Uutinen

Tietoa PS3:n Pohjois-Amerikan julkaisusta

Sony on paljastanut San Franciscossa järjestämässään Gamer's Day 2006 tapahtumassa yksityiskohtia PlayStation 3:n julkaisusta 17.11. sikäläisellä markkina-alueella.

Myyntipakkauksesta löytyy Japanin tapaan virta- ja verkkojohto, yksi ohjain, sen lataamiseen tarkoitettu USB-johto sekä aikaisemmista Pleikkareista tuttu Multi AV -johto. Langaton ohjain toimii 30 tuntia yhdellä latauksella ja sen kantama on 20 metriä. 500 000 ensimmäistä pakettia sisältä myös Will Farrelin ja John C.

Oliver
Uutinen

Livettäjiä kohta suomalaisia enemmän

Vuoden 2002 marraskuussa lanseerattu Xbox Live on saavuttanut neljän miljoonan jäsenen maagisen rajapyykin, ja kuuden miljoonan jäsenen rajan uskotaan rikkoutuvan ensi kesään mennessä. Palvelu on tällä hetkellä saatavilla 24 maassa. Loppuvuodesta Livestä julkaistaan kuudes versio.

Xbox 360:n mukana käyttöön otettu Live Arcade on sekin saanut menestystä osakseen. Palvelusta on ladattu yli 12 miljoonaa kertaa. Keskimäärin 24 prosenttia pelin kokeiluversion ladanneista hankkii kokoversion. Paras suhde on tähän mennessä UNO:lla, jota kokeilleista yli puolet osti pelin.

Paavo Niskala
Uutinen

Ei E-Dayta saksalaisille

Xbox 360:n megapyssy Gears of War on kokemassa Saksassa saman kohtalon kuin Dead Rising. Paikalliset ikärajaviranomaiset eivät halua antaa pelille luokitusta liiallisen väkivallan takia, eikä Microsoft näin julkaise peliä maassa.

Verenpunaista moottorisahailua sisältävän Gears of Warin lopullinen kohtalo on vielä epäselvä. On mahdollista, että saksalaiset pelaajat saavat hankittua pelinsä esimerkiksi tilaamalla ulkomailta.

Paavo Niskala
Uutinen

Kaksoisagentti X360:lle 1080p -tuen kera

Ubisoft on vahvistanut GamePro -lehdelle, että Splinter Cell: Double Agentin myyntiversio tulee tukemaan 1080p -kuvaa. Täten pelistä tulee ilmeisesti ensimmäinen aidosti tällä resoluutiolla pyörivä julkaisu Xbox 360:lla.

Aikaisemmin Microsoft ei ole tukenut konsolillaan 1080p-resoluutiota, mutta ilmoitti viime kuussa Tokyo Game Show'ssa, että Xbox 360:een tullaan lisäämään 1080p-tuki päivityksenä koskien sekä elokuvia että pelejä.

Niko Martiskainen
Uutinen

PS3:n multimediatoiminnot testissä

Japanilainen Impress Watch on päässyt tutustumaan tarkemmin PlayStation 3:een ja sen multimediatoimintoihin.

"Display Settings" -valikosta pääsee valitsemaan näyttölaitteen liittämiseen käytetyn johdon havainnollistavien kuvien opastuksella. PS3 osaa valita käytettävän resoluution automaattisesti tai manuaalisesti voidaan asettaa 480p, 1080i, 720p tai 1080p. Valikosta löytyy myös "custom"-asetus, mutta tämän sisällöstä ei ole vielä tietoa.

Oliver
Uutinen

Konami kaappasi kilpailijan

Dance Dance Revolution/Dancing Stage -tanssipelejä julkaiseva Konami ja saman genren In The Groove -pelistä vastaava Roxor ovat sopineet reilu vuosi sitten käynnistyneen oikeuskiistansa, jossa Konami syytti Roxoria muun muassa patenttiensa rikkomisesta ja tuotemerkkiensä kopioinnista.

Osana sopimusta In The Grooven oikeudet siirtyvät Konamin haltuun. Vielä ei ole tietoa, mitä Konami aikoo pelisarjalle tulevaisuudessa tehdä.

Oliver
Uutinen

Def Jam -räppimättöä uudelle sukupolvelle

Electronic Arts ilmoittaa julkaisevansa Def Jam: Icon -taistelupelin PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle jo ensi maaliskuussa.

Tuottaja Kudo Tsunodan mukaan tarkoitus on tuoda musiikki ja biitit osaksi pelimekaniikkaa ja muuttaa taistelupelien kaavaa. Ympäristöillä tulee olemaan entistä suurempi rooli kamppailuissa ja ne reagoivat niin musiikkiin, kuin taistelijoiden liikkeisiinkin.

Oliver
Uutinen

Rockstarin jengipeli myös PSP:lle

Viime syksynä PS2:lle ja Xboxille julkaistu The Warriors ilmestyy jouluksi myös PSP-käsikonsolille.

The Warriors perustuu Walter Hillin vuonna 1979 ohjaamaan samannimiseen kulttielokuvaan, jossa muiden jengien kostonhimon kohteeksi aiheetta joutunut The Warriors -jengi joutuu raivaamaan tiensä läpi New Yorkin takaisin kotikulmilleen.

Kehityksestä vastaa PSP:n GTA-pelitkin luonut Rockstar Leeds, yhdessä alkuperäisen pelin tehneen Rockstar Toronton kanssa.

Oliver
Uutinen

Electronic Arts sulki jälleen studion

Electronic Arts jatkaa toimintojensa keskittämistä ja tällä kertaa suljetiin Englannin Warringtonissa sijaitseva, noin 50 henkeä työllistänyt studio. Kaikille on tosin tarjottu mahdollisuutta siirtyä EA:n Chertseyn studioille.

EA:n edustajan mukaan päätös ei ollut taloudellinen, vaan tarkoitus on yhteinäistää ja vahvistaa kehitystoimintoja.

Britannian EA koki suuria muutoksia jo viime viikolla, kun yhtiö siirsi Euroopan päämajansa Sveitsin Geneveen, jonne samalla muutti osa henkilöstöstä.

Oliver
Uutinen

Oblivionin PS3-sisältö ensi kuussa Xbox 360:lle

The Elder Scrolls IV: Oblivionin PlayStation 3 -versioon luvattu lisäsisältö julkaistaan 21. marraskuuta ladattavaksi pelin PC- ja Xbox 360 -versioille.

Knights of the Nine sisältää kokonaan uuden järjestön, joka tarjoaa tehtäviä jaloille sankareille. Pelaajat voivat perustaa oman ritarikuntansa ja käydä taistoon pahaa velhokuningasta vastaan. Samalla etsitään arvokkaita reliikkejä: legendaarisia aseita ja haarniskaa.

Paavo Niskala
Uutinen

Vastaa kyselyyn ja osallistu leffalippujen arvontaan

KonsoliFIN ja kotimainen lehtikustantamo järjestävät suuren pelimediatutkimuksen. Kysely selvittää peliharrastajien suhdetta pelisivustoihin ja pelilehtiin uuden pelaamisesta kertovan julkaisun kehittämiseksi.

Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kymmenen kahden leffalipun pakettia Finnkinon teattereihin.

Vastaukset käsitellään nimettömästi ja vastaajien yhteystietoja käytetään ainoastaan lippupakettien arpomiseen.

Kyselysivulle pääset klikkaamalla tästä.

Oliver
Uutinen

SingStaria seksuaalivähemmistöille

Sony Computer Entertainment jatkaa rohkeaa linjaa mainonnassaan ja julkaissut brittiläisessä "gay lifestyle" -lehdessä SingStar-pelisarjan mainoksen.

Mainoksen kuvassa kolme palomiestä on kesken sammutustöiden innostunut irroittelemaan Weather Girlsin "It’s Raining Men" -kappaleen tahtiin ja asetelmassa on paljon muutakin huonosti piilotettua symboliikkaa.

SingStar-sarjan tuorein peli, eli Legendat, julkaistaan Lordin "Hard Rock Hallelujan" ja viidentoista muun kotimaisen kappaleen voimin 15.11.

Oliver
Uutinen

Elite Beat Agentsin kappalelista julki

Japanilaisia sekä import-pelaajia ihastuttaneen Nintendo DS -rytmipeli Osu! Tatakae! Ouendanin niin sanotun jenkkiversion, Elite Beat Agentsin, kappalelista on vihdoinkin julkistettu. Mukaan mahtuu kovan luokan artisteja ja yhtyeitä useilta vuosikymmeniltä, niin menneiltä kuin nykyiseltäkin, kuten David Bowie, Queen, Avril Lavigne sekä Destiny's Child.

Elite Beat Agents ilmestyy Yhdysvalloissa marraskuun 6.

Guardian Viper
Uutinen

Lisää seikkailua DS:lle

Nintendo DS:n seikkailupelikirjo kasvaa piakkoin jälleen yhdellä tulokkaalla White Birds Productionsin vahvistaessa PC:lle kehitettävän Sinking Island -pelin kääntyvän myös kaksinäyttöiselle taskukonsolille. Osoita ja klikkaa -mekaniikalle pohjautuva uutuustarina on Syberia-luoja Benoît Sokalin käsialaa.

Pelaajat passitetaan yksityisetsivä Jack Normin saappaissa hiljalleen uppoavalle saarelle ratkomaan hotellissa tapahtunutta murhaa.

Guardian Viper
Uutinen

PS3:n pikkupeleistä tihkui tietoa verkkoon

PS3Forums-boardille kirjoitteleva Elder on saanut käsiinsä infoa ja kuvia PlayStation 3:lle nettijakeluun tulevista peleistä. Mielenkiintoista on, että ainakin alustavien tietojen mukaan useimmat pikkupelitkin näyttäisivät tukevan 1080p-resoluutiota ja monissa on käyttöä myös Sixaxis-ohjaimen liikkeentunnistukselle.

Tähän mennessä paljastuneiden pelien lista näyttää seuraavalta:

Oliver
Uutinen

Myös PS3:n GTA saa omaa lisäsisältöä

Eurogamer.net kertoo Rockstar Northia lähellä oleviin lähteisiin vedoten, että Grand Theft Auto IV saa omaa ladattavaa sisältöä myös PlayStation 3:lle. Aikaisemmin Microsoft on ilmoittanut Xbox360 -version saavan yksinoikeudella julkaistavaa lisäsisältöä Liven kautta.

Eurogamerin lähde vertasi GTAIV:n maailmaa suureen saareen, johon PS3:lle ladattavat lisäalueet liittyvät pienempien saarien tavoin.

Oliver
Uutinen

Kaz Hirai: PS3:n verkkopalvelu on nimetön

Sony Computer Entertainment American johtaja Kaz Hirai kertoi Next Generationin haastattelussa, että PlayStation 3:n verkkopalvelua ei tulla kutsumaan millään erityisellä nimellä.

"Emme halua tehdä eroa blu-ray -levyltä katsotun ja netistä ladatun viihteen välillä, vaan se kaikki on osa PlayStation 3:a", kertoi Hirai.

Oliver
Uutinen

Call of Duty 3 väistää Gears of Warin

17. marraskuuta oli lähellä olla eurooppalaisen Xbox 360 -pelaajan virallinen räiskintäpäivä Gears of Warin, Rainbow Six Vegasin ja Call of Duty 3:n julkaisujen värittämänä. Activision on kuitenkin ilmoittanut Treyarchin kehittämän CoD3:n ilmestyvän kauppoihin jo 10.11.

PlayStation 2 -versio julkaistaan edelleen 24. marraskuuta, kun taas Wiillä ja PS3:lla päästään sotimaan heti julkaisussa.

Paavo Niskala
Uutinen

Valve tarjoaa Source Engineä Xbox 360 -kehittäjille

Valve ilmoitti tarjoavansa kehittäjille nyt hyvän vaihtoehdon suositun Unreal Engine 3:n rinnalle: Half-Life 2:n konepellin alla pyörivä Source Engine optimoituna Xbox 360:lle. Moottori on PC:llä jo lisensoitu muun muassa Dark Messiah of Might and Magicin käyttöön.

HL2 julkaistaan ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle, mutta jälkimmäistä versiota työstää Valven ulkopuolinen EA-studio, eikä pelimoottoria olla optimoimassa PS3:lle.

Paavo Niskala
Uutinen

EA:lta maksullisia huijauksia Tiger Woods -golfiin

Xbox 360:n kauppapaikka on täynnä mahdollisuuksia tarjota erilaista sisältöä. Tuoreimpana viritelmänä Electronic Arts tarjoaa Tiger Woods PGA Tour 07 -pelaajille oikotien onneen.

Marketplacella on nimittäin julkaistu tiedostoja, jotka avaavat pelistä kaikki radat, hahmot ja varusteet sekä laittavat pelihahmon taidot täysille - maksua vastaan. Reilun sadan kilotavun tiedostot maksavat 200-300 pistettä (noin 2,33-3,49 euroa) kappaleelta. Kaikki tämä on hankittavisa kuitenkin tavalliseen tapaan peliä pelaamallakin.

Paavo Niskala
Julkaisu

Jaws Unleashed

Virallinen tiedote:

Amity Island is growing, making corporate connections with prestigious companies like Environplus to improve the Island’s economy. Unfortunately the increased population around the Island and recent industrial activity has also attracted YOU--one of Earth’s most fearsome creatures--a Great White Shark. When the Environplus CEO’s son falls prey to your deadly attacks, the CEO hires renowned shark hunter Cruz Ruddock to track and kill you. Meanwhile, Marine Biologist Michael Brody tries to capture you for research.

Jyri Jokinen
Uutinen

DICE Canadan tuhkasta nousi RedJade

Electronic Arts osti kuun alussa Battlefield-kehittäjänä tunnetun Digital Illusions CE:n ja ensi töikseen sulki yhtiön kanadalaisstudion.

Kenkää saaneet työntekijät eivät kauaa ihmetelleet tapahtunutta, vaan pistivät entisen DICE-pomon, Fredrik Liliegrenin, johdolla pystyyn RedJade-nimisen studion.

Oliver
Uutinen

Xfire isännöimään PS3-verkkopeliturnauksia

Xfiren johtaja Mike Cassidyn mukaan yhtiö aikoo järjestää verkkopeliturnauksia myös PlayStation 3:lla. PC-puolella Xfire on jo isännöinyt muun muassa Play With -tapahtumia, jotka antavat tavallisille pelaajille mahdollisuuden taistella ammattilaisklaanin riveissä tai vaikka kokeilla taitojaan näitä vastaan.

Xfire on kommunikointisovellus, jonka avulla PS3- ja PC-pelaajat löytävät toisensa verkossa alustasta tai pelistä riippumatta. Cassidy vahvisti sovelluksen löytyvän jo kuudesta PS3-pelistä ja lisää on luvassa.

Oliver
Uutinen

Yellow Dog Linux PlayStation 3:lle

Terra Soft Solutions julkaisee marraskuussa Yellow Dog Linuxistaan version 5.0 PlayStation 3:lle. Mukana on yli 1500 sovellusta sekä Enlightenment E17 -työpöytä.

YDL 5.0 tulee ensin jakeluun YDL.netin kautta, pari viikkoa myöhemmin Terra Softin nettikauppaan DVD-muodossa ja sen jälkeen julkiseen levitykseen.

Oliver
Uutinen

Double Agent hiipii kauppapaikalle

Aikaisemmin uutisoitu Splinter Cell: Double Agent –moninpelidemo saatiin tänään ladattavaksi Liven kauppapaikalle. 702 megatavun moninpelidemon lisäksi Ubisoft on lupaillut ensi viikolle kokeiluversion myös yksinpelistä. Double Agent julkaistaan näillä näkymin kuluvan kuun lopulla.

Cubase
Uutinen

The Shield -peli vielä hengissä

Japanilainen Sammy paljasti jo vuoden 2004 maaliskuussa kehittävänsä The Shield -tv-sarjaan perustuvaa toimintapeliä, mutta sen jälkeen projekti katosi julkisuudesta.

Nyt kuitenkin teksasilainen Aspyr Media on ilmoittanut The Shield -pelin ilmestyvän PS2:lle ja PC:lle ensi talven aikana Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.

Oliver
Uutinen

Sonyn osakkeet taas nousussa

Sonyn osakekurssi onnistui kuittaamaan kuukauden alamäen yhdessä päivässä Tokion pörssissä.

Investointifirma Morgan Stanleyn analyytikon positiivisen raportin jälkeen osakkeiden arvo nousi 3,7 prosenttia perjantaina.

Oliver
Uutinen

Koulukiusaaja pääsi pälkähästä... toistaiseksi

Kaikkien videopelaajien rakastama Jack Thompson onnistui oikeuden päätöksellä saamaan Rockstarin Bully (Euroopassa Canis Canem Edit) -PS2-pelin floridalaisen tuomarin pelattavaksi ennen julkaisua.

Destructoid-blogin mukaan tuomari ei kuitenkaan nähnyt sisäoppilaitokseen sijoittuvassa pelissä mitään sen väkivaltaisempaa, kuin mitä televisiossakin pyörii joka ilta, eikä löytänyt esteitä päästää sitä kauppoihin ensi tiista

Oliver
Arvostelu

Ridge Racer 2

Namco lähtee PSP-kaahailullaan toiselle kierrokselle.
kaba
Uutinen

Uusi Dragon Ball Z -peli 27. lokakuuta

Dragon Ball Z: Budokai Tenkaichi 2 -taistelunpelin jakelusta Euroopassa vastaava Atari on vahvistanut pelin PS2-version löytyvän kauppojen hyllyiltä 27. päivä lokakuuta.

DBZ: Budokai Tenkaichi 2 yhdistelee salamannopeita taisteluita, toimintaa ja kevyesti myös roolipelielementtejä. Yksinpelin televisiosta tuttuihin tehtäviin voi ottaa seurakseen kaksi muuta hahmoa. Yhteensä peliin on saatu yli sata DBZ-taistelijaa, joista osaa ei olla aikaisemmin nähty peleissä.

Oliver