Phil Spencer: Xboxin viimeisimmästä suuresta pelistä on kulunut liian kauan
Xbox-pomo kertoo tietävänsä, että pelialustaan investoivat ihmiset haluavat sille myös hyviä pelejä.
Xbox-pomo kertoo tietävänsä, että pelialustaan investoivat ihmiset haluavat sille myös hyviä pelejä.
Olit sitten veteraani tai ensikertalainen, tarjoaa Splatoon 3 vähän ilomielisemmän vaihtoehdon kaikille moninpelejä harrastaville.
Toimitus kertoo peleistä, jotka jäivät syystä tai toisesta kesken. Mukana saattaa olla myös juuri sinun suosikkipelisi.
Death Stranding -pelin ääniraidalta tutun Low Roar -orkesterin perustaja Ryan Karazija on menehtynyt.
Steam-käyttäjämäärät tuntuvat jatkavan tasaista nousuaan, yksi ennätys on pistetty jälleen uusiksi.
Pelilevy ilman peliä gfffögkfhjd. Onko tällaisessa fyysisessä julkaisussa kauheasti järkeä?
IKEA murahtaa pelinkehittäjälle ja vaatii muutoksia nopealla aikataululla.
Muutoksen tuulet ulvovat.
Xbox on paljastanut marraskuun Games with Gold -ilmaispelinsä.
Segan tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu mystinen "superpeli", jonka julkaisu pyritään toteuttamaan tilivuoden 2026 aikana.
Piskuisen Jumpship-studion työstämä Somerville julkaistaan marraskuun 15. päivä.
Elokuvien parissa työskennelleen Chris Olsenin ja Playdead-pomo Dino Pattin perustaman Jumpshipin kehittämä Somerville esiteltiin alkujaan jo viitisen vuotta takaperin, joskin Olsen on pakertanut pelinsä parissa jo pitkään ennen sitä. Lyhyt marraskuisen julkaisupäivän paljastava härnäke jatkaa yhtä hämäräperäisellä linjalla kuin aiemmatkin, mutta antaa ehkä siitä huolimatta jonkinlaista osviittaa pelin tunnelmasta.
Hitman 3 jatkaa antamistaan, pian.
Forspoken näyttäytyy aakeine laakeineen ja taikoineen.
Joku on laittanut kiviä Train Lifen raiteille.
Gotham Knights saa kaivatus korjauspäivityksensä sekä PC:lle että konsoleille.
Päivitys pyrkii taklaamaan ainakin osan suorituskykyongelmista, jollaisia on tullut vastaan kaikilla alustoilla esimerkiksi notkahtelevana ruudunpäivityksenä. 60 ruudun sekuntivauhtiin ei päästäne edelleenkään, mutta jonkinmoisia parannuksia on kuitenkin luvassa. Myös pelikutsuihin, käyttöliittymään ja kontrolleihin liittyviä ongelmia on rempattu kuntoon.
Sony on paljastanut marraskuun PS Plus -valikoimansa virallisesti.
Kuten yleensäkin, Dealabsin eiliset huhuilut pitivät jälleen kutinsa. Kaikki PlayStation Plus -jäsenyystasot pääsevät siis käsiksi Nioh 2:een, Heavenly Bodiesiin ja LEGO Harry Potter Collectioniin, kuten aiemmin jo uutisoimme. Valikoima vaihtuu kuun ensimmäinen tiistai, joka sattuu tällä kertaa heti ensimmäiselle päivälle.
CD Projekt Red on paljastanut työstävänsä uusioversiota The Witcher -rooliseikkailustaan.
Uncharted kääntyy PC:lle todella kauniina ja mukaansa tempaavana pakettina.
Amazon juhlistaa Falloutin 25-vuotista taivalta julkaisemalla ensimmäisen kuvan tulevasta televisiosarjasta.
PlayStation Plus Essential -jäsenet saavat varsin mellevää pelattavaa marraskuussakin, mikäli useimmiten oikeaan osuvaa Dealabsia on uskominen.
Ylhäältäpäin kuvattu Batora: The Lost Haven on mukaansatempaava scifiseikkailu, jossa vauhtia riittää.
Baldur's Gate 3:n työstö näyttää hauskalta hommalta! Tältä Larian saa sen ainakin näyttämään.
Laajin ja monimutkaisin teollistumissimulaattori.
Steam on onnistunut rikkomaan jälleen samanaikaisten käyttäjien ennätyslukemansa.
Steam-statistiikkaa keräilevän SteamDB-sivuston mukaan männä sunnuntaina linjoilla oli ennätykselliset 30 032 005 käyttäjää. Näin käyttäjämäärissä päästiin jälleen uusille miljoonaluvuille määrien noustua tasaiseen tahtiin sitten pandemian alusta vuodesta 2020. Edellinen ennätys, hieman alle 30 miljoonaa käyttäjää, saatiin kasaan kuluvan vuoden maaliskuussa.
Sacred Symbols: A PlayStation Podcastissa paljastettiin todennäköisiä uusia Star Wars Eclipse -yksityiskohtia, mukaan lukien Star Wars -universumiin liittyvä uusi rotu.
Putkimiesbileet.
Xbox kehittää Discord-integraatiotaan edelleen, prosessia helpottava uudistus on jo Insider-jäsenten testissä.
Syyskuussa julkaistu Discord-toiminnallisuus vaati aiemmin puhelinsovelluksen käyttöä, mikä teki prosessista aavistuksen monimutkaista. Jatkossa ilmankin kuitenkin pärjää, sillä puhekanaville voi liittyä suoraan konsolin käyttöliittymän kautta – Xbox- ja Discord-tilit täytyy toki edelleen olla linkattuna. Puhelinsovelluksen käyttö on edelleen ajankohtaista kahdenkeskisissä keskusteluissa, sillä moiseen liittyminen vaatii toimiakseen edelleen mobiililaitteen.
Gigamen lurittelee Super Mario Bros. 2 Overworldin teeman tahtiin.
PlatinumGamesilla on kovat piipussa vain hetki ennen Bayonetta 3:n julkaisua ja Silent Hill palaa viimeinkin parrasvaloihin.
Lisäsisältöpaketilla on hintaa kuin keskihintaisella pelillä. Onko se todella ostamisen arvoinen?
Game of Thron... Final Fantasy XVI:stä uusi näyttävä traileri.
Voi veikkonen, Alan Wake saapui Switchille yhtäkkiä-yllättäen.
Halo Infinite x Zelda.
Electronic Arts ja Codemasters ovat heittäneet F1 22:n ilmaispeluutukseen alkavan viikonlopun ajaksi.
Free Play Weekend -nimellä kulkeva kampanja on käynnissä torstaista aina 24. päivään saakka. Siinä missä tosielämän kuskit kurvailevat viikonloppuna Teksasissa, virtuaalisuharit päästetään käsiksi koko F1 22:n tarjoamaan sisältöön, vieläpä kaikilla alustoilla. Tämän lisäksi sekä pelin perusversio että Champions Edition on asetettu tarjoukseen kaikilla kauppapaikoilla.
Silent Hill palaa parrasvaloihin rytinällä.
Huhut Avowedin tekijätiimin vaihtumisesta voimistuvat, ensimmäinen kuva ilmeisesti julki.
Traileri kyselee ja vastailee maailmasta, jossa Batman on kuollut.
Konami avautuu tänään kello 23:50 alkavassa lähetyksessään Silent Hill -sarjansa tulevaisuudesta – osa tästä saattoi paljastua jo ennakkoon.
Illan tapahtumalle pyhitetyn YouTube-sivuston lähdekoodista voi aiemmin kuka tahansa käydä kurkkimassa yksityiskohtia odotetusta paljastuksesta. Mainittuina oli ainakin uutisen loppuun listattu sisältö, mitä se sitten ikinä onkaan – nyt koodista on luonnollisesti kyseiset nimet poistettu.
Lisää vahvaa ruttohiiviskelyä tuplapituudella.
Mobiiiiiile Kombaaat!