Uutinen

Lisää Mutant Stormia Xboxille

Microsoft on vahvistanut, että keskiviikkona Xbox 360:n Live Arcade -pelikaupassa julkaistaan viimeisin osa räiskintäsarja Mutant Stormista.

Mutant Storm Empiren luvataan tarjoavan kiivashenkistä toimintaa, jossa pelaaja taistelee lukemattomia vihollisia vastaan ja liikkuu tasolta toiselle saumattomasti. Mukana on myös yhteistyömoninpeli.

Peli tulee myyntiin 800 pisteen eli vajaan 10 euron hintaan.
Hakkiz
Uutinen

PS3:n The Eye of Judgment -kortit helppo kopioida

Viime viikolla PlayStation 3:lle julkaistu The Eye of Judgment -peli herättää perinteiset fantasiakorttipelit eloon television ruudulla ja ennen julkaisua Sony ilmoitti käyttävänsä korteissa erikoismustetta kopioinnin estämiseksi.

Sittemmin useat sivustot ovat uutisoineet kopioinnin onnistuvan melko helposti esimerkiksi väriskannerilla ja -printterillä. Japanista kantautuneiden tietojen mukaan pelissä toimivat jopa tussilla tavalliselle paperille piirretyt kortit.
Oliver
Uutinen

Kenttäeditori tuloillaan Brawliin

Super Smash Bros. Brawlin kotisivuille on jälleen ilmestynyt uutta herkkua odotettua peliä koskien. Uusin paljastus on pelin sisältämä kenttäeditori. Pelaajat pääsevät siis suunnittelemaan omat, hullut kenttänsä ja jakamaan niitä kavereilleen. Valmiit kentät voi myös tallentaa SD-muistikortille, joten kenttiä voi tehtailla mielensä mukaan.
despire
Uutinen

PS3:n tuotantokustannukset laskevat kolmanneksella

Sonyn talousjohtaja Nobuyuki Oneda on kertonut yhtiön kykenevän laskemaan PlayStation 3:n tuotantokustannuksia kolmanneksella ensi vuoden aikana. Säästön mahdollistavat PS3:n Cell-prosessorin sekä grafiikkapiirin uudet, aikaisempaa pienemmät mallit.
Oliver
Arvostelu

Madden NFL 08

Urheilupeligenren edelläkävijästä lähes totaaliseksi flopiksi. Vain EA pystyy tähän.
Yargo
Julkaisu

Horsez Ranch Rescue

Hyppää mukaan Lillyn seikkailuihin setänsä maatilalla. Nouse ratsaille ja laukkaa pitkin komeita laaksoja ja maisemia. Älä toki unohda hoitaa heppojasi ja kokeile myös taitojasi niiden kouluttamiseksi menestyviksi kilpahevosiksi. Kivaa toimintaa ihanien nelijalkaisten parissa.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Surf's Up

Pingviinitöyhtö pystyyn ja surffilauta räpylöiden alle, ja nyt surffataan! Surf's Up on kiehtova surffailu- ja extremeurheilupeli, joka perustuu samannimiseen animaatioelokuvaan. Tapahtumat sijoittuvat vuosittaiseen ""Reggie Belafonte Big Z Memorial Surf Off"" -tapahtumaan, jonne saapuvat maailman hurjapäisimmät aaltojen kingit ottamaan mittaa toisistaan. Tehtävänä on suorittaa mitä uskomattomampia temppuja ja aaltoakrobatiaa. Voit valita pelihahmosi kymmenestä elokuvassa esiintyvästä hemmosta. Tee itsestäsi kaikkien aikojen surffilegenda!

Jyri Jokinen
Julkaisu

Surf's Up

Pingviinitöyhtö pystyyn ja surffilauta räpylöiden alle, ja nyt surffataan! Surf's Up on kiehtova surffailu- ja extremeurheilupeli, joka perustuu samannimiseen animaatioelokuvaan. Tapahtumat sijoittuvat vuosittaiseen ""Reggie Belafonte Big Z Memorial Surf Off"" -tapahtumaan, jonne saapuvat maailman hurjapäisimmät aaltojen kingit ottamaan mittaa toisistaan. Tehtävänä on suorittaa mitä uskomattomampia temppuja ja aaltoakrobatiaa. Voit valita pelihahmosi kymmenestä elokuvassa esiintyvästä hemmosta. Tee itsestäsi kaikkien aikojen surffilegenda!

Pelin ominaisuuksia:

Jyri Jokinen
Julkaisu

Surf's Up

Pingviinitöyhtö pystyyn ja surffilauta räpylöiden alle, ja nyt surffataan! Surf's Up on kiehtova surffailu- ja extremeurheilupeli, joka perustuu samannimiseen animaatioelokuvaan. Tapahtumat sijoittuvat vuosittaiseen "Reggie Belafonte Big Z Memorial Surf Off" -tapahtumaan, jonne saapuvat maailman hurjapäisimmät aaltojen kingit ottamaan mittaa toisistaan. Tehtävänä on suorittaa mitä uskomattomampia temppuja ja aaltoakrobatiaa. Voit valita pelihahmosi kymmenestä elokuvassa esiintyvästä hemmosta. Tee itsestäsi kaikkien aikojen surffilegenda!

Jyri Jokinen
Uutinen

Huhu: Hamilton EA:n F1-pelin kanteen?

Nettifoorumeilla liikkuvien huhujen mukaan brittiläisen The Sun -sanomalehden Lewis Hamiltonia käsittelevässä jutussa mainitaan ohimennen, että mies on tehnyt Electronic Artsin kanssa 5 miljoonan punnan sopimuksen esiintymisestä ensi vuonna PS3:lle ja X360:lle julkaistavassa pelissä.

Mikäli huhut pitävät paikkansa, saattaa se olla myös ensimmäinen merkki F1-lisenssin siirtymisestä EA:n haltuun. Sonyn F1-yksinoikeus päättyi jo viime vuonna, eikä lisenssin kohtalosta ole sen jälkeen uutisoitu.
Oliver
Julkaisu

NBA 2K8

Korispelien ykköseksi rankattu NBA-simulaatio tekee pelaamisesta entistä rokkaavampaa ja mehevämpää uudella 2K8-versiollaan. Pelaajakohtaiset pelityylit ja animaatiot sekä entistä paremmat pelijuonnot ja kontrollit tekevät koripallosta herkullisen kokemuksen.

Jyri Jokinen
Julkaisu

NBA 2K8

Korispelien ykköseksi rankattu NBA-simulaatio tekee pelaamisesta entistä rokkaavampaa ja mehevämpää uudella 2K8-versiollaan. Pelaajakohtaiset pelityylit ja animaatiot sekä entistä paremmat pelijuonnot ja kontrollit tekevät koripallosta herkullisen kokemuksen.

Jyri Jokinen
Julkaisu

WWE SmackDown! vs. RAW 2008

WWE SmackDown vs. Raw 2008 lets players develop the WWE Superstars of today into the Legends of tomorrow. The #1 wrestling franchise in the world delivers more depth and strategy with prominent new features, key annual enhancements and incredible graphics while making its much-anticipated debut on three new video game systems. It’s time to live the life of a Superstar. How will you play?

Jyri Jokinen
Julkaisu

NHL 2K8

Suosittu 2K-urheilupelien sarja parantuu vuosi vuodelta ja kauden 2008 pelaamista nähdään tuoreimmassa NHL 2K8 -pelissä entistä upeammin puittein. Tuttu pelisarja on parantunut niin pelattavuudeltaan, pelaajamalleiltaan, animoinniltaan kuin ulkoasultaan muutenkin, aina yksityiskohtia myöden.

Mukana ovat kaikki uusitut NHL '07 peliasut ja logot, varustemerkit sekä pelaajakohtainen käytös unohtamatta pelaajien franchise-sopimuksia ja pelaajavaihtoja.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Juiced 2: Hot Import Nights

Juiced 2: Hot Import Nights (HIN) evolves the current street racing scene, letting players experience the culture of the real-life HIN tour, the nation’s largest lifestyle custom car show in an intense racing experience. Featuring track and drift racing at real-world locations around the globe, next-gen AI and unparalleled vehicle customization, Juiced 2: HIN brings street racing to life, allowing players to test their skills at live street racing events against a back-drop of DJs, models and musicians.
Jyri Jokinen
Julkaisu

John Woo Presents Stranglehold

Ikäraja: 18+

Tunnettu toimintaelokuvien ohjaaja John Woo esittää: Stranglehold, toimintajännitysvideopeli, jota pelataan 3. persoonassa. Stranglehold on sukua Woon mestariteokselle Hard Boiled ja se kohottaa toimintapelaamisen aivan uudelle tasolle tarjoten akrobaattista ammuskelua, elokuvallista loistokkuutta, kiihkeitä taisteluita sekä uskomattoman Massive Destructibility ominaisuuden (Massive D).

Jyri Jokinen
Uutinen

Viikonlopun elokuvavisailut Xbox 360:lla

Microsoft on julkaissut pelattavan demon Xbox 360:lle työn alla olevasta Scene it? Lights, Camera, Action -tietovisapelistä. Demon voi ladata Xbox Liven kauppapaikalta.

Reilun 600 megatavun kokoisessa demossa on mahdollista osallistua muutamaan eri visailuun, joissa arvuutellaan elokuva-aiheisia kysymyksiä.

Pelin on määrä tulla myyntiin loppuvuoden aikana. Mukana toimitetaan neljä summeriohjainta.
Hakkiz
Uutinen

Forza 2:n ratalaajennus ilmoitettua edullisempi

Ajopeli Forza Motorsport 2:n ensimmäinen ratalaajennus on julkaistu. Pakettia myydään yllättäen 400 pisteen eli alle viiden euron hintaan raskaamman hintalapun herättämän protestoinnin ansiosta.

Ratalaajennus sisältää japanilaisen Twin Ring Motegi -rata-alueen, johon kuuluu ovaalin lisäksi kolme tavallista kilparataa.

Paketin voi ladata Xbox Livestä.
Hakkiz
Uutinen

Moninpelattava Ratchet & Clank ehkä tulevaisuudessa?

PlayStation 3:lle 7.11. saapuvan Ratchet & Clank Future: Tools of Destruction -toimintatasohyppelyn moninpelin puute on aiheuttanut närää varsinkin amerikkalaisten arvostelijoiden keskuudessa. Insomniacin Brian Allgeier kertoi MTV:n haastattelussa, että päätös tehtiin aikaisempien pelien suosion perusteella.
Oliver
Uutinen

Sonylla juhlitaan PS2:n 7-vuotissynttäreitä

Sony Computer Entertainment America laskee PlayStation 2:n täyttävän tänään seitsemän vuotta, sillä laite julkaistiin Pohjois-Amerikassa 26. lokakuuta vuonna 2000. Tosin Japanissa se oli ehtinyt olla kaupoissa jo yli seitsemän kuukautta ja Euroopassa saatiin odottaa marraskuun loppupuolelle.
Oliver
Uutinen

Halo: Landfall – askel lähemmäs todellisuutta

Xbox Livessä on julkaistu Neill Blomkampin ohjaama Halo: Landfall -lyhytelokuva ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan. Reilun 300 megatavun kokoinen paketti on ladattavissa ilmaiseksi.

Elokuvan toteutuksessa yhdistellään tietokonegrafiikkaa ja näyteltyjä kohtauksia, joiden avulla yritetään luoda todenmukainen silmäys ihmiskunnan kohtalon sinetöivään taisteluun maan kamaralla.

Tapahtumat sijoittuvat hetkiin ennen toimintapeli Halo 3:n alkua.
Hakkiz
Uutinen

Kotimaisen Warhammerin demo PSP:lle

THQ tarjoaa sivuilaan ladattavaksi demoa Warhammer 40,000: Squad Command -pelin PSP-versiosta.

Toiminnalla ladattua vuoropohjaista strategiaa lupaavasta pelistä löytyy mukaansa tempaavan yksinpelin ohella moninpeli, joka toimii suoraan konsolien välillä ja myös netin välityksellä. Jopa kahdeksan pelaajaa mahtuu taistelemaan yhdeksällä kartalla, joista kaikista löytyy pieni, keskikokoinen ja laaja versio pelaajamäärän mukaan.
Oliver
Uutinen

Microsoftin viihdeyksiköltä voittoisa osavuositulos

Xbox-konsolista vastaava Microsoftin viihdeyksikkö teki voittoisan tuloksen yhtiön tilivuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Poikkeuksellisen hyvä tulos on suurelta osin toimintapeli Halo 3:n ansiota.

Viihdeyksikön heinä-syyskuun liikevaihto lähes kaksinkertaistui viime vuodesta 1,93 miljardiin dollariin. Samalla liikevoittoa kertyi 165 miljoonaa. Vuotta aiemmin tulos jäi 142 miljoonaa pakkaselle.
Hakkiz
Uutinen

Kilpailu tasoittuu Japanissa?

Vaikka järjestys Media Createn kokoamalla Japanin konsolilistalla säilyikin ennallaan, niin varsinkin Nintendon ja Sonyn välinen kilpailu oli tasaisempaa kuin aikoihin.
Oliver
Uutinen

Elite IV tulossa nykyisille pelialustoille

Esitellessään uuden The Outsider -pelinsä hahmojen tekoälyä, vahvisti David Braben ohimennen, että Elite IV ilmestyy vielä nykyisille pelialustoille. Avaruuskaupankäyntisimulaation ensimmäinen osa nähtiin jo vuonna 1984 ja Elite IV:stäkin vihjailtu jo vuodesta 2001 lähtien.
Oliver
Uutinen

PS3:n Storeen Ratchet-demo ja kamerapelejä

PlayStation 3:n Store sai tänä torstaina runsaasti lisää sisältöä, jonka helmenä loistaa Ratchet & Clank: Tools of Destructionin pelattava demo, joka vie kovalevyltä tilaa 1,6 gigatavua.
Oliver
Uutinen

Tomb Raider: Anniversary vielä tämän vuoden puolella

Eidos on vahvistanut Tomb Raider: Anniversaryn saapuvan Wiille vielä tämän vuoden puolella mutta tarkkaa päivämäärää ei vieläkään osattu kertoa. Wiin oma versio eroaa pelin muista versioista siinä, että se käyttää tietysti hyväkseen Wiimotea mm. tähtäämiseen ja lisää tukun huikeita lisäominaisuuksia joiden avulla pelin maailma tuntuu entistäkin aidommalta. Videoita uusista ominaisuuksista löytyy vaikkapa täältä.
despire
Uutinen

Super Mario Galaxy keräsi kehut Famitsulta

Maailman arvostetuimpiin pelilehtiin lukeutuvan, japanilaisen Famitsu-lehden uusimmasta numerosta löytyy odotetun Super Mario Galaxyn arvostelu. Pelin pistemääräksi tuli komeat 38/40 eli 10/10/9/9. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Super Mario 64 sai aikoinaan 39 pistettä ja Gamecuben Super Mario Sunshine 37 pistettä.
despire
Uutinen

Sonyn pelibisnes vieläkin vahvasti miinuksella

Sonyn tilivuoden syyskuussa päättyneen toisen neljänneksen nettotulos päätyi 73,3 miljardia jeniä (447 milj. €) plussan puolelle, kun viime vuonna samaan aikaan jäätiin vain 1,7 miljardiin (10 milj. €).

Viime vuoden huonon tuloksen aiheuttivat viallisten läppäriakkujen palautusoperaatio sekä PlayStation 3:n starttivaikeudet, mutta tänä vuonna digikameroiden, Vaio-tietokoneiden ja LCD-televisioiden kasvanut menekki paransi tulosta.
Oliver
Uutinen

Oblivionin Shivering Isles PS3:lle myös lisälevyllä

Oblivionin  Shivering Isles -lisäosa tulee joulukuussa PS3:lle julkaistavan The Elder Scrolls IV: Oblivion - Game of the Year -version lisäksi saataville myös erikseen lisälevyllä, joten pelin jo aikaisemmin hankkineiden ei tarvitse maksaa uudelleen koko paketista.

Pohjois-Amerikassa lisälevy julkaistaan 20. päivä marraskuuta ja myöhemmin Euroopassa.
Oliver
Arvostelu

MySims

Sims-sarjan uusin vaihtaa parittamisen palikannäpräykseen.
kaba
Uutinen

MotorStorm päivittyy taas huomenna

PlayStation 3:m MotorStorm-romurällästely päivittyy huomenna jo versioon 3.0. Merkittävin uudistus on tietysti tuki DualShock 3 -tärinäohjaimelle, mutta moiset tulevat Euroopassa kauppoihin vasta ensi keväänä.



Heti nauttimaan pääsee kuitekin siitä, että verkkopelien ensimmäinen starttijärjestys on satunainen ja edellisen kisan sijoitus määrää lähtöpaikkasi seuraavassa, mikäli jatkat samassa kisassa. Voit myös määritellä L1 tai R1 nappualla, jos haluat nettikeskustelun äänet kuulumaan kuulokkeista tai kaiuttimista.

Oliver
Uutinen

Buzz! -visailut valtasivat verkon

Suomessa ilmeisesti joskus ensi kuussa PS2:lle julkaistavan Buzz! Hollywood -kysymyspelin kunniaksi on avattu www.letsplaybuzz.com -sivusto, jossa voi toistaiseksi ainakin englanninkielellä testata tietojaan viimeisimmän ja kolmen  jo julkaistun Buzz! Quiz -pelin kysymyksissä.

Mikäli omien aivonystyröiden hieronta ei tyydytä, niin mahdollista on myös luoda oma haaste kavereille.
Oliver
Uutinen

Kirkko armahti Sonyn ja Resistancen

Manchesterin katedraalin dekaani Rogers Govender on vihdoinkin antanut anteeksi Sonylle sen, ettei yhtiö kysynyt lupaa käyttää historiallista rakennusta Resistance: Fall of Man -pelissä ihmisten ja avaruusolioiden välisen tulitaistelun näyttämönä.

Dekaanin anteeksianto tapahtui sen jälkeen, kun BAFTA-ehdokkaana ollut peli joutui poistumaan gaalasta tyhjin käsin.
Oliver
Uutinen

Core-Xbox poistuu markkinoilta

Xbox 360 -malliston yksinkertaisin versio Core System poistuu markkinoilta. Sen paikan alle 300 euron hintaluokassa ottaa eilen julkistettu Xbox 360 Arcade.

- Arcade-konsoli ei ole vain joulutarjous, vaan pysyvästi mallistoon jäävä tuote, Microsoftin viihdeyksikön liiketoiminnasta kotimaassa vastaava Lars Schulman vahvisti KonsoliFINille.

- Samalla Core-konsoli jää pois, jolloin Xbox 360 -valikoimassa on kolme tuotetta: Arcade 299 €, Pro 369 € ja Elite 469 €.
Hakkiz
Uutinen

Top Gear mukaan Gran Turismo 5:een

Sony Computer Entertainment Inc. (SCEI), Polyphony Digital ja BBC Worldwide ovat ilmoittaneet sopineensa Top Gear -tv-sarjan tuomisesta PS3:n Gran Turismo 5:n  Gran Turismo TV -palveluun.
Oliver
Uutinen

Schafer torjui uusimmat Psychonauts-huhut

Kun Tim Schaferin Double Fine studion kotisivuille ilmestyi tummennettu Psychonauts-logo, jonka päälle oli kirjoitettu "Coming soon" -teksti, innostuttiin netissä tietysi mahdollisesta jatko-osasta.
Oliver
Uutinen

Vuoden BAFTA-pelipalkinnot jaettu

British Academy of Film and Television Arts (BAFTA) on jälleen palkinnut parhaita videopelejä eilen Lontoossa.

Wii Sports voitti peräti kuusi kategoriaa muun muassa parhaalla innovaatiolla, pelattavuudella ja moninpelillä. PlayStation 2:n Okami sai parhaan alkuperäismusiikin ja taiteellisen saavutuksen palkinnot, kun taas God of War II palkittiin teknisistä saavutuksistaan sekä parhaasta hahmosta ja tarinasta.
Oliver