Baldur's Gate: Dark Alliance
Konamin suunnitelmat tälle vuodelle
Nanobreaker on vauhdikas 3D-toimintapeli, jossa päähenkilö pelastaa maailmaa muotoa muuttavan Plasma Bladen avulla. Suikoden IV on jatkoa roolipelisarjalle, mutta Konami lupailee peliin merkittäviä muutoksia.
Davilex jumissa 80-luvulla
Tämän lisäksi Davilex ilmoitti reilu vuosi sitten julkaistun Knight Rider -pelin saavan myös jatkoa loppuvuodesta PS2:lle ja PC:lle.
Fallout: Brotherhood of Steeliin metallia
Pelissä kuullaan kappaleita mm. bändeiltä Slipknot, Meshuggah, Killswitch Engage, Skinlab ja Chimaira. Varsinaisesta soundtrackistä vastaa Strapping Young Lad nokkamies Devin Townsend, joten kevennystä ei välttämättä ole luvassa silläkään osastolla, vaikka ambientin suunnalla kuulemma liikutaankin.
Lisää tietoa pelin musiikeista ja bändeistä löytyy lähdelinkin takaa.
Wreckless: The Yakuza Missions
Maruyama puhui Xboxin seuraajasta
Lataa The Hobbitin ääniraita ilmaiseksi
The Hobbit on J.R.R. Tolkienin tarinaan perustuva toimintaseikkailu, joka sijoittuu Keski-Maan ihmeelliseen maailmaan.
Resident Evil 4 yhä vain GameCubelle
Resident Evil 4 jatkaa tuttua zombie-räiskintäsarjaa kakkososasta tutun Leon S. Kennedyn voimin.
6 miljoonaa myytyä Cubea vuoden aikana?
Japanilaisen Famitsu-pelilehden mukaan GameCubea on myyty pelkästään Japanissa jo 1,2 miljoonaa kappaletta.
Pandora Tomorrow tarpeeksi haastava kaikille
Metroid Prime 2:n moninpelistä huhutaan jälleen
Uusi Tales-peli kehitteillä
Vielä ei tiedetä tuleeko uusi seikkailu seuraamaan GameCuben Tales of Symphonian 3D- vai PlayStation 2:n Tales of Destiny 2:n 2D-suuntausta. Itse asiassa Yoshizumi ei suostunut edes paljastamaan uutukaisen mahdollisia pelialustoja.
Kuvia Silent Hill 4: The Roomista
Silent Hill 4: The Roomin pitäisi ilmestyä Japanissa vuoden lopulla, mutta julkaisu muualla maailmassa on vielä täysin hämärän peitossa. Lähdelinkin takaa löytyy muutama kuva lisää.
Gran Turismo 4 ulos vasta kesällä?
Eurogamer epäilee myöhästymisen syyksi pelin online-osiota, jonka ongelmista kertoi jo viime kevään E3-messuilla pelin pääsuunnittelija Kazunori Yamauchi. Vastaavista ongelmistahan on kertonut myös mm.
BBC:n FightBox peliksi
FightBox-ohjelmassa yleisön jäsenet kutsutaan pieksemään virtuaalisotureilla toisiaan areena-pohjaisissa taisteluissa. Videopeleissä on mukana parhaita FightBox-taistelijoita ohjelman ensijaksosta, kuten myös BBC:n omia "Sentient" -hahmoja. Tuotos julkaistaan Euroopassa helmikuun 6. päivä.
Digihirviökaahailua taskukonsolilla
TV-sarjan tutut hahmot pääsevät kisailemaan viidellätoista radalla yksittäisten kilpailuiden, Cup-turnausten, aika-ajojen ja pomohaasteiden muodossa. Osa hahmoista voi myös kehittyä seuraavaan muotoonsa ajon aikana ja saada täten etulyöntiaseman. Tarkempia yksityiskohtia ei juurikaan ole, mutta julkaisun odotetaan tapahtuvan huhtikuun kuluessa.
Tietoja GBA:n Shining Forcesta
Resurrection of the Dark Dragonin tarinaa työstävät alkuperäisen seikkailun käsikirjoittajat, ja mukaan on saatu lukuisia uudistuksia edellisosiin nähden. Taisteluihin on tullut enemmän taktikointia uuden ainutlaatuisen kortti-systeemin ansiosta. Kuvioista löytyy myös kolme pelihahmoa, joita ei sarjan tiimellyksessä ole aikaisemmin nähty.
Microsoft julkaisee Tecmon pelejä Euroopassa
Ninja Gaiden on vauhdikas toimintapeli, jossa astutaan voimakkaan ninjan, Ryu Hayabusan, tossuihin. Peli sisältää taistelua, akrobaattisia liikkeitä ja moninpelin. Myös Xbox Liveä tuetaan "innovatiivisen pelimuodon" avulla – mitä se sitten tarkoittaakaan.
Silent Hill 4 myös Xboxille?
SSX3
Onimusha 3:lle vaikuttava ohjain
Ohjain on koristeellinen, vajaan metrin mittainen tachi-miekka ja mukana tulee puinen, musta teline, jossa näyttävää miekkaa kelpaa pitää esillä. Miekan toimintaperiaatteesta ohjaimena ei ole tietoa. Muistikortista löytyy kullanväriset painatukset ja se on pakattu pieneen puulaatikkoon.
Ohjaimen hinta on 14800 jeniä (n. 110€) ja muistikortti irtoaa 3500 jenillä (n. 26€).
EyeToy: Comms haastaa Liven?
EyeToy: Comms -järjestelmää tullaan markkinoimaan ystävien kohtauspaikkana, eikä vain peliporttaalina. Comms mahdollistaa niin videoviestien lähettämisen, kuin myös tosiaikaisen video-chattailyn. Jatkossa käyttäjät voivat mm. vaihtaa musiikki-, kuva- ja videotiedostoja keskenään.
Microsoft yhdistää PC:n ja kodinelektroniikan
Bach ei lupaa Halo 2:ta kevääksi
Samaisessa haastattelussa Bach myös tarkensi Xboxin hyvää joulusesonkia, vaikka Nintendon GameCube saikin kurottua Xboxin etumatkaa Pohjois-Amerikan myynneissä tuntuvasti kiinni.
Flat-Out myös PlayStation 2:lle ja Xboxille
Flat-Outin radat sijoittuvat kolmeen erilaiseen ympäristöön, joista jokaisesta löytyy 15 rataa. Kisaa käydään lisäksi päivin ja öin erilaisissa säissä. Muista ajopeleistä Flat-Out aikoo erottua todella dynaamisilla radoilla.
PSP markkinoille marraskuussa
Sony Europen tuore pomo Chris Deering on paljastanut, että PlayStation Portablelle (PSP) kaavaillaan maailmanlaajuista julkaisua jo marraskuussa 2004.
Deering kertoili myös, että PSP:lle on luvassa pelien lisäksi musiikkia ja videoita ja suunnitelmissa on myös erilaisia sovelluksia, jotka käyttävät mm. GPRS-yhteyttä, GPS-tyyppistä paikannusjärjestelmää ja viestijärjestelmää. Myös PSX:n ja PSP:n välille saattaa olla luvassa yhteistoimintaa Memory Stickin avulla.
Pelikuvaa uudesta Splinter Cellistä
Peli jatkaa vuonna 2002 ilmestyneen menestyksekkään edeltäjänsä jäljillä.
WRC3
Ubisoftilta lisää Clancya Pleikkarille
Rainbow Six 3:n käännöksestä vastaa Ubisoftin Sanghain studio, joka on vastasi myös edellisen Splinter Cellin varsin onnistuneesta käännöksestä. Peli sisältää viisitoista yksinpelitehtävää, joissa pelaaja komentaa nelihenkistä joukkoa. Kuulokemikrofonillekin tulee taas käyttöä, sillä peli tukee äänikomentoja.
Ubi Soft katkaisi huhulta siivet
Hätäiset johtopäätökset on nyt kuitenkin kumottu itse Ubi Softin toimesta.
RSA:lta Driv3r-lyhytelokuva
The Gauntlet julkaistaan Driv3rin kotisivulla kolmessa osassa ja ensimmäinen osa ilmestyy 23. tammikuuta. Jaksoja edeltää tietysti muutama "teaser-traileri" ja näistä ensimmäinen alkaa pyöriä sivulla jo 13. päivä.
Freedom Fighters
Killer 7 -aiheinen flash-peli
Flash-peli saattaa antaa jo pieniä vihjeitä, minkälaisesta menosta itse GameCube-pelissä on kyse. Lisäksi ei ole varmaankaan sattumaa, että flash-pelissä eri ruumiinosien ammuskelu on tärkeää.
Shrek 2 -animaatio videopeliksi
Vihreän Shrek-jätin tulevasta peliversiosta ei kuitenkaan paljastettu sen suurempia yksityiskohtia, mutta pelialustoiksi on mainittu pelikonsolit, taskukonsolit ja PC.
Pelikuvaa Metal Gear Solidista
Agentti Solid Snake soluttautuu GameCubelle näillä näkymin parin kolmen kuukauden sisällä.
Ensimmäiset kuvat uudesta Kirbystä
Tällä kertaa vaaleanpunaisella pallukalla on myös kaksi uutta muodonmuutosta: jousipyssyllä ammuskeleva enkeli ja hieman salaperäisempi UFO.
XIII
GameCube-pelit toimivat myös N5:ssä
N5:stä ei ole toistaiseksi ilmaantunut sen suurempia yksityiskohtia. Nykyisten tietojen mukaan konsolin uumenista löytyvää teknologiaa kehittävät muun muassa sellaiset yhtiöt kuin IBM ja NEC.
Ilmainen peli Prince of Persian ostajille USA:ssa
Ubi Soft on nimittäin aloittanut koko tammikuun kestävän kampanjan, jossa Prince of Persian ostajat saavat ilmaiseksi kaupan päälle Tom Clancy’s Splinter Cell -pelin, olipa kyseessä sitten GameCube-, PS2-, Xbox- tai PC-versio. Kampanjassa ovat mukana Yhdysvaltain kaikki suurimmat pelejä myyvät liikkeet.