Uutinen

Uudelle konsoliraudalle päivitettävä The Witcher 3: Wild Hunt myöhästyy jälleen – uudesta julkaisuajankohdasta ei ole enää mitään tietoa

The Witcher 3: Wild Huntin uuden laitesukupolven versiota saadaan odotella hamaan tulevaisuuteen, kertoo CD Projekt Red.

Monenlaisten vastoinkäymisten kourissa erityisesti Cyberpunk 2077:n vuoksi rypenyt CD Projekt on aiemmin lupaillut The Witcher 3:n ehostettua versiota jo vuodelle 2021. Sittemmin julkaisua lykättiin kuluvan vuoden toiselle neljännekselle, mutta nyt ilmestymisajankohta siirtyy vielä tätäkin kauemmas.

Jaakko Herranen
Uutinen

Päivämäärä kalenteriin: THQ Nordic esittelee tulevia pelejään elokuun Digital Showcase -tapahtumassa

THQ Nordic kehottaa merkkaamaan kalentereihin Digital Showcase -tapahtumansa elokuulle ajoittuvan päivämäärän.

Vaikka E3-messut peruttiinkin tältä vuodelta, esittelevät julkaisijat tulevia nimikkeitään omissa erikoislähetyksissään. Nyt joukkoon liittyy THQ Nordic, jonka hypetrailerilla nähdään vilauksia julkaisijan tuotoksista Spongebob Squarepants: The Cosmic Shakesta Outcast 2:een – yhdenkään näistä ei ole toki vielä vahvistettu olevan mukana lähetyksessä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Metroid Dread sai juuri ilmestyneen ilmaispäivityksensä mukana Boss Rush -pelimoodin

Metroid Dread saa lisää pelattavaa juuri ilmestyneen päivityksensä myötä.

Nintendo on lupauksiensa mukaisesti tuonut Metroid Dreadiin Boss Rush -moodin. Tarjolla on perinteinen Boss Rush, joka päästää pelaajat kurmottamaan pomovastuksia toisensa perään ilman mitään muita hidasteita. Survival Rush ja Dread Rush taas lisäävät vaikeustasoa esimerkiksi aika- ja yhden osuman rajoitusten muodossa. Mikäli homma tuntuu liian haastavalta, voi taitojaan treenata Practice Mode -pelimuodossa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Epicin ilmaispelit menivät torstaiseen tapaansa vaihtoon – ensi viikonkin nimikkeet selvillä

Epic Games Storen ilmaispelikaksikko on mennyt torstaiseen tyyliinsä vaihtoon.

Epicin kaupasta voi napata seuraavan viikon ajan maksutta kovalevylle joko Rogue Legacyn tai The Vanishing of Ethan Carterin. Ensiksi mainittu on rogue-lite-toimintaa muutaman vuoden takaa, siinä missä Ethan Carterin mysteeriä on kehuttu yhdeksi parhaimmista niin sanotun kävelysimulaattorigenren edustajista. Kaksikon voi pistää lataukseen täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ghost Recon Breakpoint sai viimeisen päivityksensä – uuden pelin huhuillaan olevan jo kehityksessä

Tom Clancy's Ghost Recon -sarjan seuraava osa on Kotakun huhuilujen mukaan jo kehityksessä.

Huhuilut uudesta nimikkeestä seuraavat Ubisoftin ilmoitusta, jossa tämä ilmoitti pistävänsä pillit pussiin vuonna 2019 ilmestyneen Ghost Recon Breakpointin kehitystyön suhteen. Sarjan seuraava, OVER-koodinimellä kulkeva osa olisi ollut kehityksessä jo yli vuoden ja julkaisu tähdättäisiin tapahtuvaksi jo tilivuoden 2023 aikana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Huhtikuun alkupuoliskon Game Pass -lisäyksissä uudenkarheaa outoa elämää ja suomalaisittain erikoisia urheilulajeja

Microsoft on julkistanut huhtikuun alkupuoliskon PC- ja Xbox Game Pass -lisäyksensä.

Tarjolla on tuttuun tyyliin nimikkeitä niin PC:lle, konsoleille kuin pilvestä suoratoistettavaksikin. Kenties se huomattavin lisäys on vain muutama kuukausi takaperin ilmestynyt Life Is Strange -sarjan tuorein tulokas True Colors, joka nappasi KonsoliFINin taannoisesta arvostelusta kolme tähteä.

Jaakko Herranen