Uutinen

Lost Planet 3 kesäkuussa

Jaakko Herranen
Capcom on ilmoittanut Lost Planet 3:n julkaisupäivän.

Lost Planet -sarjan ensimmäinen peli julkaistiin vuonna 2007 ja sen ryhmäpohjaiseen moninpeliin painottunut jatko-osa kolme vuotta myöhemmin. Erityisesti Lost Planet 2:n hieman kyseenalaisesta maineesta huolimatta Capcom on näyttänyt vihreää valoa sarjan kolmannelle osalle.

Uuden trailerin perusteella Lost Planet 3 tarjoaa lisää sarjalle ominaisia elementtejä, eli hyisiä maisemia ja eeppisiä pomotaisteluita. Mukana on myös edellisosien tapaan mech-rymistelyä ja lämpöenergian keräämistä.



Capcomin sijaan Lost Planetin kolmatta osaa kehittää Spark Unlimited. Peli julkaistaan kesäkuun 28. päivä kuluvaa vuotta PC:lle, PS3:lle sekä Xbox 360:lle.
Jaakko Herranen

Jaakko "JaakkimO" Herranen liittyi KonsoliFINin riveihin vuoden 2013 alkupuolella tarkoituksenaan vahvistaa miehistövajeessa rypevää uutistoimitusta. Tasaisen uutisvirran myötä mies kohosi nopeasti KonsoliFINin uutistoimituksen johtoportaaseen saakka. Vierailuja on tehty myös Podcast-jäsenistöön ja arvostelupuolelle. KonsoliFIN-ajan kohokohtana mainittakoon reissu Saksan Gamescom-messuille vuonna 2014. Peliaiheisia kirjoituksia voi kaivella KonsoliFINin ohella muun muassa Tiltin sivuilta ja Pelaajan verkko- ja printtimediasta.