Uutinen

Kotimainen moottorikelkkasimulaattori Sledders julkaistaan tällä viikolla PC:lle ja konsoleille

Hanki Gamesin Sledders julkaistaan kuluvan viikon torstaina, 20. maaliskuuta.

Sledders ei ole mikä tahansa arcade-kaahailu, vaan sen rummutetaan tarjoavan poikkeuksellisen realistista freeride-kelkkailua. Umpihangessa päästään rälläämään luonnollisesti liikkuvassa lumessa, mihin voi hidastellessa jäädä jopa totaalisesti jumiin. Virallisia kelkkavalmistajiakin on houkuteltu peliin mukaan – näistä on toistaiseksi mainittu Polaris, Lynx sekä Ski-Doo. Koska porukassa on aina hauskempaa, voi yhteisiin sessioihin liittyä peräti 32 pelaajan kesken.

Jaakko Herranen
Uutinen

Steamin vuotuinen keväthulabaloo käynnissä – eeppinen alennuskampanja jatkuu vielä hetken aikaa

Steamin hintoja on taas pistetty rankalla kädellä uusiksi, kiitos meneillään olevan Spring Sale -alennuskampanjan.

Keväästähän voisi toki nauttia pihallakin, mutta parhaiten moinen onnistunee kuitenkin hyvien ja ennenkaikkea edullisten pelien parissa. Steam Spring Sale saksii tuttuun tyyliinsä PC-pelien hinnoista pois isoja siivuja – parhaimmillaan alennukset tuntuisivat huitelevan jopa 90 prosentin hujakoilla. Tuotevalikoimaakin on jälleen tarjolla tuhansittain, sitähän voi selata täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Marvel 1943: Rise of Hydran julkaisuaikataulu tarkentui hieman, mikäli Black Pantherin ääninäyttelijää on uskominen

Marvel 1943: Rise of Hydra saatetaan julkaista kuluvan vuoden jouluna, vihjailee ääninäyttelijä Khary Payton.

Rise of Hydrassa itse Black Pantheria tulkitseva Payton kertoi, että kehitys on käynnissä ja julkaisua suunnitellaan kuluvan vuoden loppuun, joulun tienoille. Julkaisija Plaion ja Amy Hennigin luotsaama kehittäjästudio Skydance New Media ovat toistaiseksi vihjailleet ympäripyöreästi julkaisun ajoittuvan vuodelle 2025.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Viime vuoden yllätyshitti Balatro ilmaantui yllättäen Game Pass -palveluun

Balatron ilmestymisestä Game Pass -palveluun ilmoitettiin eilisessä ID@Xbox-lähetyksessä.

Indiepeleillä kuorrutetun lähetyksen ehkäpä yllättävin asia oli Balatro, tuo korttipelin ja rogueliken aavistuksen hämmentävä hybridi. LocalThunkin kehittämä Balatrohan julkaistiin viime vuonna, mutta nyt sen voi käydä nappaamassa kokeiluun Game Pass -palvelusta ja onnistuupa sen pelaaminen myös suoraan pilven kautta. Game Pass -julkaisua ja Friends of Jimbo -lisäriä rummuttavan trailerin voi katsoa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen