Microsoftin Scott Henson siirtyy Raren uudeksi studiojohtajaksi, ohjelmistojätiltä kerrotaan. Hän ottaa brittistudion ohjakset käsiinsä tammikuussa.
Diablo II:n ja Halon faniksi tunnustautuva Henson on 16 Microsoft-vuoden aikana ollut mukana miettimässä niin alkuperäistä Xboxia kuin Xbox 360:n Kinect-liikkeentunnistustakin.
Rare puolestaan on osallistunut olennaisesti Kinectin valmistamiseen maailmanvalloitusta varten. Laitteen julkaisupeleistä Kinect Sports on studion käsialaa. Myös 25-vuotiaan Raren brändiä uudistettiin kesällä.
Aikaisemmin Raren studiojohtajana on toiminut Mark Betteridge. Lionhead Studiosin Peter Molyneux puolestaan ylennettiin taannoin Microsoftin eurooppalaisten pelistudioiden johtoon.

Kaksi mahdollisuutta:
1) Rare herää lopulta talviunestaan ja Kinect-piinastaan (joukki), ja alkaa tehdä oikeita pelejä.
2) Rare tekee ikuisesti Kinect-pelejä.
Raren Kinect-peli on varmasti laadukas, mutta c´mon: Studion potentiaali menee hukkaan moisissa.
Rarea pitäisi nykyään ajatella ihan tavallisena pelistudiona, ei huipputiiminä. Nintendo 64 mehustelukaudesta on jo pitkä aika...
Olisiko (paikan tullen) Raresta enää edes isojen AAA-pelien tekijäksi?
Ainakin ensimmäinen (?) haastis mieheltä on aika karmeaa PR-jargonia. "I have 10 year old girl", "everybody plays!" blah blah. Otankin sanani takaisin: Tuokaa Molyneux kehiin. :)
Anyway, vaikuttaa, että Kinectillä mennään tässä vaiheessa.
http://www.eurogamer.net/articles/2010-10-28-rares-new-boss-reveals-his…