Astro A50 Gen 5: Mukavat kuin mummolan sohva ja äänentoistossa astetta ärhäkämmät
Olipa kerran avaruus -henkinen laatulaite!
Olipa kerran avaruus -henkinen laatulaite!
Outlast liittyy varsin ruuhkaisille pelielokuvamarkkinoille tulevalla leffasovituksellaan.
Aseistautunut orava on Goat Simulator -henkistä pähkähullua koheltamista, jonka harvat vitsit jaksavat naurattaa aikansa.
Call of Duty: Black Ops 6 rikkoi ennätyksiä julkaisussaan.
Nintendo on julkistanut ja samantein myös julkaissut Nintendo Music -musiikkisovelluksen.
Sony on paljastanut marraskuun PlayStation Plus -ilmaispelinsä.
BioWaren Mike Gamble on kertonut tiedonmurusia tulevasta Mass Effect -pelistä.
Juuri julkaistu ja enimmäkseen mainiosti vastaanotettu Dragon Age: The Veilguard poikkeaa visuaalisen tyylinsä puolesta melkoisesti sarjan aiemmista peleistä. Tällä kertaa ulkoasu on sarjakuvamaisempi, joidenkin mielestä jopa aavistuksen lapsellinen. Fanit ovat Gamblen mukaan tiedustelleet tältä, josko seuraavan Mass Effectin taidetyyli noudattelisi vastaavia linjoja.
Indiana Jones and the Great Circle pyritään saamaan rullaamaan sutjakkaasti kumpaisellakin Xbox-konsolilla.
Edes taistelupassimuutokset eivät tuoneet odotettua kasvua tuloihin.
Sony sulkee omistamansa Neon Koi- ja Firewalk Studios -pelitalot.
Firewalk Studios (kotisivu) tunnetaan erityisesti elokuussa julkaistusta ja pari viikkoa myöhemmin kuopatusta Concord-räiskinnästä. Neon Koi (kotisivu) puolestaan on pakertanut pääasiassa mobiilipelien parissa tarkoituksenaan laajentaa Sonyn mobiiliulottuvuutta.
Eräs PlayStation-käyttäjä on pistänyt hihat heilumaan taistellakseen PlayStation Plus -palvelun tulevia hinnankorotuksia vastaan.
Redditissä ostostaan rummuttanut käyttäjä On_Reddit_In_Class osti ensin kahmalokaupalla Essential-jäsenyyksiä. Tämän jälkeen tienattu aika päivitettiin Premiumiksi 199 dollarin hintaan. Lopputulemana siis PlayStation Plus Premium -jäsenyyttä seuraavaksi 24 vuodeksi, aina vuoteen 2048 saakka.
Bungie julkaisi uuden kehittäjäpäiväkirjan odotetun Marathon-räiskintänsä tiimoilta.
Marathonin ohjaaja Joe Ziegler rupatteli pelistä lähes yhdeksän minuuttia kestävällä videolla. Zieglerin mukaan kehitystyö etenee edelleen mukavasti, vaikka pelistä ei ollakaan pukahdettu mitään sitten puolentoista vuoden takaisen julkistuksensa – pari konseptitaidekuvaa kuitenkin saatiin helpottamaan odotusta.
The Oregon Trail -klassikkopeli saa elokuvasovituksen.
The Oregon Trail käynnistyi jo vuonna 1971 tekstipohjaisena pelinä, mutta suursuosioon se kohosi 80-luvun puolivälin tienoilla ilmestyneen version myötä. Pelissä ohjataan vankkureita tavoitteenaan kuskata uudisasukkaat Kansas Citystä aina Oregon Cityyn saakka – tätä reittiä kutsuttiin nimellä Oregonin reitti (Wikipedia-linkki).
Bethesda on heittänyt Steam-alennukseen taatusti jokaista Fallout-fania kiinnostavan setin.
Fallout Franchise Bundle -paketti kätkee sisäänsä peräti seitsemän Fallout-nimikettä, vieläpä reilua 70 prosenttia normaalia edukkaampaan hintaan. Jättimäiselle bundlelle jää lopulta hintaa 52 euroa normaalin 185 euron sijaan – melkoista säästöä siis mikäli Fallout-klassikkoja tai moisten lisäosia pelitililtä vielä uupuu.
Pakohuonehommia voi harrastaa pian virtuaalisestikin, kiitos Escape from Mutation Station -pelin.
Tuttua ja turvallista lautapelailua Mario-universumissa.
Angry Video Game Nerdinäkin tunnettu James Rolfe on löytänyt tiensä jälleen surkeiden pelien äärelle.
Selling like hotcakes!
Jos et vielä ole hypännyt Rogue Traderin matkaan, nyt on loistava aika nousta aluksen kyytiin.
Samaa lätkää se on kuin ennenkin, vaikka joitakin muutoksia on saatu mukaan.
Elämä on loputon murheen laakso.
Yooka-Layleen uusioversio Yooka-Replaylee julkaistaan PC:n, PlayStation 5:n ja Xbox Series X|S:n lisäksi useammallekin Nintendon alustalle.
Yooka-Replaylee on vuonna 2017 ilmestyneen tasohyppelypelin paranneltu versio. Playtonic ehostaa alkuperäisteosta esimerkiksi päivitetyin käyttöliittymin, orkestraalisin ääniraidoin sekä tietysti uusin visuaalisin kikkailuin. Taustalla hääräilee alkuperäispelin kehittäjätiimi.
Tanssien neurokirjolaisten asialla.
Pienen budjetin julkaisu luo onnistuneesti tunnelmaa, mutta kompuroi tutuissa ominaisuuksissa
Kyllä se kuulkaa vain niin on, että Beyond Good & Evil 2 on edelleen Ubisoftilla kehityksessä.
Beyond Good & Evil -klassikon esiosa julkistettiin alkujaan vuonna 2008, vaivaiset kuutisentoista vuotta takaperin. Sittemmin peli on putkahdellut harvakseltaan esille erinäisten tapahtumien ja Ubisoftin vakuuttelujen yhteydessä, mutta jopa uskollisimmat ovat alkaneet pitkän matkan aikana menettää uskoaan projektin valmistumiseen. Suorastaan naurettava määrä aiheeseen liittyviä uutisia linkattuna tekstiosion alla.
Jos tämä joskus valmistuu, toivottavasti "musamaailma" on aiempaa helpompi.
Vain reilu pari tuntia kestävä kauhuilu tarjoaa nuoremmalle polvelle ja varsinkin Five Nights at Freddy’s -fanikunnalle muutamia hauskoja pelästyksiä.
Kissat ja koirat, yhdessä asuen, massahysteria!
Skyverse lupailee pikkunättiä rakentelua ja seikkailua hyvin tutuissa merkeissä.
Tämä pieni värkki kulkee hyvin mukana vaikka kavereiden kanssa käytettäväksi.
Testissä Ikean uusia pelikalusteita.
Sammakkohousut jalkaan!
Sony paljasti Marvel's Spider-Man 2:n PC-julkaisun ajankohdan tammikuun 30. päivälle, vuotta 2025 tietenkin.
KonsoliIFIN kävi Gamescomissa katsastamassa Soulslike-pelien tulevaisuutta.
Rainbow Six Siege -toimintapelissä alkoi kauhuteemainen Doktor's Curse -tapahtuma.
It Takes Two -yhteistyöseikkailun kehittänyt Hazelight Studios kiusoittelee seuraavalla projektillaan.
Hazelight Studiosin X-tilillä julkaistiin kuva mystisestä paperinipusta, jossa mainitaan "NEW IP" eli kokonaan uusi nimike (ei jatko-osa) sekä julkaisuvuosi "202X" – sehän voi sitten olla mitä vain vuosien 2024 ja 2029 väliltä. Studiopomo Josef Fares heitti vielä lisää vettä myllyyn vihjaamalla suoraan pelin nimeen, joka on "S*** ******N".
KonsoliFIN kävi Gamescomissa tutustumassa Limited Run Gamesin tuleviin nostalgiapaukkuihin, joista ensimmäinen nähdään jo tämän vuoden puolella.
Hiiren murhaamaksi tuleminen on epätodennäköistä, mutta ei koskaan mahdotonta.