Control 10.jpg
Uutinen

Remedy vahvistaa: Control 2 on genreltään toimintaroolipeli

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Remedyn Controlille kehitetään jatkoa, tosin genressä otetaan ilmeisesti harppaus hieman uuteen suuntaan.

Control julkaistiin reilut viisi vuotta takaperin ja se tuntui tuolloin valloittavan rehellisellä outoudellaan lähes kaikki. Jatkoa on siis odoteltu aina vuodesta 2022 saakka, jolloin Remedy ilmoitti jatko-osan olevan työn alla. Nyt aiheen tiimoilta on saatu aivan pikkiriikkinen lisätiedon murunen.

Remedyn mukaan Control 2 on "action RPG", aikalailla sanatarkasti suomennettuna siis toimintaroolipeli, mikä saattaa yllättää monet. Tokihan jo ensimmäinen Control sisälsi jonkin verran hahmon- ja kykyjenkehitystä, mutta nähtäväksi jää, josko Remedy olisi vienyt jatko-osaa vielä enemmän sinne RPG-genren suuntaan.

Lisää aiheesta:

Remedyllä on Control 2:n lisäksi työn alla ainakin samaiseen remedyverseen sijoittuva moninpeli FBC Firebreak sekä kahden ensimmäisen Max Payne -klassikon uusioversiot.

Remedyn sijoittajille suunnatun tiedotteen voi lukea täältä.