

    Studio 33 Electronic Artsille

    Liverpoolilainen Studio 33 on siirtynyt Electronic Artsin omistukseen ja sulautetaan osaksi Warringtonissa sijaitsevaa EA Northeastia.

    Studio 33 muistetaan mm. Destruction Derby RAW:n ja Formula One 2000:n kehittäjänä ja tällä hetkellä työn alla on Destruction Derby Arenas PlayStation 2:lle.

    EA ilmoitti myös, että nyt 75-henkiseksi kasvanut EA Northeast keskittyy jatkossa pääasiassa ajopeleihin.

    Oliver
    Arvostelu

    Sword of the Samurai

    Kabuki Warriors jäi Xbox-pelaajien herkuksi, mutta aiemmin mm. Bushido Bladeilla päteneellä LightWeightilla on yllätyksensä myös PlayStation 2:n omistajien iloksi.
    saintbert
    Uutinen

    State of Emergency 2 Xboxille?

    VIS Entertainment ilmoitti vastikään suunnittelevansa jatko-osaa viime vuoden pienelle hittipelille, State of Emergency:lle. Yhdysvalloissa sekä Britanniassa myyntitilastojen ykköseksi ilmestymisensä jälkeen kivunnut peli möi huimat yli 7 miljoonaa kopiota, huolimatta pelilehdistön vähemmän mairittelevista arvioista.

    Corca
    Uutinen

    Magataman TGS-traileri julki

    Ranskalainen Xboxyde-pelisaitti on saanut käsiinsä Microsoft Game Studios Japanin Magatama-peliä esittelevän trailerin. Samainen pätkä näytettiin tämän vuoden Tokio Game Show -messuilla.

    Videon voi katsella täältä. Kokoa melko korkealaatuisella trailerilla on yli kahdeksan megaa ja kestoa noin puolitoista minuuttia.

    Hakkiz
    Arvostelu

    Def Jam Vendetta

    Painipelien suma saa ajattelemaan, eikö pelialalla koskaan opita. On piristävää nähdä, että alalle on tullut toinenkin yhtiö joka tietää mitä kansa haluaa painilta.
    Unreal-Hawk