Uutinen

Sony odottaa PS3:n tekevän rahaa ensi vuonna

Oliver
Sonyn talouspäällikkö Nobuyuki Oneda on kertonut yhtiön odottavan PlayStation 3 -myynnin kääntyvän voitolliseksi ensi vuonna.

Tällä hetkellä Sonyn tappiot jokaiselta PS3-konsolilta ovat noin 10-20 prosenttia jälleenmyyntihinnasta. Vielä ennen vuoden loppua tappioiden odotetaan painuvan yksinumeroisiin lukuihin ja kääntyvän voitolliseksi huhtikuussa starttaavan uuden tilivuoden aikana.

Tilivuotensa edellisellä neljänneksellä heinä-syyskuussa Sony myi PS3-konsoleita 3,2 miljoonaa, jossa oli kasvua 800 000 kappaletta viime vuoden vastaavasta jaksosta. PSP:n myynti puolestaan laski 200 000 kappaleella kolmeen miljoonaan ja PS2:n 600 000:lla 1,9 miljoonaan.
Syyskuun 1. päivä PS3:n viimeinen iso päivitys tänä vuonna