Uutinen

Wolfenstein: The New Order venähtää ensi vuodelle

Jaakko Herranen
QuakeConista huhuillaan, että natsirymistely Wolfenstein: The New Orderin julkaisu viivästyy aiotusta.

Wolfenstein: The New Orderin oli alun perin tarkoitus saapua kauppojen hyllyille jo kuluvan vuoden loppupuolella. Pelin julkaisija Bethesda ilmoitti kuitenkin QuakeConin yhteydessä, että julkaisu siirtyy vuoden 2014 puolelle.

Wolfenstein: The New Order on Bethesdalle ilmeisen suuri panostus, sillä peli halutaan viilata viimeisen asti kuntoon ennen julkaisua. Uusi Wolfenstein poikkeaa monista nykyräiskinnöistä myös siinä, että se ei sisällä lainkaan moninpeliä. Siksi toimiva kampanja onkin edellytys pelin menestymiselle.

EuroGamer on saanut työn alla olevasta Wolfenstein: The New Orderista myös muutaman minuutin verran varsin mellevää pelikuvaa.



Wolfenstein: The New Orderia kehittää MachineGames, julkaisijana toimii Bethesda. Uutta julkaisuhaarukkaa ei ole määritelty ensi vuotta tarkemmin. Alustoina toimivat Xbox 360, Xbox One, PlayStation 3, PlayStation 4 sekä PC.
Wolfenstein saa jatkoa
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.