"Populistinen viihde on paras paikka aloittaa ennakkoluulojen purkaminen" – KonsoliFIN haastattelussa The Last of Usin Nick Offerman ja Murray Bartlett
KonsoliFIN jututti The Last of Us -sarjan näyttelijöitä.
KonsoliFIN jututti The Last of Us -sarjan näyttelijöitä.
Viime vuonna julkaistu ja KonsoliFINin arvostelusta neljä tähteä napannut Road 96 saa jatkoa Mile 0 -nimeä tottelevan esiosan muodossa.
The Super Mario Bros. Movie on saanut uuden videopätkän, harmittavan lyhyen sellaisen.
Kolmenkymmenen sekunnin mittaisella pätkällä nähdään ikoninen putkimies – äänenään Chris Pratt – ottamassa yhteen Donkey Kongin kanssa. Mario muuten teki aikoinaan ensiesiintymisensä nimenomaan vuoden 1981 Donkey Kong -pelissä, joten pilviveikko Seth Rogenin tulkitsemalle gorillahahmolle on ehdottomasti paikkansa odotetussa elokuvassa.
Massairtisanomiset riivaavat pelialaa ja Oscar-ehdokkaat puhuttavat!
Amazon Studiosilla on kunnianhimoisia suunnielmia Tomb Raider -pelisarjan televisioversion suhteen.
The Hollywood Reporterin lähteiden mukaan Tomb Raideria muokkaa televisiosarjan muottiin Fleabagissa loistanut Phoebe Waller-Bridge. Emmy-voittaja ei kuitenkaan näyttelisi itse Lara Croftia tai ketään muutakaan, vaan ottaisi roolin käsikirjoittajana ja tuottajana. Waller-Bridgellä pitelee kiirettä noin muutoinkin, nähdäänhän näyttelijä Amazon-diilinsä ohella muun muassa tulevassa Indiana Jones and the Dial of Destiny -elokuvassa.
The Last of Us -televisiosarja etenee toiselle tuotantokaudelleen, vahvistetaan ohjelman Twitter-tilillä.
Ensimmäisen The Last of Us -pelin tapahtumia seuraileva televisiosarja on edennyt vasta toiseen jaksoonsa. Kehuja kerännyt televisioadaptaatio on kuitenkin osoittautunut sen verran suosituksi, että toinenkin kausi on nyt vahvistettu virallisesti.
Tammikuussa retroillaan, taistellaan keskiajalla ja pyöräillään.
Tuleva laajennusosa päivättiin kesäkuulle.
Microsoft on paljastanut nipun loppukuun ja helmikuun alkupuoliskon Game Pass -lisäyksiä.
Eilen tarjolle saatiin jo Developer_Direct-lähetyksen yhteydessä paljastettu Hi-Fi Rush. Perjantaina puolestaan päästään klassikon äärelle, kun Raren retrohitti GoldenEye 007 räiskii tiensä maltillisesti ehostettuna palvelun valikoimiin. Lisätietoja Xboxin uutistiedotteesta, täältä.
Vampyyreja päästään lahtaamaan toukokuussa.
Forza Motorsportin yksityiskohdista jaettiin lisää maistiaisia videomuodossa.
Jo aiemmin huhuiltu Hi-Fi Rush sai yllätysjulkaisunsa torstaina Developer_Direct-tapahtuman yhteydessä.
Kuusiosaisesta sarjasta viimeiset neljä ovat seuranneet samaa sapluunaa.
Vuoden 2023 Oscar-ehdokkaat on paljastettu.
Testipenkissä Turtle Beachin lahja ohjainmarkkinoille, Recon Cloud.
Odotetun Fallout-televisiosarjan kuvauspaikalta on lipsahtanut verkkoo muutamia otoksia.
Amazon on työstänyt kunnianhimoista Fallout-projektiaan jo pidemmän aikaa, mutta järin isoja tiedonmurusia ei ole toistaiseksi paljastettu. Twitter-käyttäjä J Carson on kuitenkin päässyt tavalla tai toisella kuvauspaikalle, josta on nyt siis saatu otoksia verkkoon.
Tämän vuoden uutuuspeleistä kerrotaan lisää jo keskiviikkoiltana.
Tango Gameworksin tuleva peli näyttäisi paljastuneen ennen virallista julkistusta.
Yleensä paikkansa pitävien Dealabs-vuotojen takaa löytyvän billbil-kunin mukaan Ghostwire: Tokyo -kehittäjän tuleva nimike olisi nimeltään joko Hi-Fi Rush tai Project Hibiki.
Ennakkotestissä viime vuoden Gamescomissa paljastettu Under the Waves.
Suloisia ääniä korville
Paluu elukoiden saarelle. Voi sitä hämmästelyn ja ihmettelyn määrää.
The Callisto Protocol on päivittynyt versionumeroon 3.01 uusien ominaisuuksien kera.
Julkaisupäivänä on tarjolla runsas pelivalikoima.
The Witcher 3: Wild Hunt julkaistaan fyysisenä painoksena PlayStation 5:lle sekä Xbox Series S|X:lle.
Alkujaan vuonna 2015 ilmestyneen The Witcher 3: Wild Huntin ehostettu versio saatiin julkaistua useampienkin viivästysten jälkeen männä vuoden joulukuussa. Nyt tämä lisäosatkin samaan pakettiin niputtava Complete Edition -versio julkaistaan myös fyysisenä painoksena tammikuun 26. päivä, vahvistaa puolalaisstudio CD Projekt Red.
Edelleen erinomainen kuninkaallistaisto ilman turhan suuria muutoksia.
Rockstarin peleille pyhitetty alennuskampanja pyörähti käyntiin Steamissa.
Vietin päivän erilaisten virikkeiden parissa ja suuntasin lopuksi yömyöhällä tyytyväisenä kotiin.
Returnal julkaistaan PC:lle helmikuun 15. päivä, kertoo PlayStation Blog.
Tylypahka näyttäytyy upeana uudella trailerilla.
Activision on päättänyt siirtää Call of Duty: Modern Warfare II:n sekä Warzone 2.0:n toisen tuotantokauden aloitusta.
Toisen kauden oli alkujaan tarkoitus startata helmikuun 1. päivänä, mutta nyt moinen tapahtuu vasta kuun puolivälissä, 15. päivä. Viivästyksen syyksi kerrotaan pelaajilta saatu palaute, mihin pyritään reagoimaan jollain tavalla ylimääräisen parin viikon aikana.
Mitkä pelit kääntyisivät oivasti videopeleiksi?
Arvostelukoppaan kopsahti pelihiiri, jossa ei oikeastaan ärsytä mikään muu kuin väri.
Sony on paljastanut viime vuoden PlayStation-suosikit.
Atlusin Persona 4 Golden on rakastettu JRPG hienolla tarinalla ja hurmaavilla hahmoilla. Pitkän odotuksen jälkeen peli on nyt vihdoin saatavilla myös nykysukupolven konsoleille.
Metal Gear Rising -pelistä tuttu Quinton Flynn vihjailee tulevista Metal Gear -julkistuksista.
Raidenia Metal Gear Risingissa tulkinnut Quinton Flynn mainosti männä viikon Twitter-videolla Cameo-sivuaan. Tähän seuraaja muistutti, että Metal Gear Rising viettää piakkoin 10-vuotissyntymäpäiväänsä.
Black Myth: Wukong on saanut julkaisuhaarukkansa kesälle 2024.
Vuonna 2020 näyttävällä pelikuvavideolla esitelty Black Myth: Wukong perustuu klassikkoromaani Journey to the Westiin. Souls-henkiseksi toimintaseikkailuksi kuvailtua peliä kehittää kiinalaisstudio Game Science. Julkaisun on vihjailtu aiemmin tapahtuvan vuonna 2023, mutta uuden tiedon valossa odottelu jatkuu siis kesälle 2024 saakka – kuten uutisen loppuun upotettu hassunhauska videokin kertoo.
Tulevasta selviytymispelistä annettiin paljon uutta infoa.
Beyond Good & Evil 2 on edelleen työn alla, vakuuttelee Ubisoft asiaa kyselleelle Eurogamerille.
Lautapeli Lands of Galzyr on Seppo Kuukasjärven ja Sami Laakson suunnittelema tarinavetoinen, avoimen maailman seikkailu.
Onko Warzone 2 osoittautumassa tähdenlennoksi, mikäli annetut luvut pitävät paikkansa?