Pimeyttä pursuavan World of Warcraft: Midnightin trailerissa nähdään tuttuja kasvoja
World of Warcraftin uutta Midnight-laajennusta esiteltiin trailerin kera Opening Night Liven aikana.
World of Warcraftin uutta Midnight-laajennusta esiteltiin trailerin kera Opening Night Liven aikana.
Bloober Teamin uutukainen Cronos: The New Dawn sai Opening Night Liven yhteydessä uuden trailerin.
Espanjalaisen Broken Bird Gamesin debyyttijulkaisu Luto keskittyy painostavaan psykologiseen kauhuun. Se onnistuu pääasiassa tavoitteessaan, vaikka turhauttaakin ajoittain.
Sucker Punch esitteli Ghost of Yōtei -peliään Opening Night Live -tapahtumassa.
XERXES, sanoi sotilas kun avaruusasemalle rantautui.
Sword of the Sea on kaunis ja melankolinen sekoitus satuja, skeittausta ja korkealentoista fantasiaa, johon on helppo ihastua ikihyviksi.
Shenmue III julkaistaan uusiksi ehostettuna versiona.
Aikoinaan kaikki Kickstarter-ennätykset rikkoneen Shenmue III:n uusi julkaisija ININ Games tuo pelin markkinoille toistamiseen, tällä kertaa Enhanced-lisänimen kera. Pelin ulkoasua on paranneltu 4K-tekstuurein, rikkaammin yksityiskohdin ja nopeammin latausajoin. NPC-hahmojen määrää on myös nostettu Niaowun kaupunkimiljöössä, minkä lisäksi seikkailun voi tahkota klassisemman kameramoodin kera.
Lisää aiheesta:
Logitech G PLAY -tapahtuma on suora lähetys täynnä uutuustuotteita ja elämyksiä pelaajille.
Yhdessä tekeminen on hauskaa, desibelitasoja nostavaa puuhastelua, jota noin 20 euron päivityspaketti ehostaa harmittavan vähän.
Suoraa lähetystä voi seurata YouTubesta.
Tämä listaus on täysin totuusperäinen. Ainakin melkein. Edes osittain. Osa siitä luultavasti todennäköisesti! Ihan vain koska mielipide muuttuu päivittäin.
PUBG: Battlegroundsia ei tahkotakaan enää järin pitkään Xbox Onella tai PlayStation 4:llä.
Battle Royale -pelien huuman aloittanut PlayerUnknown's Battlegrounds – sittemmin PUBG: Battlegrounds – julkaistiin alkujaan PC:lle vuonna 2017. Myöhemmin konsoleidenkin valikoimiin loikannut verkkoräiskintä on ollut menestys jokaisella alustallaan, mutta nyt luvassa on muutoksia.
Lisää aiheesta:
Syksyn kiekkojulkaisu tapahtuu tänä vuonna edellisvuosia aikaisemmin.
Pelaajat raportoivat yli 100 000 tapausta lisää.
Yksi Nintendon pitkäikäisimmistä maskoteista saa viimein uuden ihkaoman pelinsä. Lopputulos toimii paremmin kuin hyvin.
Pac-Manin synttärikakku taisi tippua lattialle, sen verran synkkää tavaraa tämä on.
Suosittu MMO on parhaillaan pelattavissa maksutta kaikilla alustoilla.
Neverwinter Nights 2:n jalostettu versio tuo klassikkopelin myös nykykonsoleille täyden ohjaintuen kanssa. Ulkoisesti juuri mikään muu asia teoksessa ei ole muuttunut.
Lokakuun 11. päivä pidettävä Finnish Retro Con 2025 tuo saman katon alle kotimaisia retrolaitteiden keräilijöitä.
Ensimmäistä kertaa pidettävän Finnish Retro Conin aihepiirit pyörivät esimerkiksi retropelaamisen, analogisten mediaformaattien, retroelektroniikan sekä 80- ja 90-lukujen popkulttuuriin liittyvien keräilytavaroiden ympärillä. Tapahtumaan on tulossa yli 40 myyntipöytää showcase-esityksiä, työpajoja ja monenmoista lavaohjelmaa unohtamatta. Finnish Retro Con pidetään Tampereella Kokouskeskus Puistotornissa.
Aikamoisia näkymiä tarjolla!
Genshin Impactin PlayStation 4 -tuki on saapumassa hiljalleen tiensä päähän.
Kehittäjä HoYoverse kertoi, että vuonna 2013 julkaistu konsolirauta ei tarjoa enää kylliksi tehoja Genshin Impactin vaatimuksia silmällä pitäen. Aluksi nimike poistetaan PS4:n kauppapaikalta ja uusien käyttäjien ulottuvilta 10. syyskuuta, 25. helmikuuta puolestaan kaikki peliin liittyvät ostokset katoavat niin PS Storesta kuin pelinsisäisestä kaupastakin.
Lisää aiheesta:
Formula Legends on saanut julkaisupäivänsä syyskuulle, alustalla kuin alustalla.
Formula Legends ei ole se realistisin F1-peli, mutta tätähän kompensoidaan arcade-henkisellä otteella ja yllättävänkin strategisella lähestymistavalla. Vaikka klassikkoautot on mallinnettu mukavasti kieli poskessa, on mukana niin renkaiden kuin bensankin kuluminen, ajolinjat, vahinkomallinnus sekä muuttuvat sääolosuhteet.
Xbox on paljastanut elokuun alkupuoliskon Game Pass -lisäyksensä.
Monen mielestä lisäysten selkeä johtotähti on vuonna 2023 julkaistu Assassin's Creed Mirage. Astetta pienemmän mittakaavan salamurhailu sai ilmestyessään kehuja juurikin maltillisuudestaan ja palaamisesta pitkäikäisen sarjan alkulähteille – KonsoliFINin arvostelusta napsahti mukavat neljä tähteä.
KonsoliFIN kävi Lontoossa testaamassa uusinta Battlefield-pelin moninpeliä sen maailmanlaajuisen julkaisun yhteydessä.
KonsoliFIN tapasi DICE-studion tuottajan Nika Benderin Lontoossa uuden Battlefield 6 -moninpelin julkistuksen yhteydessä.
Julkaisun myötä Switch 2 -pelaajat voivat kokea sarjan kolme ensimmäistä osaa aikajärjestyksessä.
Patapon oli PSP-aikakauden ihastuttavimpia kulttiklassikoita. 1+2 Replay muistuttaa vanhoista hyvistä ajoista, mutta tuskin antaa uusille tulokkaille syitä rakastua tähän sekoiluun ihan yhtä täysillä.
Mutta hei, on tämä sentään helpompi meille suomalaisille kuin virolaisille.
Kojiman mukaan aidosti omaperäistä sisältöä löytyy tällä hetkellä indie-skenestä.
Elden Ring Nightreignin tuoreimman päivityksen julkaisu ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan.
Päivitysversion 1.02. oli tarkoitus pöllähtää linjoille jo eilen, 30. heinäkuuta. Venäjän rannikolle iskenyt maanjäristys ja siitä laajoille alueille seuranneet tsunamivaroitukset ovat kuitenkin muuttaneet FromSoftwaren suunnitelmia – uuden tiedon valossa päivitys saadaan linjoille tänään, 31. heinäkuuta.
Lisää aiheesta:
Wuchang: Fallen Feathers kelpaa ehkä lajityypin kovimmille faneille, mutta muiden kannattaa odotella sitä seuraavaa soulslikea.
Elokuun PlayStation Plus -valikoima on paljastettu.
Brittiläinen synthwave-orkesteri GUNSHIP on viljellyt uudelle musiikkivideolleen suorastaan hengästyttävän määrän peli- ja leffaviittauksia.
Peacemakerin toinen kausi on saanut ensimmäisen trailerinsa San Diegon Comic Con -tapahtuman yhteydessä.
Kolmen minuutin mittaisen trailerin perusteella Peacemaker ja kaverinsa seikkailevat tällä kertaa useammissakin eri ulottuvuuksissa, eivätköhän hirtehinen huumori ja väkivalta ole myös edelleen mukana kuvioissa. Päärooleissa jatkavat ensimmäiseltä kaudelta tutut John Cena, Danielle Brooks, Jennifer Holland, Steve Agee, Robert Patrick ja monet muut uudet tuttavuudet.
Lisää aiheesta:
Helsingin Messukeskus on pistänyt hihat heilumaan oman Comic Con -tapahtumansa suhteen.
Viime keväänä Messukeskuksen valtasi Easyfairsin järjestämä Heroes Comic Con Finland, joka kuitenkin monien pettymykseksi peruttiin ensi vuodelta – vastaava tapahtuma järjestettiin vuonna 2024 Tampereella. Nyt Messukeskus on päättänyt lanseerata ikioman nörttihulabaloonsa, joka tottelee nimeä Arctic Lights Comic Con. Taustalla hääräilee aiemmin Easyfairsilla työskennellyt, nykyisellään Messukeskuksen tuottajana toimiva Ida Kuningas.
Lisää aiheesta:
Amazon MGM Studios työstää televisiosarjaa vanhojen kunnon Wolfenstein-pelien pohjalta, kertoo Variety.
Electronic Arts on julkaissut ensimmäisen Battlefield 6 -trailerin.
Elokuvamaisella parin minuutin trailerilla kuullaan Yhdysvaltain presidenttiä, joka maalailee uhkakuvia yksityiselle Pax Armata -sotilasjärjestölle. Varsin eeppisellä trailerilla nähdään sarjalle ominaista sodankäyntiä niin maalla kuin ilmassakin – eiköhän merillekin päästä. Nyt julkaistu kampanjatraileri saa kylkeensä moninpeliesittelyn heinäkuun 31. päivä.
Ubisoft on paljastanut Assassin’s Creed Shadowsin sisältösuunnitelmat.
Yllättävän monista muutoksistaan huolimatta Iron Galaxyn tehtailema uusi kokoelma on taattua laatua.
PlayStation 5 -konsolin virransäästötilan lisäksi Sony laajentaa DualSense-ohjaimen monilaiteyhteyttä.