Uutinen

Microsoft osti Gears of War -lisenssin

Jaakko Herranen
Vuonna 2006 startannut Gears of War -sarja on ollut Xbox 360:n suurimpia rahasampoja koko konsolin pitkän elinkaaren ajan. Nyt Microsoft on haalinut suositun sarjan oikeudet kokonaan itselleen.

Epic Gamesin pelisarja sai kehittäjänsä toimesta kolme järjestysnumeroa kantavaa pääosaa. Trilogian päätteeksi Epic Games siirsi suuren osan vastuusta People Can Fly -studiolle, joka pakersi Judgment-lisänimeä kantaneen neljännen osan parissa. GoW: Judgment saatiin ilmoille viime vuoden alkupuolella. Epic Gamesin perustajajäsen Tim Sweeney kertoo firmansa keskittyvän tulevaisuudessa uusiin projekteihin.

Uusien kauppojen valossa Gears of War -sarja pysyy siis jatkossakin tiukasti Microsoftin konsoleilla. Aiemmin Gears of Warin parissa työskennellyt Rod Ferguson siirtyy samassa yhteydessä Microsoftin palkkalistoille vahtimaan sarjan kehitystyötä. Tulevia pelejä kehittää kanadalainen Black Tusk -studio.

Microsoft lupailee lisää tietoa Marcus Fenixin ja kumppaneiden tulevaisuudesta myöhemmin kuluvan vuoden aikana.
Jaakko Herranen

Jaakko "JaakkimO" Herranen liittyi KonsoliFINin riveihin vuoden 2013 alkupuolella tarkoituksenaan vahvistaa miehistövajeessa rypevää uutistoimitusta. Tasaisen uutisvirran myötä mies kohosi nopeasti KonsoliFINin uutistoimituksen johtoportaaseen saakka. Vierailuja on tehty myös Podcast-jäsenistöön ja arvostelupuolelle. KonsoliFIN-ajan kohokohtana mainittakoon reissu Saksan Gamescom-messuille vuonna 2014. Peliaiheisia kirjoituksia voi kaivella KonsoliFINin ohella muun muassa Tiltin sivuilta ja Pelaajan verkko- ja printtimediasta.