Uutinen

Killzonen sivut avattu

PlayStation 2:n odotetulle Killzone-räiskinnälle on avattu viralliset sivut osoitteessa www.killzoneps2.com.

Tällä hetkeltä sivuilta löytyy mm. traileri ja taustakuvia, mutta sisältöä on varmasti luvassa lisää, kun syksyinen julkaisu lähestyy.

Oliver
Uutinen

Ensitestissä Ninja Gaiden

Xboxfin on julkaissut – kuten aiemmin lupailtiin – ennakon odotetusta Ninja Gaidenista. Juttu on kirjoitettu pelin USA-version pohjalta, ja siinä erityistä huomiota on saanut muun muassa pelin kontrollit. Asiaa on myös vaikeustasosta, teknisestä toteutuksesta sekä pelin rakenteesta.

USA:ssa hyvän vastaanoton saanut Ninja Gaiden julkaistaan Suomessa näillä näkymin 14.5.2004. Sitä odotellessa kannattaa katsastaa Xboxfinin uunituore juttu täältä.

Hakkiz
Uutinen

Paper Mario 2 vahvistettu

Japanilainen Famitsu-lehti on vahvistanut huhun, jonka mukaan Paper Mariolle oltaisiin tekemässä jatko-osaa. Tuotoksen kehittäjänä toimii Advance Warsista ja Metroid Fusionista tunnettu Intelligent Systems, joka tällä kertaa siirtyy taskukoneista kotikonsoleiden maailmaan.

Kuten ensimmäinenkin Paper Mario, on toinen osa RPG-pohjainen seikkailu, jossa kaksiulotteiset hahmot liikkuvat 3d-taustaa vasten. Tällä kertaa uutena ominaisuutena Mario voi jopa muuttua paperilennokiksi ja lentää peliympäristössä.

Kanis
Uutinen

Def Jam Vendetta saa jatkoa

Electronic Arts on ilmoittanut hiphop-mättö Def Jam Vendettan saavan jatkoa syksyllä kaikilla kotikonsoleilla.

Def Jam Vendetta II:n uusi pelimoottori antaa pelaajalle mahdollisuuden muokata taistelutyylejä ja uusi tarina vie tappelut kehistä kaduille. Pelistä löytyy yli 70 pelattavaa hahmoa, joista puolet on mallinnettu oikeista hoppari-staroista, kuten Busta Rhymes, Lil' Kim, Ludacris, Method Man, Redman ja Snoop Dogg.

Oliver
Uutinen

Rezille jatkoa PSP:llä tai DS:llä

Viikko sitten järjestetyssä pelinkehittäjien konferenssissa Segan puolisen vuotta sitten jättänyt Tetsuya Mizuguchi paljasti, että hän on kehittämässä jatkoa kohtuullisesti menestyneelle Rez-pelilleen. Tuleva julkaisu on mitä ilmeisimmin samanlaista psykedeelistä räiskintää mitä edeltäjä, ja se nähdään joko PlayStation Portablella tai Nintendo Dual Screenillä.
Kanis
Uutinen

Mario vs. Donkey Kong

Vanhoja 1980-luvun kulta-aikoja muistellen Nintendo julkaisee Game Boy Advancelle pelin, jossa vanhat veriviholliset Mario ja Donkey Kong ottavat jälleen yhteen. Toimintaa ja ongelmanratkontaa sisältävässä tuotoksessa Marion tarkoituksena on kerätä tasoista Donkey Kongin varastamia esineitä ja Mini-Mario-leluja. Kentissä vilisevät Mario-peleistä tutut viholliset aina Bob-ombeista lähtien.

Toistaiseksi Mario vs. Donkey Kongin julkaisusta Euroopassa ei ole täyttä varmuutta, mutta rapakon takana Amerikassa julkaisupäivä on 24. toukokuuta.

Kanis
Uutinen

Xbox Live Update: Splinter Cell: Pandora Tomorrow

Ubisoftin toimintaseikkailu Tom Clancy's Splinter Cell: Pandora Tomorrow sai eilen korjauspäivityksen Live-pelaajia närkästyttäneeseen jumitusongelmaan Optimatch/Quickmatch-pelitilojen lopputuloslistauksessa. Autoupdate-päivitys korjaa ongelman automaattisesti seuraavan kerran Xbox Liveen yhdistäessä.

Corca
Uutinen

Kuukauden kysymyksen tulokset

Cubefinin mallin mukaan Xboxfinissäkin ilmoitetaan tästä lähtien kuukauden kysymyksen vaihtuessa edellisen kyselyn tulokset. Maaliskuussa Xboxfinissä tiedusteltiin lukijoiden konsolitilannetta kysymyksellä "mitä tämän sukupolven kotikonsoleita sinulla on Xboxin lisäksi?"

Vastauksia tuli yhteensä peräti 960 kappaletta, ja niistä 51% (494 ääntä) ilmoitti Xboxin olevan pelivarustuksen ainoa tämän sukupolven kotikonsoli.

Hakkiz
Uutinen

Microsoft hylkää Raren (päivitetty)

Microsoft on ilmoittanut irrottavansa Raren peliosastostaan ja myyvänsä osuutensa maineikkaasta brittistudiosta. Raren Xbox-debyytti Grabbed by the Ghoulies oli ohjelmistojätille valtaisa pettymys, eikä yhtiö näe kannattavaksi tukea Xboxille kehitteillä olevia tulevia pelejäkään, kuten N64-käännös Conker: Live & Uncuttia tai Kameo: Elements of Poweria.

Microsoftin edustaja kommentoi asiaa seuraavasti: "Rare on ollut hieno ja osaava yhteistyökumppani.

Hakkiz
Uutinen

VU Gamesia ei kiinnosta Metal Armsin jatko-osa

Maailmalla pelikriitikoiden keskuudessa arvostusta kerännyt robottiräiskintä Metal Arms ei saa jatkoa ainakaan vähään aikaan. Pelin julkaisija VU Games on ilmoittanut, ettei se ole kiinnostunut jatko-osasta, ja siksi kehittäjä Swingin’ Ape Studios keskittyy tällä hetkellä muihin projekteihin.
Kanis
Uutinen

Sinistä sädettä PlayStation 3:een?

Sonyn johtajiin kuuluva Kiyoshi Nishitani kertoi japanilaisessa lehtihaastattelussa yhtiön harkitsevan PlayStation 3:n tallenneformaatiksi Blu-ray ROM -levyjä.

Sonyn yhdessä lukuisten muiden yhtiöiden kanssa kehittämä Blu-ray -tekniikka käyttää sinistä lasersädettä nykyisin käytössä olevan punaisen sijaan ja levylle mahtuu jopa 25 gigatavua dataa yhdelle kerrokselle. Blu-ray Disc suunniteltiin alunperin uudelleenkirjoitettavaksi mediaksi, mutta PlayStation 3:een on siis harkinnassa vain luettava levy.

Oliver
Uutinen

Pelaamista 3D-lasit päässä

Konami on ilmoittanut julkaisevansa huhtikuussa Japanissa Game Boy Advancelle pelin, joka pohjautuu eurooppalaisille outoon Pyuu to Fuku -mangasarjakuvaan. Erikoisen tuotoksesta tekee se, että sitä pelataan 3d-lasit päässä, jotka antavat sivuttain rullaavaan 2D-peliin kolmiulotteisen vaikutelman. Oudosti nimetty julkaisu tunnetaan Japanissa nimellä Pyuu to Fuku! Jaguar: Byo to Deru! Megane Kun, ja se kuvien perusteella näyttää jonkinlaiselta tasoloikka/toimintapeliltä.
Kanis
Uutinen

XSN-pelejä jäähylle

1UP raportoi Microsoftin pistävän muutamia XSN-urheilupelejään jäähylle. NFL Fever, NHL Rivals ja NBA Inside Drive eivät ole yltäneet laadullisesti tai myynnillisesti Segan ja EA:n tuotteiden tasolle, joten Microsoft katsoi parhaimmaksi jättää 2005-versiot kyseisistä sarjoista julkaisematta.
Hakkiz
Uutinen

Ninja Gaiden myy USA:ssa

Tecmon Ninja Gaiden käy hyvin kaupaksi USA:ssa. Noin kolmen viikon aikana peliä on toimitettu jälleenmyyjille yli 0,5 miljoonaa kopiota. Myyntiä on epäilemättä vauhdittanut amerikkalaisen pelimedian jakelemat ylisanat pelin laadusta.

Vaikka Japanissakaan Ninja Gaidenin saamat arviot eivät ole olleet huonoja, siellä myynti ei ole ollut aivan yhtä vauhdikasta. Loistavasti sujuneen ensimmäisen päivän jälkeen pelin myynti on romahtanut.

Hakkiz
Uutinen

Microsoft pudotti Psychonautsin

Microsoft Game Studios on sanoutunut irti Double Fine Productionsin surrealistisen Psychonauts-pelin julkaisusta. Omaperäisyydellään kansaa ihastuttanut tasoloikinnan ja seikkailun hybridi on yksi pitkäaikaisimmista kehitteillä olevista Xbox-projekteista. Pelin oli vihdoin määrä valmistua ensi jouluksi.

Double Fine ilmeisesti edelleen jatkaa pelin kehitystä pelinero Tim Schaferin johdolla. Pelille etsitään parhaillaan uutta julkaisijaa ja Microsoft on lupautunut auttamaan asiassa. "Microsoft Game Studios uskoo pelin visioon ja haluaisi nähdä sen Xboxilla", yhtiö tiedotti.

Hakkiz
Uutinen

Xboxin hinta laski Australiassa

Microsoft on jatkanut Xboxin hintojen leikkelemistä – tällä kertaa Australiassa. Kengurujen ja punaisen hiekan maassa Xboxin uudeksi suositushinnaksi asettui 249 Australian dollaria (153€), mikä on 50 dollaria vähemmän kuin konsolin vanha, PS2:n kanssa samassa sarjassa painiva hinta. Samalla myös Halo Elite Force -bundlen ja muutamien Xbox-pelien hinnat laskivat.

Microsoftin David McLeanin mukaan Xbox-konsoleita on myyty Australiassa yli 400 000 kappaletta ja jälleenmyynnistä saadut tulot ovat 300 miljoonaa Australian dollaria.

Hakkiz
Uutinen

Kortit vinkuu Pikminissä

Japanista kantautuneiden tietojen mukaan nousevan auringon maassa 29. päivä huhtikuuta ilmestyvä Pikmin 2 hyödyntää Game Boy Advancen E-Reader-laitetta. Kaupoissa myydään julkaisupäivästä lähtien 30 kortin pakkauksia, jotka sisältävät esimerkiksi Chu Chu Rocketin kaltaisia kaksiulotteisia ongelmanratkontaminipelejä.
Kanis
Uutinen

Nintendolta kaksi uutta bundlea

Nintendo on julkaissut kaksi uutta bundlea yhteistyössä Electronic Artsin kanssa. Toinen bundle sisältää itse konsolin lisäksi Fifa 2004:n, ja toinen Need for Speed: Undergroundin. Hintaa molemmilla paketeilla on 129€.

Tällä hetkellä bundlet on julkaistu vain Saksassa, mutta oletettavasti ne tullaan julkaisemaan myös muualla Euroopassa parin seuraavan viikon aikana.

Karva
Uutinen

SNK:lta uusi King of Fighters

SNK NeoGeo USA julkaisee ensi syksynä Pohjois-Amerikassa King of Fighters: Maximum Impactin PlayStation 2:lle, joka on vanhan 2D-mätkintäsarjan ensimmäinen 3D-peli.

Uusien liikkeiden ja pelimuotojen lisäksi pelistä löytyy 24 SNK-hahmoa, joista 14 on vanhoja KOF-suosikkeja kuten Terry Bogard ja Kyo Kusanagi. Japanissa peli julkaistaan jo kesällä, mutta sarjan saapumisesta pitkästä aikaa myös Eurooppaan ei ole vielä tietoa.

Oliver
Uutinen

Red Dead Revolverista pelisarja?

Rockstar Games on paljastanut harkitsevansa jo jatkoa tulevalle Red Dead Revolver -länkkäriräiskinnälleen. Jos peli osoittautuu menestykseksi, on seuraavaan osaan luvassa mm. tähtinäyttelijöitä äänirooleihin.

Red Dead Revolver julkaistaan PlayStation 2:lle ja Xboxille huhtikuun lopulla.

Oliver
Uutinen

EyeToy-pelien seuraava sukupolvi

Sony esitteli viime viikolla GDC-tapahtumassa myös uusia EyeToy-demoja, joiden tekniikoita varmasti nähdään tulevissa peleissä.

Enää ei pelaajan esimerkiksi tarvitse katsella itseään televisiosta, vaan ruudulla olevaa pelihahmoa liikutellaan EyeToy-kameran välityksellä, kuten oheisesta videosta voi päätellä. Kaiteella lautaileva hahmo hyppää tai kyyristyy päätä liikuttamalla ja käsillä kerätään bonuspisteitä radan varrelta.

Sony on suunnitellut julkaisevana kymmenkunta EyeToyta tukevaa peliä vielä tämän vuoden aikana.

Oliver
Arvostelu

Need For Speed Underground

EA:n suosittu Need For Speed Underground pääsee nyt vauhtiin myös Game Boy Advancella. Rujosta ulkoasustaan huolimatta tekele onnistuu yllättämään positiivisesti.
Kanis
Arvostelu

The King Of Route 66

Rekkamiehet, nuo teiden kuninkaat, ovat pääosassa Segan maantiepelissä, jossa matkataan Amerikan halki. Valitettavasti sisältö on unohtunut, ja välillä peli on tylsä kuin rekkamiehen työ keskellä yötä.
Kanis
Uutinen

Jenkkeihin karsittu Four Swords Adventures

Nintendo of America on vahvistanut, ettei GameCuben The Legend of Zelda: Four Swords Adventures -pelin jenkkiversiossa tulla näkemään Navi Trackers -minipeliä, joka aiemmin kulki myös nimellä Tetra’s Trackers. Pudonneen moodin perusideana on kilpailla aarteenetsinnässä neljän pelaajan kesken, ja pelaamiseen käytetään GameCubeen linkitettyä Game Boy Advancea.

Yhtiön edustajat eivät paljastaneet, miksi moiseen päätökseen päädyttiin, mutta useat tahot ovat veikkailleet lokalisointiongelmien olleen painavin syy.

Guardian Viper
Uutinen

Kehittäjät Cubettomalla pelilinjalla

LucasArts on vahvistanut, että Star Wars: Rogue Squadron -sarjan menestyksestä huolimatta yhtiö ei tällä hetkellä ole kaavailemassa ainoatakaan peliä GameCubelle. Vielä ei osata sanoa, tuleeko linjaukseen muutosta, ja jos tulee niin milloin.

Hieman samaan aihepiiriin liittyen kerrottakoon, ettei Electronic Artsin ja Codemastersin kehittämää UEFA Euro 2004 -jalkapallopeliä tulla näkemään aiemmista tiedoista poiketen Nintendon konsolilla. Täten myös Codemasters jatkaa Cubetonta linjaa, jota se on tehnyt tähänkin mennessä.

Guardian Viper
Uutinen

Zoonami Nintendon 2nd party -tiimiksi?

Nintendon odotetaan ilmoittavan tulevilla E3-messuilla, että salamyhkäisestä Zoonami-pelitalosta olisi tulossa sen tuorein 2nd party -kehittäjä. Tämä merkitsisi sitä, että Zoonamista tulisi muun muassa Silicon Knightsin ja Retro Studiosin kaltainen Nintendon yksinoikeustiimi.

Entisen Rare-työntekijä Martin Hollisin perustama Zoonami on keikkunut uutisotsikoissa jo jonkin aikaa mysteerisen Game Zero -projektinsa ansiosta. Tiimistä löytyy Hollisin lisäksi myös muita lahjakkaita työntekijöitä, jotka työskentelevät tietojen mukaan jopa kahden Cube-projektin kimpussa.

Guardian Viper
Uutinen

Kuju työstää uutta GameCube-peliä

GameCuben Reign of Fire- sekä PlayStation 2:n Fire Warrior- ja Lotus Challenge -pelit kehittänyt eurooppalainen pelitalo Kuju on ilmoittanut työskentelevänsä "uuden GameCube-suurnimikkeen" parissa, ja tuotoksen julkaisee itse Nintendo.
Guardian Viper
Uutinen

Empireltä Mashed

Empire Interactive julkaisee kesällä Mashed-pelin, joka on Micro Machines -henkinen, ylhäältä kuvattu ajopeli.

Autoilla kilpaillaan 13:lla eri ympäristöihin sijoittuvalla radalla aavikoilta vuoristoihin ja power-uppeina autoihin saa erilaisia aseita, kuten konekivääreitä, liekinheittimiä ja ohjuksia. Nelinpelissä voi kisailla kaikki kaikkia vastaan tai kahtena tiiminiä ja kisasta ulos joutuneet voivat vielä kostaa ilmahyökkäyksen avulla.

Mashed ilmestyy kesäkuussa PlayStation 2:lle ja Xboxille.

Oliver
Uutinen

Nintendo Dual Screenissä kosketusnäyttö

Pikkuhiljaa Nintendo tulevasta taskukonsolista, DS:stä, alkaa paljastua enemmän yksityiskohtia. Nyt uusien virallisten tietojen mukaan pelikone sisältää kosketusnäytön, joka on sijoitettu ristiohjaimen ja toimintanappuloiden väliin. Sen yläpuolella on toinen näyttö, joka on laitteen päänäyttö.

Todennäköisesti lisätietoja laitteesta paljastuu vielä ennen keväisiä E3-messuja, jotka tänä vuonna käynnistetään 11. toukokuuta lehdistötilaisuudella.

Kanis
Uutinen

Xboxin hinta laskee Amerikassa

Microsoft on odotetusti leikannut Xbox-konsolinsa hintaa Yhdysvalloissa 179,99 dollarista 149,99 dollariin (124€). Vastaava hinnanalennus suoritettiin myös Kanadassa, jossa laitteen uusi suositushinta on 199,99 Kanadan dollaria. Uudet hinnat tulevat virallisesti voimaan huomenna 30. päivä maaliskuuta. Xbox halpenee lähiaikoina lisäksi Meksikossa, jossa konsolin hinta laskee 1999 pesoon eli noin 180 dollariin (149€).

Eurooppalaiset pelaajat vihertynevät kateudesta kuullessaan, että Microsoft laskee rapakon takana itse konsolin lisäksi myös muutamien pelien hintoja.

Hakkiz
Uutinen

Oddworld ja Microsoft eroavat?

1UP uutisoi, että Oddworld Inhabitants olisi etsimässä uutta julkaisijaa tulevalle pelilleen. Palkitusta Oddworld-sarjasta tunnetun kehitystiimin oli tarkoitus kehittää Microsoft Game Studiosin kanssa lukuisia Oddworld-pelejä Xboxille, mutta toistaiseksi tiimin ainoa peli Microsoftin konsolille on Xboxin julkaisun yhteydessä markkinoille laskettu Munch's Oddysee.

Oddworld Inhabitants on kehittänyt jo pitkään Xboxille uudenlaista Oddworld-peliä, jossa seikkailee tutun Aben ja Munchin sijasta Steef-niminen korsto.

Hakkiz
Uutinen

Amped 2 sai ensimmäisen Live-lisukkeensa

Microsoft on julkaissut ensimmäisen Livestä ladattavan paketin Amped 2 -lumilautailupeliinsä. Paketti kantaa nimeä Slopestyle ja se sisältää täysimittaisen ja mukavan vaihtelevan vuoren laskettavaksi, jossa on kolme eri rinnettä. Vuori on pelattavissa yksinpelissä vapaalaskuna sekä moninpelissä joko vapaalaskuna tai kilpailuna. Uramoodissa Slopestyle ei ole käytettävissä.

Vuoren lataaminen ei maksa mitään, mutta nopeimmillakin yhteyksillä operaatiossa voi mennä tovi.

Hakkiz
Uutinen

Uutta Dukes of Hazzardia Ubilta

Suomessa vähemmälle huomiolle jäänyt vanha Dukes of Hazzard -televisiosarja saa jälleen uuden pelin Ubisoftilta.

Dukes of Hazzard: Return of the General Lee on tehtäväpohjainen autopeli, josta yksinpelin lisäksi löytyy avattavaksi moninpeli, jossa voi harrastaa mm. romurallia ja kilvanajoa. Pelin ääninäyttelijöinä toimivat tv-sarjan alkuperäiset tähdet, mutta pääosassahan on General Lee, vuosimallin '69 Dodge Charger. Hurjastelemaan pääsee myös muilla autoilla.

Dukes of Hazzard: Return of the General Lee ilmestyy lokakuussa PlayStation 2:lle ja Xboxille.

Oliver
Uutinen

Classic NES Series Yhdysvaltoihin

Nintendon vahvistaman tiedon mukaan Amerikassa nähdään Japanin tapaan useita vanhoja Nintendo Entertainment Systemin eli tuttavallisemmin NES:in pelejä. Taskukoneelle tämän hetkisten tietojen mukaan käännetään kahdeksan peliä 1980-luvun puolesta välistä, jotka ovat Donkey Kong, Pac-Man, The Legend of Zelda, Super Mario Bros., Excitebike, Ice Climber, Xevious ja Bomberman.
Kanis
Arvostelu

Tiger Woods PGA Tour 2004

EA Sportsin golfsarjan uutukaisosa ei ole viime vuoden kaltainen pelikaavan uudistaja, mutta se täydentää jo entuudestaan toimivaa kokonaisuutta.
Guardian Viper