Uutinen

Rock Band -soittimet irtomyyntiin Jenkeissä jo ensikuussa

Rock Band -pelin julkaisija MTV Games on vahvistanut, että että ainakin pelin kitara- ja rumpuohjaimia aletaan myydä Pohjois-Amerikassa erikseen helmikuun 12. päivä. Tähän mennessä soittimia on saanut vain pelin ja kaikki soittimet sisältävässä 170 dollarin paketissa PS3:lle ja Xbox 360:lle tai 160 dollarilla PS2:lle.
Oliver
Uutinen

Murhapeli jumissa oikeuslaitoksen rattaissa

Vaikka Manhunt 2 (PS2, PSP, Wii) on jo julkaistu Pohjois-Amerikassa ja käytännössä hyväksytty julkaistavaksi muualla Euroopassa, ei Britannian oikeuslaitos ole saanut asiaan vieläkään ratkaisua.

Lokakuussa British Board of Film Classification (BBFC) esti pelin Pohjois-Amerikassa hyväksytyn siistyn version julkaisun. Joulukuussa valituslautakunta hyväksyi Rockstarin valituksen ja määräsi pelin uudelleen arviointiin. BBFC veti tapauksen kuitenkin korkeimpaan oikeuteen, joka nyt on perunut valituslautakunnan päätöksen.
Oliver
Uutinen

Sony-pomo: PS3 ohittaa Xbox 360:n Euroopassa kesällä

Sony Computer Entertainment Europen johtaja David Reeves uskoo joulukuussa myydyn miljoonan PlayStation 3:n jälkeen, että PS3 ohittaa Xbox 360:n Euroopassa ensi kesän loppuun mennessä.

Reevesin mukaan näin on jo käynyt Ranskassa, Espanjassa, Saksassa ja Italiassa sekä joillakin piemmillä markkinoilla, kuten Sveitsissä. Reeves mainitsi myös, että viime viikolla PS3-konsoleita myytiin PAL-alueilla kolme kappaletta jokaista myytyä X360-konsolia kohden.
Oliver
Uutinen

PS3:n Storessa strateginen torstai

PS3:n Store-torstai toi mukanaan PixelJunk Monster -startegiapelin, jota pääsee pelaamaan 4,95 eurolla. Toisenlaiseen strategiaan voi tutustua Civilization Revolution -pelin trailerissa.

Näiden lisäksi konsolinsa käyttöliittymää voi koristella Call of Duty 4 -taustakuvilla ja -teemalla.

Muualla maailmassa tänään julkaistu Devil May Cry 4 -demo saadaan Eurooppaan vasta ensi viikolla.
Oliver
Uutinen

PS3 osasyynä GTA IV:n myöhästymiseen

Rockstar Games tuotekehityksen varajohtaja Jeronimo Barrera vahvisti MTV Multiplayerin haastattelussa, että PS3 oli osasyynä Grand Theft Auto IV:n julkaisun siirtymiseen viime syksyltä tälle keväälle.

- Ei ole kenellekään yllätys, että PS3:lla oli siinä osuutensa. Nyt olemme kuitenkin tasoissa, eikä se ole enää ongelma. Viime syksynä meidän piti kuitenkin ottaa se huomioon, mutta nyt en menisi sanomaan, että PS3 versiossa olisi mitään vikaa. Se on mahtava. Ne ovat molemmat identtisiä, Barrera selvitti.
Oliver
Uutinen

Virallista: GTA IV 29.4.2008

Rockstar ja julkaisija Take-Two ovat vahvistaneet Grand Theft Auto IV:n maailmanlaajuiseksi julkaisupäiväksi 29. huhtikuuta. Peli ilmestyy PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle samana päivänä.

- Olemme todella innoissamme Grand Theft Auto IV julkaisusta. Veimme itsemme äärirajoille tehdäksemme jotain uskomatonta ja toivomme, että peli asettaa uuden kiintopisteen interaktiiviselle viihteelle, hekumoi Rockstarin perustaja ja pelin tuottaja Sam Houser.
Oliver
Uutinen

Devil May Cry 4 nyt kokeiltavissa

Capcomin Devil May Cry 4 tulee kauppoihin vasta parin viikon kuluttua, mutta pelin yliampuvaa toimintaa voi kokeilla jo nyt demon muodossa. Xbox 360:n verkkopalvelusta ladattavissa oleva demo vaatii tallennustilaa 613 megatavua.

Demon on määrä tulla ensi viikolla myös PlayStation 3:n Storeen. Sony päivittää palvelunsa viikoittain torstaisin.

Tehokonsolikaksikon ohella suositun Devil May Cry -sarjan viimeisin osa nähdään Windowsilla.
Hakkiz
Uutinen

GTA IV käytännössä jo valmis

Rockstar on esitellyt odotetun Grand Theft Auto IV:n viimeisintä versiota medialle Lontoossa ja aikaisempiin verrattuna sen kerrottiin pyörivän sulavammin. Rockstarin mukaan parannuksia onkin tehty lähes joka osa-alueella.

- Kun esittelimme peliä ensimmäisen kerran vuosi sitten, se oli todella varhaisessa vaiheessa, emmekä ennen ole esitelleet GTA-pelejä niin aikaisin. Nyt vuosi myöhemmin ja vain kolme-neljä kuukautta ennen julkaisua peli on jo käytännössä valmis, kertoi Rockstarin edustaja.
Oliver
Uutinen

Ei enää lisäsisältöä Gears of Wariin

Pelisivusto IGN raportoi Epicin ja Microsoftin edustajien paljastaneen, että Xbox 360:n supersuosittuun Gears of War -räiskintään ei ole suunnitteilla enää ladattavaa lisäsisältöä.

Vieläkin Liven suosituimpiin nimikkeisiin kuuluvaan peliin julkaistiin sisältöä viimeksi viime keväänä. Kaiken kaikkiaan pelaajat voivat ladata Xbox 360:n verkkopalvelusta kuusi moninpelikarttaa ja yhden pelimuodon. Gamerscorea nämä lisäykset tuovat mukanaan 250 pistettä.
Paavo Niskala
Uutinen

EA vastaa Mass Effect -syytöksiin

BioWaren hiljattain ostanut Electronic Arts on vastannut kirjeellä syytöksiin, joita esitettiin yhdysvaltalaisen Fox News Channelin lähetyksessä.

Internetin peliaiheisilla keskustelualueilla suurta närää ja huvitusta aiheuttaneessa ohjelmassa väitettiin, että BioWaren Mass Effect -roolipeli sisältää täydellistä alastomuutta digitaalisessa muodossa, vaikka peliä markkinoidaan lapsille ja teini-ikäisille.
Paavo Niskala
Uutinen

Bioshockille lisää palkintoehdokkuuksia

2K Gamesin Bioshock on ehdolla San Franciscon Game Developers Conferencessa jaettavien Game Developers Choice Awards -palkintojen viidessä kategoriassa. Samaan suoritukseen ylsi myös Valven Portal.

Edellä mainittujen nimikkeiden ohella vuoden peliksi ovat ehdolla Call of Duty 4, Rock Band ja Super Mario Galaxy. Kaiken kaikkiaan palkintoja jaetaan kymmenessä kategoriassa.
Paavo Niskala
Uutinen

Sonyn kiikarissa aikuiset naiset

SCi/Eidos-pelifirman entisen luovan johtajan Patrick O’Luanaighnin vuonna 2006 perustama nDreams on tehnyt Sony Computer Entertainment Europen (SCEE) kanssa sopimuksen toistaiseksi salaisen projektin toteuttamisesta.
Oliver
Uutinen

PS3:n Haze myöhästyy lisää ja muita Ubi-uutisia

Viimeisimmässä tulostiedotteessaan Ubisoft ilmoitti tilivuotensa kolmannen neljänneksen liikevaihdon kohonneen 450 miljoonaan euroon ja kasvua oli 44,4 prosenttia vuotta aikaisemmasta jaksosta. Tilivuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden liikevaihto parani peräti 47,2 prosenttia 711 miljoonaan.
Oliver
Uutinen

PS3:n God of War vasta jouluksi 2009?

GamesRadar kirjoittaa PlayStation World UK -lehteä lainaten, että PlayStation 3:lle kehitteillä oleva God of War III näkee päivänvalon vasta kahden vuoden päästä.

Lehden mukaan luotettava Sony-lähde on paljastanut, että peliä voidaan odottaa aikaisintaan jouluna 2009.
Oliver
Uutinen

Faith and a .45 uuden sukupolven konsoleille

Total Overdose (PS2, Xbox, PC) ja Chili Con Carnage (PSP) toimintapeleistään ehkä tuttu tanskalainen Deadline Games ilmoittaa kehittävänsä Faith and a.45 -nimistä räiskintää uuden sukupolven konsoleille.
Oliver
Uutinen

Ilmaista pelattavaa Xbox Livestä

Xbox Livessä on tänään julkaistu demoversio toimintapeli Turning Point: Fall of Libertystä. Demon lataamiseen tarvitaan noin 1,2 gigatavua tallennustilaa.

Spark Unlimitedin ja Codemastersin toteuttama Turning Point perustuu vaihtoehtoiseen toiseen maailmansotaan, jossa natsien on onnistunut hyökätä Yhdysvaltoihin.
Hakkiz
Uutinen

PSP:n Skype myöhästyy Japanissa

Sony suunnitteli julkaisevansa Japanissa huomenna PSP Slim & Liten tulevaan Skype-palveluun tarkoitetun mikrofonin, mutta viime hetkellä huomattiin, ettei se täytä Skypen vaatimuksia. Mikrofoni oli käytännössä sama, kuin jo aikoinaan Talkman-tulkkipelin yhteydessä julkaistu.
Oliver
Uutinen

PSP-kauhupeli hiipii PS2:lle

Konami on vahvistanut PSP:lle julkaistun Silent Hill Origins -kauhupelin ilmestyvän myös PlayStation 2:lle. Ajankohtaa ei kuitenkaan täsmennetty.

Konamin mukaan PS2-version kontrolleja hiotaan ja varsinkin taistelutilanteisiin luvataan parannusta. Muuten peli seuraa PSP-version jalanjälkiä.

Toinen PSP:ltä PS2:lle tänä vuonna loikkaava peli on vähemmän kauhistuttava Ratchet & Clank: Size Matters.
Oliver
Uutinen

Call of Duty 4 ohitti suosiossa Halo 3:n

Activisionin sotapeli Call of Duty 4 on noussut Xbox Liven pelatuimmaksi peliksi, selviää Live-yhteisön äänitorvena tunnetun Larry Hrybin blogissaan julkaisemasta viikkotilastosta. Aiemmin piikkipaikkaa piti hallussaan Microsoftin syyshitti Halo 3, joka putosi toiseksi.
Hakkiz
Uutinen

PS3 vahvoilla Espanjassa, Saksa on Nintendon, PC:n ja toista maata

Media Control GfK Internationalin kokoamat listat Espanjan ja Saksan pelimyynneistä vuoden toiselta viikolta paljastavat huimat erot Euroopan eri maiden pelikulttuureissa.

Espanjan kärkikymmeniköstä löytyy Pro Evolution Soccer 2008:n johdolla peräti kolme PS3-peliä ja lukuun ottamatta neljäntenä olevaa PS2:n PESiä, loput sijat menevät Nintendon konsoleille.
Oliver
Uutinen

Guitar Hero on miljardibisnes Jenkeissä

Activision ylpeänä ilmoittaa, että Guitar Heroja on myyty pelkästään Pohjois-Amerikassa yli miljardin dollarin edestä viimeisen 26 kuukauden aikana. Samalla Guitar Hero III: Legends of Rock oli viime vuoden menestynein peli niin kappalemääräisesti, kuin myös dollareissa mitattuna ja lisäksi kaikkien aikojen myydyin peli yhden kalenterivuoden aikana.
Oliver
Uutinen

PS3:n myynti kasvussa Euroopassa

Uusi malli ja halvempi hinta ovat parantaneet PlayStation 3:n kilpailukykyä Euroopassa.

Sony Computer Entertainmentin johtaja Kaz Hirai kertoi Bloombergin tv-haastattelussa, että Eurooppaan toimitetttiin vuoden viiden viimeisen viikon aikana 1,2 miljoonaa PS3-konsolia, mikä on samassa linjassa Yhdysvaltoihin toimitettujen konsolien kanssa.

Sony on ilmoittanut tavoitteekseen myydä maaliskuun lopussa päättyvän tilivuotensa aikana peräti 11 miljoonaa PS3-konsolia, mutta monet analyytikot ovat ennustaneet yhtiön jäävän tavoitteestaan.
Oliver
Uutinen

Valkea PS3 matkalla Jenkkeihin

Yhdysvalloissa telehallintoviranomaisen virkaa hoitava Federal Communications Commission on julkaissut sivuillaan kuvia valkeasta PlayStation 3 -mallista, joka on ollut viraston testattavana ja hyväksyttävänä.

Mallinumerolla CECHH01 tunnettu laite vastaa sivuilta löytyvien dokumenttien mukaan Japanissa jo julkaistua valkeaa 40 gigan kiintolevyllä varustettua mallia.
Oliver
Uutinen

Live Arcade -peleille omat palkinnot

Microsoft jakaa helmikuun Game Developer Conferencessa ensimmäistä kertaa Xbox Live Arcade Awards -palkinnot.

Pelaajat pääsevät äänestämään vuoden 2007 suosikkejaan kuudessa eri kategoriassa. Lisäksi neljä peliä palkitaan muiden perusteiden pohjalta.

Ensi viikon keskiviikkoon asti kestävään äänestykseen pääsee tutustumaan Xbox.comissa.
Paavo Niskala
Uutinen

FiringSquad: PS3:n Frontlines vain myöhässä

Viimepäivien huhumyllyssä Frontlines: Fuel of War -FPS-pelin PlayStation 3 -version on kerrottu peruuntuneen kokonaan.

FiringSquad-sivuston THQ-kontakti kuitenkin kertoi, että peliä ei ole peruutettu, mutta sen julkaisu myöhästyy. FiringSquad oli yhteydessä myös peliä kehittävään Kaos Studiosiin, josta kerrottiin PC- sekä X360-versioden olevan viimeistelyä vailla helmikuun lopun julkaisua varten ja PS3-version ilmestyvän myöhemmin tänä vuonna.
Oliver
Julkaisu

Alvin and the Chipmunks

The Alvin and the Chipmunks video game follows Alvin, Simon, & Theodore on their latest mission to play during the battle of the bands event “Rockathonapalooza”. As the Chipmunks perform in each of the video game’s musical levels—from school proms to Burning Man to Forest Arenas to the ultimate, Rockathonapalooza – players are challenged to keep in rhythm with the music. The combination of fun game play, a cool soundtrack and everyone’s favorite Chipmunks, creates another way for the fans of Alvin, new and old, to enjoy and expand on their movie experience.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Alvin and the Chipmunks

The Alvin and the Chipmunks perustuu samannimiseen elokuvaan. Alvinin, Simeonin ja Theodoren tehtävänä on päästävä skabamaan bändien kykyjenetsintäkilpailuun ""Rockathonapalozaan"". Tehtäväsi on nostaa hemmot koulubileorkesterista metsän kuumimmaksi ja puhutuimmaksi bändiksi. Muista soittaa oikein ja pysytellä rytmissä mukana.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Alvin and the Chipmunks

The Alvin and the Chipmunks perustuu samannimiseen elokuvaan. Alvinin, Simeonin ja Theodoren tehtävänä on päästävä skabamaan bändien kykyjenetsintäkilpailuun ""Rockathonapalozaan"". Tehtäväsi on nostaa hemmot koulubileorkesterista metsän kuumimmaksi ja puhutuimmaksi bändiksi. Muista soittaa oikein ja pysytellä rytmissä mukana.
Jyri Jokinen
Uutinen

Mario ja Sonic tekivät paluun brittilistan kärkeen

Ennen joulua Iso-Britanniasta loppuunmyyty Wiin Mario & Sonic at the Olympic Games teki komean paluun brittilistan kärkeen, kun kauppoihin saatiin uusi lasti pelejä. Lukumääriä listaa kokoava Chart-Track ei paljastanut, mutta kertoi Marion & Sonicin myyneen kaksinkertaisesti DS:n Dr. Kawashima's Brain Trainingiin verrattuna.
Oliver
Uutinen

Bully kohauttaa taas Briteissä

Maaliskuussa Xbox 360:lle ja Wiille saapuva Bully: Scolarship Edition on joutunut vastatuuleen Briteissä, vaikka pelin PS2-versio on ollut kaupoissa jo vuoden päivät.

Computer and Video Games -sivusto raportoi muun muassa The Daily Telegraphin kuvailleen peliä entistä realistisemmaksi versioksi vuoden 2006 teoksesta, joka rohkaisee pelaajaa hyökkäämään kanssaopiskelijoita ja opettajia kohtaan.
Paavo Niskala
Uutinen

Metal Gear Solid 4 -demo ensi kuussa?

Brittiläinen PlayStation World Magazine kertoo Metal Gear Solid 4 -pelin demon saapuvan ladattavaksi PS3:n Storeen ensi kuussa.

Demon kerrotaan sijoittuvan Lähi-itään, joten kyseessä lienee samaa materiaalia, jota esiteltiin viime syksyn Tokyo Game Show -tapahtumassa. PSW-lehden ennakon demosta voit lukea samaan mediayhtiöön kuuluvan Computer and Video Gamesin -sivulta klikkaamalla tästä.
Oliver
Uutinen

PlayStation 3 Xbox 360:n kannoilla Ranskassa

LivePlay3 kertoo Les Echos -talouslehden kirjoittaneen, että PlayStation 3 on hyvää vauhtia ohittamassa Xbox 360:n myynnin Ranskassa. Lehden mukaan PlayStation 3 on myynyt nyt 563 000 kappaletta, kun yli vuoden kauemmin markkinoilla olleen Xbox 360:n myynti on 589 000 kappaletta.

Sony Computer Entertainment Francen johtaja Georges Fornay kertoi PlayStation 3:n myyvän viikoittain keskimäärin kolme kertaa enemmän kuin Xbox 360.
Oliver
Julkaisu

Jumper: Griffin’s Story

Jumpers, people with a genetic anomaly that enables them to teleport themselves instantaneously to anywhere on the globe, have existed for centuries. An age-old battle rages between the Jumpers and the Paladins, a clandestine organization set on eliminating them from the planet. The Jumper game extends the film’s storyline, following Griffin, a battle-hardened Jumper determined to avenge the death of his parents at the hands of the Paladins. Griffin’s quest to find the killer spans exotic locales around the world.

Jyri Jokinen
Blogi

Voi, voi kun se on niin väärin

Xbox Livessä on monia asioita, joista tekisi mieli kitistä maailman tappiin asti, koska ongelmat ovat kiusanneet maksavia asiakkaita vuosikaudet eikä niille ole tehty mitään. En kuitenkaan saata käsittää joulunajan pikku katkoksista ja etenkin niistä luvatusta korvauksesta aiheutunutta haloota.

Hakkiz
Uutinen

SCi:n johto erosi, osakkeet jyrkkään nousuun

SCi Entertainmentin pääjohtaja Jane Cavanagh, julkaisupäällikkö Bill Ennis sekä pelistudioita johtava Rob Murphy jättivät kaikki yhtiön perjantaiaamuna ja jo puoleen päivään mennessä yhtiön osakkeen arvo oli noussut 60 prosenttia Lontoon pörssissä.
Oliver
Uutinen

Jack Thompson kieltää kommentoineensa Buzz-peliä

Viikko sitten brittilehdet kirjoittivat juuri julkaistusta Buzz: The Schools Quiz -tietokilpailupelistä, joka on suunniteltu sikäläisten ala-asteiden käyttöön opetusohjelman tueksi.

Lehtien mukaan pelien ja peliteollisuuden vastustajana tutuksi tullut floridalaisasianajaja Jack Thompson oli ehtinyt kommentoimaan tapausta kertomalla videopelien vahingoittaneen ihmisiä huomattavasti enemmän, kuin auttaneen ja ettei hän ymmärrä, kuinka Buzz-pelistä voisi olla enemmän hyötyä, kuin normaalista opetuksesta.
Oliver