Uutinen

Sony paljasti tammikuun PlayStation Plus -valikoiman

Sony paljasti parahiksi vuodenvaihteessa tammikuun PlayStation Plus -kolmikon.

Kaikkia PS Plus -jäsenyystasoja lahjotaan jälleen kolmella nimikkeellä. Tarjolla on pelattavaa niin PS4:lle kuin PS5:lle, vieläpä mukavasti eri genreistä. Yhteistyöhön painottuvaa kaivossamoilua edustaa Core Keeper siinä missä Disney Epic Mickey: Rebrushed rakentuu tasoloikinnan ja Need for Speed Unbound tyylitellyn kaahailun ympärille. Valikoima saapuu ladattavaksi loppiaisena, tammikuun 6. päivä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Välitön kulttiklassikko My Winter Car julkaistiin Steamissa Early Access -versiona

My Summer Carin henkinen jatko-osa My Winter Car on julkaistu Steamissa.

Suomalaisen talviautoilun maagiseen maailmaan sijoittuva My Winter Car noudattelee edeltäjänsä tapaan Early Access -julkaisumallia. Pelaamaan siis pääsee jo tässä vaiheessa, vaikka kehitys jatkuu taustalla vielä määrittelemättömän mittaisen ajan – kesäautoversiolla varhaisjulkaisuvaihe kesti vaivaiset kahdeksan vuotta.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Ylistetty Disco Elysium – The Final Cut vielä hetken aikaa Epic Games -kaupan ilmaispelinä

Epic Games -pelikauppa jatkaa ahkeraa ilmaispelien jakamista näin joulun alla.

Joulupäivänä tarjolle saapui kautta linjan ylistetty seikkailupeli Disco Elysium, kattavan ääninäyttelyn sisältävänä Final Cut -versiona tietenkin. Kyseessähän on alkujaan vuonna 2019 julkaistu ei-niin-perinteinen rooliseikkailu, jossa seuraillaan muistinsa menettänyttä etsivää ratkaisemassa hotellin takaa puusta löytyvän ruumiin mysteeriä.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Leppoisa indiehitti Stardew Valley sai Switch 2 -versionsa

Vanha kunnon Stardew Valley on laajentanut reviiriään jälleen yhdelle uudelle alustalle, Switch 2:lle.

Leppoisa maatilasimulaattori Stardew Valley julkaistiin alkujaan vuonna 2016 PC:lle, sittemmin myös Xboxille, PlayStationille ja Switchille. Knoppitietona tähän väliin pädettäköön, että se on reilun 40 miljoonan myynneillään jo maailman parhaiten kaupaksi käyneiden videopelien listalla sijalla 17.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Shmupien uusi tuleminen

R-Type Delta: HD Boosted on vuoden 1998 klassikon uskollinen ja armoton päivitys, joka ei päästä pelaajaa helpolla edes alhaisimmalla vaikeusasteella. Tämä sivuttaisräiskintä tarjoaa nostalgiannälkäisille koukuttavan haasteen, jossa menestyminen vaatii kolmen erilaisen aluksen ja taktisten erikoisaseiden täydellistä hallintaa.

Niklas Isberg
Uutinen

Clair Obscur: Expedition 33 kahmi hurjan määrän Game Awards -palkintoja – varsin sisältörikas ilmaispäivitys nyt linjoilla

Clair Obscur: Expedition 33 sai The Game Awardsin palkintotulvan yhteydessä myös uuden päivityksen.

Ennätykselliset 12 The Game Awards -ehdokkuutta haalinut Clair Obscur nappasi viime yön tapahtumassa lopulta yhdeksän pystiä, mukaan luettuna vuoden parhaan pelin arvonimen. Kyseistä palkintoa noutaessaan Sandfallin Guillaume Broche rummutti uuden päivityksen olevan linjoilla.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Baldur's Gate 3 -kehittäjä Larianin seuraava roolipelieepos Divinity sai poikkeuksellisen brutaalin ensitrailerin

Larian Studios paljasti seuraavan roolipelinsä männä yön The Game Awards -tapahtumassa.

Larian on aiemmin kiistänyt, että uutta Divinity: Original Sin -peliä ei ole tulossa, mutta kaikki vuodot vihjailivat The Game Awardsin lähestyessä muuta. Divinity – ilman Original Sin -nimeä – on siis roolipelistudion seuraava nimike, ja hurmeisen trailerin perusteella luvassa on poikkeuksellisen brutaalia meininkiä.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen