Uutinen

Piraatti-assassiinit uudella trailerilla

Jaakko Herranen
Ubisoft kiihdyttää häpeilemättä hypejunansa kulkua julkaisemalla tulevasta Assassin’s Creed IV: Black Flag -pelistään trailereita todella tiuhaan tahtiin. Uusimmassa tarinatilaa esittelevässä trailerissa merirosvotunnelmaa ryyditetään esimerkiksi piraattilauluilla, meritaistelulla ja valaanpyynnillä.



Assassin’s Creed IV: Black Flag julkaistaan Euroopassa Wii U:lle, Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle sekä PC:lle 1. marraskuuta. Uuden sukupolven konsolit saavat oman versionsa lähempänä laitteiden julkaisua.
Jaakko Herranen

Jaakko "JaakkimO" Herranen liittyi KonsoliFINin riveihin vuoden 2013 alkupuolella tarkoituksenaan vahvistaa miehistövajeessa rypevää uutistoimitusta. Tasaisen uutisvirran myötä mies kohosi nopeasti KonsoliFINin uutistoimituksen johtoportaaseen saakka. Vierailuja on tehty myös Podcast-jäsenistöön ja arvostelupuolelle. KonsoliFIN-ajan kohokohtana mainittakoon reissu Saksan Gamescom-messuille vuonna 2014. Peliaiheisia kirjoituksia voi kaivella KonsoliFINin ohella muun muassa Tiltin sivuilta ja Pelaajan verkko- ja printtimediasta. 

Yhtäkään Assassin'sia en ple pelannut ja tänään meni PS4:n Buccaneer Edition varaukseen paikallisessa Gamestopissa.