PS5-pelejä on turha odotella pc:lle heti julkaisussa, paukauttaa PlayStationin kehitysstudion pomo
Hermen Hulst kehottaa hankkimaan PlayStation-konsolin, mikäli haluaa pelata PS-pelejä heti julkaisussa.
Hermen Hulst kehottaa hankkimaan PlayStation-konsolin, mikäli haluaa pelata PS-pelejä heti julkaisussa.
Netflix jatkaa pelielokuvien parissa.
Nintendo Direct lupailee reilun puolituntisen verran tulevia julkaisuja.
God of War 2 ei ehdi vielä tälle vuodelle.
Luvassa on mm. uutta pelikuvaa, ilmoituksia ja erikoisvieraita.
Taktinen roolipeli luottaa vuoropohjaiseen taisteluun.
Crytek julkaisee Crysis-trilogiansa ehostettuna nykylaitteille, vieläpä yhtenä pakettina.
Nintendo Switchin päivitys on ihan näillä näppäimillä, ehkä.
Seuraavan Battlefieldin julkistus on ihan kulman takana.
Electronic Arts on poistanut myynnistä ison nipun Need for Speed -pelejään.
Tässä tukullinen korvamatoja, hyviä sellaisia, olkaapa hyvät!
Sonyn vuonna 2019 julkaistu yksinoikeuspeli Days Gone julkaistiin hiljattain PC:lle, mutta Twitteriin lisätty videopätkä todistaa, että sitä voi pelata myös kilpailijan konsolilla.
Kaiken keskiössä on vuoden 2020 alussa julkaistu Microsoftin Chromium-pohjainen Edge-selain. Selaimella voidaan ottaa Xbox Series X:n kautta yhteys Steamin tai Stadian palveluihin, jolloin palvelusta ostettu peli pyörii selainpohjaisesti kilpailijan konsolilla. Toiminto on mahdollista vain Xbox insider -jäsenille.
KonsoliFIN kaipailee jälleen kerran riveihinsä säpäköitä sisällöntuottajia.
Destruction AllStars kärsii sen verran akuutista pelaajapulasta, että kehittäjät joutuvat turvautumaan bottien apuun.
Tekoälyn ohjastamia hahmoja joudutaan ripottelemaan tulevaisuudessa otteluihin mukaan, koska peliseuranhaku kestää nykyisellään turhan pitkään. Tämä taas kertonee kohtuullisen alhaisista pelaajamääristä, siitäkin huolimatta että autorymistelyä jaettiin julkaisunsa aikaan maksutta PS Plus -nimikkeenä. Mainittakoon vielä lopuksi, että botteja ei tulla luonnollisesti näkemään kilpailullisessa Blitz-moodissa.
Pelin koodista on paljastunut viittauksia NX-grafiikka-asetuksiin.
Netflix on paljastanut palvelunsa kymmenen katsotuimman elokuvan listan suoratoistomäärien kera.
Jamie Lee Curtisista aina Red Dead Redemptionista tuttuun mieheen, pitäisikö tämän muka olla videopelielokuva?
Belgialainen taiteilija Benoît Sokal on menehtynyt pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana.
Vuonna 1954 syntynyt Benoît Sokal tunnetaan luikuisista sarjakuvistaan, mutta pelimaailmassa ehkäpä parhaiten Syberia-sarjan taidevastaavana. Tätä ennen visionääri ehti kuitenkin jo taiteilla Amerzone-pelin fantastisen miljöön. Sekä Syberian että Amerzonen kehittänyt Microïds-studio kertoo Sokalin poismenosta blogissaan.
Perinteinen katsaus menneen viikon sisältöön.
Perin mielenkiintoista pelattavaa suoraan historianlehdiltä. Tai ei nyt ihan suoraan, mutta kuitenkin.
Lokakuisen päiväyksen kyytipoikana julkaistiin kaksi tuoretta traileria.
Tällä kertaa ääneen pääsevät pelintekijät, jotka kehittävät teoksiaan lääketiede edellä.
Nappaa mukaasi Company of Heroes 2 ja Little Nightmares.
Guerrilla Games ja Sony ovat julkaisseet vartin verran pelikuvaa Horizon Forbidden West -pelin tiimoilta.
Torstain State of Play -lähetyksessä nähty video esittelee Aloyn tositoimissa pelastamassa ystäväänsä Erendiä kiipelistä. Kaikessa tohinassa nähdään uusia oppineen sankarimme taistelutaitoja, kykyä ratsastaa robottiotuksilla sekä liidellä Shieldwing-vimpaimella ilmojen halki. Avoin pelialue sijoittuu nimensä mukaisesti Amerikan länsirannikolle, San Franciscon maisemiin. Itse pelikuvan jälkeen nähdään vielä kehittäjien lisäselvitys juuri nähdystä materiaalista.
Trove on kerännyt yli 28 miljoonaa pelaajaa.
Nordic Game Awards -pystit ovat löytäneet jälleen omistajansa.
Pohjolan peliteollisuuden ympärille kasattua Nordic Game -tapahtumaa vietetään jo 19. kertaa. Kuten tapana on, myös vuoden parhaat pelit asetettiin järjestykseen lukuisissa eri kategorioissa norjalaisen Mørkreddin viedessä ykkössijoja kotiinsa peräti kolme kappaletta. Listan voittajista voi katsastaa uutisen lopusta.
Tämäpä harvinaista, sama näyttelijä samassa roolissa pelissä sekä sarjassa.
Ensituntumalta hentoinen Orochi V2 yllätti jämäkkyydellään ja tarkkuudellaan.
Among Us saatavilla ilmaiseksi Epicistä 3.6. iltaan asti.
Peliala on raakaa bisnestä, josta revitään kaikki irti, kun siihen tulee mahdollisuus. Electronic Artsin kohdalla kyse on miljardiluokan tuloista, vaikka puhutaankin vain mikromaksuista.
Seitsemän vuoden aikajanalla mitattuna EA:n mysteerilaatikot ovat tuottaneet pelitalolle lähes kahdeksan miljardia dollaria. Trendi on ollut kasvava aina vuodesta 2015 asti, jolloin tuotto oli "vain" 587 miljoonaa. Twitteriin julkaistu taulukko paljastaa nettosumman paisuneen lähes kolminkertaiseksi kuuden vuoden aikana.
House of Ashes vie pelaajan Irakin sodan alkuun, Akkadin muinaiseen valtakuntaan.
Jos väitteitä on uskominen, julkistetaan päivitetty Switch lähiaikoina.
Xbox ja Bethesda ovat aikeissa pitää yhteisen lehdistötilaisuuden tulevien E3-messujen yhteydessä.
Tänä vuonna smurffataan tätä peliä.
Marsupilami-maailmaan paluu on fakta.
Kesän oletettavilla helteillä pelataan muun muassa näitä pelejä.
Cruellassa dalmatialaiset jäävät sivuosaan kahden narsistin taistellessa yleisön ja toistensa huomiosta.
Herra Drake näyttää saapuvan PC-laitteille.
Razer toi kauppoihin uuden pienemmän version suositusta BlackWidow-pelinäppäimistöstään.
Sony on paljastanut kesäkuun PS Plus -pelien valikoiman.
Kesäkuussa päästään pakenemaan helteitä muun muassa vain vajaa vuosi takaperin ilmestyneen Star Wars: Squadronsin ja samaan aikaan julkaistavan Street Fighter 5: Ultimate Showdownin pariin. Lisäksi tarjolla on toimintaseikkailu Operation: Tangon PS5-versio. Nimikkeet menevät vaihtoon tiistaina, kesäkuun 1. päivä.