Uutinen

PES 2015 -demo nyt ladattavissa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Konamin näkemys virtuaalijalkapallosta saa tuoreen version myös kuluvana vuonna. Nyt faneille tarjoillaan maistiainen demon muodossa.

Viime vuosina Electronic Artsin FIFA-sarjan jalkoihin jäänyt Pro Evolution Soccer lupailee parantavansa kulkuaan niin visuaalisella kuin pelimekaanisellakin puolella. PES 2015 pyörii Konamin varsin näyttävään jälkeen kykenevällä Fox Engine -pelimoottorilla. Samainen moottori rullaa esimerkiksi Metal Gear Solid V: The Phantom Painin taustalla.

Pro Evolution Soccer 2015 -demo on ladattavissa nyt PlayStation 3:lle, PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle sekä Xbox Onelle. Varsinainen peli julkaistaan marraskuun 13. päivä.

Pelistä voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumilla.
PES 2015 -demo nyt ladattavissa