Uutinen

Volition palkkaa lisää väkeä

Jaakko Herranen
Volition palkkaa lähiaikoina peräti sata uutta työntekijää lisäten firman henkilöstön määrän aina 300:een saakka.

THQ:n kahden vuoden takaisen konkurssin myötä Volition joutui hetkellisesti veitsenterälle. THQ:n jäämistön huutokaupassa firma päätyi lopulta Koch Median valvovan silmän alle. Näin Volition pääsi jatkamaan neljännen Saints Row -pelin kehitystyötä julkaisten tuotoksen lopulta menestyksekkäästi viime vuoden elokuussa.

Volition on oletettavasti aloittanut työskentelyn viidennen Saints Rown parissa. Volitionin tai julkaisija Deep Silverin puolelta ei ole paljastettu mitään virallista, mutta näyttelijä Jay Mohr on kertonut Twitterissä äänittävänsä dialogia uuteen Saints Row -peliin.

Pelistä voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumeilla.
Volition palkkaa lisää väkeä
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.