Yllätysjulkistus Microsoftilta – Xbox-kylpytuotteet
Hajut on koostettu lukuisista eri sitrushedelmistä.
Hajut on koostettu lukuisista eri sitrushedelmistä.
Scifi-soulsmaisen The Surgen kehittäjä Deck 13 on ilmoittanut jatko-osan saapuvan kauppoihin ensi syyskuussa.
The Surge 2 aikoo olla edeltäjäänsä laajempi ja studio lupailee pelin sisältävän enemmän aseita, kykyjä, implantteja ja pienlennokkeja. Miljöönä nähdään enemmän Jericho Cityn avoimempia katutasoja. Pientä maistiaista nimikkessä nähtävästä tasojen suunnittelusta voi katsastaa alla olevan trailerin kautta.
Ja siinä voit pelata Dwayne "The Rock"Johnsonina.
Onko yksi näistä uusi Darksiders?
Tärkeimmät infot ja aikataulut löytyy täältä
Ei ole pakko jos ei halua.
Google paljastaa kuluvan viikon torstaina lisätietoja varsin kunnianhimoisesta Stadia-pelipalvelustaan.
E3-messujen yhteyteen heitetty Stadia Connect -lähetys lupailee tarkempia yksityiskohtia muun muassa alustan hintapolitiikasta, julkaisupäivästä sekä tietysti sille saapuvista peleistäkin. Toistaiseksihan Stadiaa on demottu yleisölle ainoastaan Assassin's Creed Odysseyllä ja DOOM Eternalilla. Palvelun on tarkoitus haastaa kotikonsolit esimerkiksi helppokäyttöisyydessä, sillä pelit suoratoistetaan suoraan selaimeen, laitteelle kuin laitteelle.
Reaaliaikastrategiaa viikinkien parissa. Northgard kääntyy konsoleille vielä tämän vuoden puolella.
Mitäpä olisivat E3-messut ilman Ubisoftin pelien vuotamista julki ennen aikojaan.
Avengers: Endgame -ohjaajat Anthony ja Joe Russo ovat tuottamassa Magic: The Gathering -keräilykorttipeliin pohjautuvaa animaatiosarjaa.
Vaivaiset parikymmentä vuotta odotellun Shenmue III:n julkaisu lipsahti vielä kertaalleen – tällä kertaa kolmella kuukaudella.
Kauhupeliveteraani Shinji Mikami on mitä ilmeisimmin aikeissa julkistaa jotain mystistä tulevien E3-messujen yhteydessä.
Suosittu pelimuoto jää pois realistisuuden tieltä.
Little Friends: Dogs & Cats seuraa Nintendogsin tassunjälkiä tuoden ihkusöpöt hauveliinit ja kissimirrit hybridikonsolille.
Pelien hisseissä kuullaan musiikkia. Listasimme parhaat, koska miksi ei?
Sony on heittänyt ilmoille vartin verran uutta pelikuvaa Crash Team Racing Nitro-Fueled -kruisailunsa tiimoilta.
Esittelyvideolla nähdään silmäys peräti kahteen Nitro-Fueledissa nähtävään ratakokonaisuuteen. Dragon Mines on tuttu aina originaalin PlayStationin ajoilta lähtien, kun taas Retro Stadium pistää uusiksi alkuperäispelin Turbo Track -radan. Crash Team Racing Nitro-Fueled ei ole muutoinkaan klassikkokaahailun suora käännös, vaan peliä on tuunattu päivitetyn ulkoasun lisäksi lukuisin uusin ominaisuuksin.
Mortal Kombat 11:n Kombat Packin hahmoja julkistettiin – yllätyksiäkin jätettiin vielä.
John Romeron Ultimate Doom -modi Sigil on julkaistu ja on ladattavissa ilmaiseksi suoraan Romero Gamesin kotisivuilta.
Kyseessä on henkinen jatko-osa Ultimate Doomin neljännelle jaksolle ja koska kyseessä on modi niin toimiakseen käyttäjällä täytyy olla Ultimate Doom asennettuna tietokoneelle. Modi tuo kulttiräiskintään yhdeksän uutta tasoa, jotka toimivat myös deathmatch-kenttinä.
Ubisoft on tiedottanut ettei Michel Ancelin luotsima Beyond Good & Evil 2 tule olemaan esillä tulevilla E3-messuilla.
Jos hermot ovat hävinneet muiden korttipelien kanssa niin pienellä varauksella voimme suositella Faerian katsastamista.
Natsume on julkistanut Nintendo Switchille sekä PlayStation 4:lle ilmestyvän Harvest Moon: Mad Dashin, josta kuulemme lisää E3-messuilla.
Kymmenen vuoden takainen Ghostbusters: The Video Game on saamassa remasterin nykykonsoleille ja saapuu PC:lle yksinoikeudella Epicin videopelikauppaan. Julkistus saapui messevän trailerin mukana, jonka voi katsoa uutisen alta.
Haamujengin omassa toimintaseikkailussa pelataan "alokkaana", jota ollaan perehdyttämässä uudeksi jäseneksi noin kaksi vuotta Ghostbusters II -elokuvan tapahtumien jälkeen.
Microsoft on paljastanut kesäkuulle ajoittuvat Games with Gold -nimikkeensä.
Suomalaisittain se ylivoimaisesti suurin Gold-peli on tällä kertaa EA SPORTS NHL 19, kavereiden kesken Änäri. Xbox Onella päästään vielä lisäksi Rivals of Aetherin pariin. Taaksepäin yhteensopivuuden ansiosta sekä vanhemmalla että uudemmalla konsoliraudalla päästään tahkoamaan Valven klassikoksi kohonnutta Portalia sekä Earth Defense Force 2017 -räiskintää. Alla vielä koko lista päivämäärineen:
Bungie on ilmoittanut, että ensi torstaina julkistetaan uutta lisäsisältöä Destiny 2:lle. Tieto julkistuksesta tulee suoraan Bungien viralliselta Twitter-tilltä.
Tukee cross-playta tietokoneiden ja konsolien välillä.
Bändin mukaan kaksi miljoonaa dollaria on sopiva korvaus yhtyeen imagon hyödyntämisestä.
Pikkulinnut laulavat jälleen Twitterissä – tällä kertaa huhuissa on Super Smash Bros. Ultimaten tuki Nintendo Labo VR Kitille.
Toissayönä The Pokémon Company julkisti konferenssissaan kaksi uutta peliä sekä kaksi uutta sovellusta. Toinen näistä sovelluksista on Pokémon Sleep, joka seuraa untasi muuttaen sen uudenlaiseksi pelikokemukseksi.

Square Enix on julkistanut esittelevänsä ensi kertaa odotetun The Avengers Project -työnimeä kantavan pelin yhtiön E3-konferenssissa kesäkuussa.
Dead by Daylightin alati kasvava hahmokööri saa lisäystä Scream-leffasarjasta tutusta Ghost Face-murhaajasta.
Kaikkien tuntema naamiomies on pistänyt teinejä halki, poikki ja pinoon aina vuoden 1996 Screamista lähtien. Sittemmin Wes Cravenin viiltely poiki myös nipun jatko-osia sekä televisiosarjan, jotka tosin eivät koskaan päässeet alkuperäisen, slasher-leffojen suuntaan sydämellisesti kumartavan elokuvan tasolle. Ghost Facen tähdittämän trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
En pysty kehumaan Return of the Obra Dinnia tarpeeksi. Mutta koetan silti.
Death Strandingin uusi, noin 9 minuutin traileri paljastaa julkaisun tapahtuvan tämän vuoden lopulla.
Sony on paljastanut tuttuun tyyliinsä piakkoin vaihtuvan kesäkuun PlayStation Plus -pelikaksikon.
Viime vuosina niin harmittavan syvällä suossa kahlanneen Sonic-siilin parhaimpien pelien joukkoon lukeutuva Sonic Mania miellyttänee erityisesti nostalgikkoja. Vuonna 2017 julkaistu tasohyppely pistää klassisia kenttiä uusiksi sekoittamalla soppaan roppakaupalla uusia elementtejä. KonsoliFINin arvostelu täällä.
Thatgamecompanyn ikiklassikko Journey on saamassa pian myös PC-julkaisunsa.
Aivan alunperin vanhalle kunnon PlayStation 3:lle ilmestynyt, sittemmin myös PlayStation 4 -pelaajia ihastuttanut seikkailu saapuu Epic Storeen kesäkuun 6. päivä. Annapurna Interactiven hoitama PC-julkaisu kustantaa kohtuullisen suolaiset 14,99 euroa, joskin ennakkotilaajien tarvitsee pulittaa pelistä ainoastaan viitisen euroa. Suuntaa siis oitis Journeyn Epic Games -sivulle, täältä.
Pian ilmestyvän Warhammer: Chaosbane -toimintaropelluksen lisäsisältösuunnitelmat alkavat olla selvillä.
Julkaisun jälkeen luvassa on ainakin neljä erillistä lisäosaa, joissa rummutetaan olevan reilusti lisää pelattavaa ja uusia taitoja. Neljännen laajennuksen myötä avautuu myös kokonaan uusi tarinalinja ennen näkemättömine vastustajineen ja alueineen. Julkaisun jälkeen luvassa on myös lisää vaikeustasoja, hahmoleveleitä sekä jonkinmoinen permadeath-mahdollisuus. Lisäpaketteja ja endgame-ominaisuuksia käsittelevän videoesittelyn voi katsastaa uutisen lopusta.
Trine-pelisarjastaan tunnettu Frozenbyte on julkistanut ensimmäisen trailerin heidän online-avaruusseikkailustaan Starbasesta.
Draugen on 1920-luvulle ajoittuva Fjord Noir -mysteeri.
VR Worldsissa nähdyn The London Heistin henkinen perillinen Blood & Truth tekee kaiken sen mitä edeltäjänsä ja paljon muuta, mutta onko tämä yksinomaan hyvä juttu?
Sony saattaa rummuttaa kuluvan viikon aikana kovasti niin Death Strandingia kuin The Last of Us Part II -peliäänkin, mikäli erilaisia vihjailuja ja huhuja on uskominen.
Metal Gear -veteraani Hideo Kojima vihjaili Twitter-tilillään varsin avoimesti ainakin jonkinmoisista Death Stranding -uutisista. Ikonisen kehittäjän mukaan jotain mystistä on luvassa keskiviikkona, toukokuun 29. päivä. Kojiman Twitter-viestin voi katsastaa uutisen lopusta.