Uutinen

Soul Calibur VI hutki tiensä Game Passiin – muitakin lisäyksiä luvassa ensi viikolla

Microsoft jatkaa Xbox Game Pass -palvelunsa pelivalikoiman päivittämistä niin PC:llä kuin Xbox Onellakin.

Ehkäpä heinäkuun (toistaiseksi) nimekkäimpänä lisäyksenä voi huoletta pitää legendaarisen Soul Calibur -sarjan kuudetta osaa, joka on jo vaivihkaa lisätty valikoimiin. Bugisuudestaan tunnettu Fallout 76 alkaa jo olla pelattavassa kuosissa, joten myös maailmanlopun tunnelmiin pääsee pian yhdellä ainokaisella kuukausimaksulla. Lisätietoja Xboxin uutissivulta, täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Monster Hunter Worldin Iceborne-lohikäärme Alatreon päivättiin ensi viikolle

Monster Hunter World -pelaajat pääsevät vihdoin ensi viikolla kurmottamaan oikein olan takaa Alatreon-lohikäärmettä.

Jättimäisen Iceborne-laajennuksen neljäs sisältöpäivitys oli tarkoitus julkaista jo toukokuussa. Koronavirus teki kuitenkin tuotannolle tepposensa, joten Alatreon saapuu pelaajien ulottuville vihdoin 9. heinäkuuta, niin PC:lle, PlayStation 4:lle kuin Xbox Onellekin. Päivityksen tarkemmasta sisällöstä kuullaan kehittäjäpäiväkirjassa 3. heinäkuuta. Eeppisen Alatreonin voi nähdä tositoimissa uutisen loppuun upotetulla kiusoittelutrailerilla.

Jaakko Herranen
Uutinen

Nintendo lopettaa peliensä latauskoodien kauppaamisen eShopin ulkopuolella

Nintendon omien pelien latauskoodeja ei voi enää jatkossa ostaa eurooppalaisista kivijalka- tai verkkokaupoista.

Tänään voimaan astuneeseen säädökseen eivät kuitenkaan lukeudu kolmansien osapuolten pelikoodit tai eShopissa valuutta, jäsenyydet ja muut DLC-sisällöt. Ainoastaan Nintendon omien pelien latauskoodeja on turha etsiskellä jatkossa Nintendon oman kaupan ulkopuolelta – niiden myynti rajoittuuu fyysisiin versioihin tai eShopin kautta ostettaviin digitaalisiin painoksiin.

Alla vielä brittiläisen ShopTo-verkkokaupan tiedote aiheeseen liittyen:

Jaakko Herranen
Uutinen

Nintendo-pomo pahoittelee Joy-Con-ongelmia – kenkkuilevat tatit johtivat ryhmäkanteeseen jo viime vuonna

Nintendo-pomo Shuntaro Furukawa on esittänyt virallisen anteeksipyynnön Switch-konsolien ohjainten toimintahäiriöiden vuoksi.

"Joy-Conin osalta pahoittelemme asiakkaillemme aiheutuneita ongelmia", sanoi Furukawa Nintendon yhtiökokouksessa luvaten tuotteiden parantamiseen pyrittävän jatkossakin. Vireillä olevan oikeusjutun vuoksi asiaa ei kuitenkaan voitu kommentoida enempää.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Call of Duty: Modern Warfaren ilmainen päivitys tuo 200 pelaajan mähinät taistelukentälle

Suosittu Call of Duty: Modern Warfare laajentaa jälleen sisältöään tarjoamalla uusia pelimuotoja Warzonen puolelle.

Ilmaispelattavana oleva Warzone mahdollistaa 200 osallistujan taistelut jatkossa. Käytännössä siis 50 kappaletta neljän hengen tiimejä ottaa toisistaan mittaa laajamittaisessa taistossa. Pelimuoto on ainakin alkuun osa väliaikaista ja vaihtuvaa pelilistaa. Toisena lisäyksenä nähdään Juggernaut Royale, missä pelaajien saatavilla on nimensä mukaisesti Juggernaut-puku, minkä turvin vastustajia voi pistää matalaksi entistä tehokkaammin.

Joona Suonperä
Uutinen

Square Enix julkistaa useita peliprojekteja lähikuukausien aikana

Square Enix on aikeissa julkistaa useampiakin peliprojekteja aivan lähiaikoina.

Normaalisti nämä vielä julkistustaan odottelevat pelit olisi esitelty isosti E3-messuilla. Julkaisija suunnitteli jossain vaiheessa omaa lehdistötilaisuuttaan messujen sijaan, mutta moista ei saatu syystä tai toisesta vielä aikaiseksi. Nyt nimikkeitä kuitenkin aiotaan paljastaa oikein urakalla heinä-elokuussa, joskaan tarkkoja aikoja ei ole vieläkään kerrottu.

Lisätietoja ja tarkempaa aikataulua odotellessa.

Jaakko Herranen